Blogin arkisto

Verottaja vastaan yrittäjä

Share |

Maanantai 5.10.2009 klo 18.24 - Ahti Pontinen


Verotus vaikuttaa jokaisen suomalaisen yrityksen ja yrittäjän elämässä. Verotus on siten eräs merkittävimpiä yritystoiminnassa huomioonotettavia tekijöitä. Jokainen Yrittäjä myös tietää sen. Siitä huolimatta valtaosa yrittäjistämme toimii täysin verolainsäädäntöä ja kirjanpitolainsäädäntöä tuntematta antaen verottajan päättää mitä se yrityksestä ottaa, vaikka asian tulisi nolla juuri päinvastoin eli yrittäjän tulisi päättää mitä hän kunakin vuonna verottajalle veroina antaa.

Näin kirjoittaa Pertti J. Siikarla kirjassaan uusi osakeyhtiölaki & verosuunnittelu.

Yllä oleva on valitettavan totta toki myös muissa asioissa kuin verotukseen liittyvissä.

Kun yrittäjä ei tunne riittävästi asioita, kun hän ei tiedä mitä kysyä , hän joutuu sokeasti luottamaan siihen, että asiantuntijaksi ilmoittautunut taho tosiaankin on asiantuntija. Ei ole kuitenkaan mitenkään tavatonta, että tämän ”asiantuntijan” tiedot saattavat olla vielä huonommat kuin yrittäjän itsensä. Tämä pätee erityisesti verolainsäädäntöön, kirjanpitoon, tilinpäätökseen ja muihin taloushallinnon asioihin. Viranomaistahot kuitenkin olettavat, että nämä asiat olisivat tiedossa vaikka ne eivät ole kunnolla halussa edes heillä itsellään. Verotuslainsäädäntö muuttuu aivan liian nopeasti, että yrittäjillä olisi edes teoreettisia mahdollisuuksia selvittää, mitä muutokset käytännössä tarkoittavat, ellei sitten itse toimi juuri tähän suoraan liittyvällä toimialalla. Yrittäjät ovat useinkin erinomaisia ammattilaisia sillä alalla, jolle he ovat yrityksensä perustaneet.

Säästäminen väärässä paikassa on , yrittäjän perisynti, eli käsittämätön epäloogisuus siinä, miten asiantuntijoita haetaan on ratkaiseva ongelma. Siikarla antaa esimerkin mm. seuraavasti: ei se, että paikkakunnaltamme löytyy tunnettu juristi, jonka tiedetään pelastaneen asiakkaansa vankilasta, vaikka tällä oli 3, 8 promillea alkoholia veressä takaa sitä, että hän on vero-, kirjanpito-,ja yrityslainsäädännön tuntija.

Täsmälleen samalla tavoin kuin ihminen tarvitsee eri tauteihin lääketieteen osa-alueiden ammattilaisia, yritys tarvitsee erilaisten ongelmien ratkaisemiseksi eri alojen asiantuntijoita.

Avainsanat: verotus, yritys, yrittäminen, Pentti J Siikarla, verotuslaisäädäntö, kirjanpito, tilinpäätös, yrittäjän perisynti, asiantuntija,


Kommentit

5.10.2009 23.31  Markku H

Todella asiaa!

6.10.2009 17.49  SepeSusi

Totta toinenpuoli mutta rohkenen olla eri mieltä parissa kohtaa: Ei ratkaiseva ongelma ole se " miten asiantuntijoita haetaan" vaan se, että asiantuntijoilla, konsulteilla, juristeilla ym. ei ole takuuta ja juridista/taloudellista vastuuta neuvoistaan. Siksi joukossa on liian paljon niitä, jotka aiheuttavat kysyjälle vain kuluja.

Jos Ahti tarkoitat " säästämisellä väärässä paikassa " sitä, että pitäisi etsiä mahdollisimman kallis neuvonantaja visaiseen kysymykseen, rohkenen siinäkin olla erimieltä. Kallis mikähyvänsä ei ole yhtäläisyys parhaan kanssa, se on ainoastaan kallis.

Systeemiä on neuvoja tarvitsevana / ostavana korjattava esim. niin, että viranomaisiin/lakipykäliin liittyvät asiat kysytään ensin viranomaisilta. Ymmärrettävän vastauksen saaminen tekee joskus tiukkaa mutta maksaa yleensä vain oman kulutetun ajan verran. Toisekseen vastauksen voi vaatia myös kirjallisena.

Itse olen testannut muutamien kaupallisten " rautaisten ammattilaisten " sanomisten uskottavuutta kompassilla. Siis jos luottamukseni ei ole ollut aukotonta tai kirjallista takuuta sanomisista ei ole luvattu. Kun kompassi on " rautaisen ammattilaisen " läheisyydestä huolimatta osoittanut pohjoiseen, on yhdessä todettu, että vastuuta on vain neuvojen kuuntelijalla.

7.10.2009 12.08  Ahti Pontinen

Tottakai asia on niin, ettei pelkkä hinta ratkaise. Pääosin köyhän ei kannata ostaa kuitenkasan kakkein halvinta.
Eihän kallista kannata sitäpaitsi koskaan ottaa, vaan hintansa arvoinen.

Takuuta on vaikeampi saada neuvoille, eli siinä mielessä on tärkeätä selvittää mikä tyyppi oikeasti on ja miten toimii.

