Blogin arkisto

esittely_otsikkokuva2_pien.gif

SS-Teracon Oy

ss-teraconryhma2.jpg
SS-Teraconin koko työyhteisö on sitoutunut jatkuvaan kehitykseen. Kuvassa vasemmalta Petter Forth, Markus Udd, Markus Holma, Sofia Häggblom ja Jyrki Vainio. Kuvasta puuttuvat työmatkalla oleva Maarit Kilpeläinen ja isyyslomalla oleva Jouni Strömblad.

Bookmark and Share

Teräsrakennesuunnitteluun erikoistunut SS-Teracon hallitsee myös yleisen rakennesuunnittelun

Vuonna 1992 perustettu SS-Teracon Oy avasi Vaasan toimipisteensä vuonna 2005. Vahva alan osaaminen ja vankka kokemus sekä jatkuva kehitystyö ovat tuoneet yritykselle varsin mittavia toimeksiantoja erityisesti teräsrakenteiden suunnittelun osalta.

SS-Teraconin toimipisteet sijaitsevat Vaasassa, Tampereella ja Turussa. Yrityksessä työskentelee kaikkiaan 19 suunnittelijaa, joista kuusi Vaasassa. Koko yrityksen liikevaihto oli vuonna 2007 noin kaksi miljoonaa euroa, ja kasvua on odotettavissa.

- Vaasan toimipisteen auettua olemme laajentaneet toimintaamme myös yleiseen rakennesuunnitteluun, tosin erikoistumisalueemme on edelleen teräsrakenteissa, kertoo Vaasan toimiston toimistopäällikkö Jyrki Vainio.

- Toimialueemme pääpainopiste on Vaasassa, mutta periaatteessa toimeksiantomme kattavat koko Suomen.

SS-Teracon toteuttaa niin isoja kuin pienempiäkin projekteja.

- Kysyntää palveluillemme on tullut esimerkiksi kaikenkokoisilta konepajoilta. Palvelemme luonnollisesti kaikenkokoisia kohteita, sanoo projektipäällikkö Maarit Kilpeläinen.

- Toki suuri osa kohteistamme on varsin mittavia missä tahansa mittakaavassa mitattuna. Esimerkiksi Wärtsilän Vaasan toimitilojen laajennus oli todella iso kokonaisuus, yli 10 000 neliötä. Toimeksiantona se oli erittäin vaativa, sillä kyseessä olivat AA-luokan teräsrakenteet. Betonipuolelta voisin mainita Epstorin hiljattain avatun laajennuksen Seinäjoella, johon toteutimme rakennesuunnittelun, Vainio täydentää.

Tyypillisimpiä suunnittelukohteita ovat halli- ja liikerakennukset, urheilu- ja teollisuusrakennukset sekä toimisto- ja hotellirakennusten runko- ja liittorakenteet.

Kaiken a ja o on aito osaaminen

ss-teracpn.jpg
Epstorin rakennustyömaa Seinäjoella on jo viimeistelyvaiheessa.

SS-Teraconin henkilöstö on nuorekasta, hyvin koulutettua ja koko työyhteisö on sitoutunut jatkuvaan kehitykseen.

Yrityksestä löytyy AA-luokan pätevyys niin teräs- kuin betonirakennesuunnitteluunkin. SS-Teracon Oy on toiminut aktiivisesti myös TRY:n kehitysprojekteissa sekä kehittänyt oman liittopalkin, jonka patentin se myös omistaa.

- Koko toimintamme johtoajatus on todellinen, aito osaaminen. Vaikka käyttämämme suunnitteluohjelmistot ovat markkinoiden parhaimmistoa, ja lisäksi olemme kehittäneet myös omia ohjelmistojamme sekä panostaneet vahvasti tuotekehitykseen, ei se yksin riitä. Sen lisäksi, että ohjelmistoja on osattava käyttää, on kaiken taustalla oltava koko prosessin läpi luotaava perinpohjainen ammattitaito, jonka on ulotuttava pienimpiinkin yksityiskohtiin. Tällöin asiakas saa kokonaisedullisia ja kestäviä, turvallisia sekä varmoja suunnitelmia, alleviivaa Vainio.

Kilpeläinen painottaa, että ajan tasalla on pysyttävä jatkuvasti niin uusien määräysten kuin materiaalienkin suhteen.

- Uudet rakennusalan määräykset ja tuloillaan olevat eurokoodit on sisäistettävä ja hallittava välittömästi. Nyt meneillään oleva siirtymävaihe tuo paljon uutta tullessaan. Mahdollisimman korkea ammattitaito sekä kattava kokemus ovat tärkeimmät kilpailuvalttimme.

Suunnittelun laadun puolesta puhuu myös mittava toimeksiantojen määrä.

- Vaikkakin tilauskirjamme ovat melko täynnä, kuulemme mielellämme uusista projekteista.

 

ss-teracon_logo.jpg

SS-Teracon Oy
Wolffintie 36 F11, 65200 Vaasa
Puh: 010 423 1120
www.ss-teracon.fi

 


Näytä suurempi kartta

<< Takaisin

Hakusanoja: Rakennesuunnittelu, teräsrakenne, teräsrakenteet, runkorakenne, runkorakenteet, liittorakenne, liittorakenteet, liikerakennus, hallirakennus, teollisuusrakennus, hotellirakennus