Arto Satosen (kok) vastaukset Kysymys 1. Olen itse aikaisemmalta ammatiltani yrittäjä ja toimin aktiivisesti yrittäjäjärjestössä eli minulla on asiasta sekä omakohtaista, että järjestöltä saatavaa tietoa.
Kysymys 2. Kolmikantainen järjestelmä tekee työnantajan ja työntekijän välisestä suhteesta jäykän, jos ei ole olemassa keskinäistä luottamusta. Käsitykseni mukaan erityisesti pienissä yrityksissä työnantaja ja työntekijä voivat usein sopivat asioista hyvässä yhteistyössä keskenään. Kysymys 3. Yrittäjälle kuuluu lain mukaan tietyt velvoitteet viranomaisiin päin liittyen esimerkiksi työturvallisuuteen tai tuotteiden laatuvaatimuksiin. Ammattiliitot haluavat useimmiten sopia asioita kaikkien yritysten kanssa yhdessä liittotasolla. Itse toivoisin lisää paikallista sopimista yrittäjän ja hänen työntekijöidensä välillä yritystasolla. Kysymys 4. Suhtaudun asiaan positiivisesti. Kysymys 5. Työmarkkinaneuvottelut kuuluvat lähtökohtaisesti työmarkkinaosapuolille. Hallituksen on kuitenkin edistettävä sellaisia tuloratkaisuja, jotka ovat kilpailukyvyn kannalta kestäviä. Kommentoi vastauksia keskustelupalstalla << Takaisin |
Uusimmat blogikommentit
Oikeaa hintaa ei ole PV 30.1.2012 11:05
Pörssi kielii suhdanteen kohentumisesta MJ 26.1.2012 14:08
Pörssi kielii suhdanteen kohentumisesta Ottakaa selvää, ennenkuin otatte kantaa 24.1.2012 11:33
Pörssi kielii suhdanteen kohentumisesta Epi 24.1.2012 11:26
Pörssi kielii suhdanteen kohentumisesta paljon on koettu vilua ja nälkää... 23.1.2012 12:02