7.10.2009 12.10  Ehtiikö tehdä ollenkaan töitä?

Useat verolait on tehty suuryrityksille. Pieni yritys on helisemässä kaiken ilmoittamisen, aikataulujen ja maksujenkin suhteen. Kaikki kun täytyy lähes yksin hoitaa, jos aikoo jotain rahaa jäävän itsellekin.

8.10.2009 9.42  SepeSusi

Miksi köyhän ei pidä ostaa kaikkein halvinta ? Halvin palvelu saattaa kuitenkin olla se sopivin.
Sopivimman löytyminenhän on se pääasia.

Mistä ovat kotoisin väitteet "halpa on huonoa" ja "vain kallis on hyvää" ?

Miksi neuvoille ei voi vaatia takuuta ? Erityisesti jos niistä joutuu maksamaan ? Onko se jossain laissa kiellettyä ?

Kun yrittäjän arkielämällä on rajallinen mitta, tulisi se voida käyttää oikeiden asioiden hoitoon, eikä tarpeellisten neuvonantajien taustojen ja osaamisen tutkimiseen. Mistäs sitä osaamista siihen tutkimiseen sitten löytyy ?

Maksullisten neuvojen ostajien tulisi ryhdistäytyä ja ryhtyä vaatimaan oikea takuu ostamilleen palveluille. Näin jäisi monta murhetta pois.

8.10.2009 11.54  Ahti Pontinen

Koitapa kysyä tilintarkastajan tai tilitoimiston neuvolle takuuta! Tai konsultin! Kysyä voi,jopa takuunkin saada jonkinlaisen jos oikein tivaa mutta mitään korvausta et saa.
Ei halpa aina ole huono, Siis oikeasti.
Ottamalla aina halvimman ei varmasti saa myöskään parasta jos sitä pitää kriteerinä.Tietenkään vain kallis ei ole ainoa mahdollisuus hyvään. Eikä vain kallis ole hyvää. Hinnalla kuitenkin yleisemmin vielä tämän päivän maailmassa Suomessa on jokin oikea rehellinen peruste enemmän kuin, että ei olisi. Kaikkeen tämä ei tietenkään päde.

Tarkoitus on ilmaista, että pitää olla kriittinen neuvonantajien suhteen. Tietenkään aikaa ei kannata käyttää taustojen selvittämiseen. Asia vaan on niin, että kaikki asiantuntijaksi ilmoittautuneet eivät ole todellakaan tehokkaita asiantuntijoita. Näiden veroasioiden asiantuntijuuden esimerkin lisäksi toinen ala jossa tämä tulee ilmi ( valitettavasti vain useasti jälikäteen ) on it asiantuntijat. It asiantuntija sanoo, että kyllä järjestyy, kyllä hoituu... = tarkoittaa alan selvittämään ja opiskjelemaan asiaa. Tähänkin löytyy poikkeuksia, muytta asiaa tiertämättömän yrittäjän on vaikea tietää millainen tämä asiantuntija oikeasti on.

Ja aivan oikein: Maksullisten neuvojen ostajien tulisi ryhdistäytyä ja ryhtyä vaatimaan oikea takuu ostamilleen palveluille. Näin jäisi monta murhetta pois. Aina kannattaa vaatia.

Asioissa jossa on kolmas tekijä, kuten verottaja takuuta on vaikeampi antaa kun verottaja voi muuttaa ja muuttaakiin asioita. Lisäksi jotkut asiat ovat tulinnanvaraisia. Jopa lakituvassakin verotusasioista. Miten silloin voi takuuta antaa?

8.10.2009 16.04  SepeSusi

Höh, miksei kirjanpitoasioiden neuvoille voisi kysyä takuuta? Niillehän pitää itsestään selvästi vaatia oikeassa olemisen takuu.
Auktorisoiduilla tilitoimistoilla on sitäpaitsi vakuutuspakko, joka korvaa asiakkaalle syntyneet maksuseuraamukset, jos tilitoimisto töppää kirjanpidossa.
Miksei konsulteilta yms. voisi alkaa vaatia saman tyylistä käytäntöä ?

Veroasioissa takuun voi saada verottajalta kirjallisena päätöksenä tai ohjeena. Takuu toimii, ellei asiaan sotketa lakitupaa mutta siinäkin tapauksessa paperilausunto antanee suojaa seuraamuksia vastaan.

Siispä Ahti, nyt kannustamme kaikkia ostajia joukolla ryhdistäytymään.

8.10.2009 17.21  Ahti Pontinen

Juuri näin muuten arvoisa Sepe Susi, mutta ainakin verottajalta on vaikeaa saada sellaista paperia joka takuuna toimii. Ohjetta kyllä. Ja erilaisia päätöksiä joistain tapahtuneista asioista.
Täytyy myös aivan eksaktin tarkasti pilkulleen pystyä määrittelemään asiaa. Tämä juuri on vaikeaa.

Tässä tulee myös vastaan aika.

8.10.2009 17.21  Ahti Pontinen

Juuri näin muuten arvoisa Sepe Susi, mutta ainakin verottajalta on vaikeaa saada sellaista paperia joka takuuna toimii. Ohjetta kyllä. Ja erilaisia päätöksiä joistain tapahtuneista asioista.
Täytyy myös aivan eksaktin tarkasti pilkulleen pystyä määrittelemään asiaa. Tämä juuri on vaikeaa.

Tässä tulee myös vastaan aika.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini