Blogin arkisto

Yritystulon kaksoisverotus on järjetöntä

Share |

Perjantai 5.3.2010 klo 10.00 - Heikki Ikonen


Hallituksen yritystulon verolinjaukset ovat kauniisti sanoen omalaatuisia. Anni Sinnemäki haluaa poistaa alle 90 000 euron osinkotulojen verovapauden, Jyrki Katainen taas julistaa yritysten tuloverotuksen keventämistä talouden virkistämiseksi. Yritystulon verotuksen ristiriidoista kokonaisuutena hallitus ei saa ulos järjen sanaa. Epäjohdonmukaisuus on sinänsä loogista, koska soppaa keittävät niinkin erilaista talousfilosofiaa ajavat puolueet kuin vihreät ja kokoomus.

Vihreät näkevät verovapaat osinkotulot yhteiskunnan vapaamatkustamisena - vaikka jokainen voittoa tekevä yritys maksaa veroa. Pienten osinkojen verovapaus on luotu pienyrittäjien turvaksi. Pienyrittäjän tulo on omasta yrityksestään nostamaa osinkoa. Koska hän maksaa yrityksen tuloksesta jo veron, osinkotulon verotus on päällekkäisveroa. Se nostaa omasta yhtiöstään eli työpaikastaan elävän verotaakkaa dramaattisesti.

Miksi yritystuloa täytyy ylipäätään kaksoisverottaa? Logiikka kulkee näin: yritysten tulovero on tarpeen, koska yritysten tulee kantaa osansa yhteiskunnan kustannuksista. Osinkoja taas tulee verottaa, koska ne ovat henkilökohtaista tuloa, ja jokaisen kansalaisen tulee kantaa osansa kustannuksista. Ei auta, vaikka yritystulosta on jo maksettu vero, se kun ei kohdennu suoraan yksittäisiin omistajiin.

Laaja veropohja on tietenkin välttämätön, ja kaikkien yhteiskunnan jäsenten tulee osallistua kustannuksiin. Mutta kaksoisverotuksen logiikka puskee hatelikkoon jo siksi, että pääomavero on tasavero - sitä ei veroteta progressiivisesti kuten palkkatuloa.

Yritysten kohdalla tasavero on väistämätön, koska yritysten progressiivinen verotus tappaisi vähänkään suuremmat yhtiöt, tai hajottaisi ne absurdiksi minitytäryhtiöiden verkostoksi. Mutta miksi yksityishenkilöiden pääomatulojen verotus ei huomioi tuloeroja? Ei siihen syytä olekaan – muuta kuin luovien ratkaisujen puute. Vaikka systeemin heikkouden näkee jokainen, poliittinen johto ja verobyrokraatit eivät keksi tai löydä sopua paremmasta järjestelmästä.

Johdonmukaista ja selkeää olisi verottaa vain yritystuloa tai osinkoa. Minusta olisi paras jättää yritystulo verovapaaksi, ja verottaa pelkästään osinkoa ja myyntivoittoa – progressiivisesti kuten muitakin tuloja. Matalien osinkotulojen verotus olisi matalaa tai verovapaata, aivan kuten matalien palkkatulojen. Silloin pienyrittäjien verotus olisi kohtuullista, eikä kaksoisvero sitä rasittaisi. Kasvua velkavivulla hakeneet yrittäjät taas voisivat hyödyntää pääomaluotoista syntyviä vähennyksiä. Sitä edellyttää jo yritysriski.

On hirveän ristiriitaista, että vihreät ajavat matalapalkkaisille veroetuja, mutta eivät matalille pääomatuloille eli pienyrittäjille. Taikasana on juuri ”pääoma”. Se on vasemmistolaisessa mytologiassa yhä varastettua työtä, kun se todellisuudessa on varastoitua työtä. Joko yrittäjä on varastoinut sen omasta työstään, tai lainannut pankista toisten varastoitua työtä. Kummin tahansa, varastoidun työn omistaja ottaa riskin ja on oikeutettu korkoon. Muuten ei riskiä kannata ottaa, ja kansantaloudesta katoavat yritykset ja työpaikat.

Yhteiskunta tarvitsee laajan veropohjan, mutta ei kaksoisverotusta. Yksinkertainen yritystulon verotus kattaisi samat tarpeet, kun se vain mitoitettaisiin oikein. Lisäetu olisi, ettei yritysten tarvitsisi pähkäillä poistojen, kuoletusten ja muun kirjanpitotaiteen kanssa vääntääkseen verotuksellisesti mieleisensä tuloksen. Se vapauttaisi resursseja, koska yritysten johto voisi keskittyä itse liiketoimintaan.

Joku arvostelee tällaista järjestelmää epätasa-arvoiseksi, koska pörssiyhtiöt voisivat leikata osinkoja ja tehdä sen sijaan omístajilleen tulosta esimerkiksi omia osakkeita ostamalla. Se toki nostaa osakkeen hintaa, mutta hyöty realisoituu vasta osakkeen myynnin yhteydessä. Kun myyntivoittoa verotettaisiin kuten osinkoa, yritysten ei kannattaisi panostaa osingonmaksun kiertämiseen.

On toki kasvuyhtiöitä, jotka eivät yleensäkään jaa osinkoa, vaan laittavat koko tuloksensa liiketoiminnan kehitykseen. Mutta myös tällaisten kasvuyhtiöiden omistajat kohtaisivat verottajan myydessään omistuksensa. Ellei yhtiö todella kasvata arvoaan, ei synny verotettavaakaan.

Kansantalouden ja työllisyyden kannalta on vain hyvä, jos voimakkaasti kasvavat yhtiöt voivat investoida koko tuloksensa. Ja jos veromalli innostaisi yritykset ylipäätään investoimaan osingonmaksun sijaan, niin siitä olisi kansan- ja valtiontaloudelle vain hyötyä pitkällä tähtäimellä.

En tosin usko, että näin selkeä ja toimiva veromalli koskaan toteutuisi. Sen tiellä seisoo aivan liikaa poliittisia intohimoja, väärinkäsityksiä ja härkäpäisyyttä.

Heikki Ikonen

Avainsanat: Heikki Ikonen, verotus, yritystulo, talouspolitiikka, kaksoisverotus, osingot, kustannukset, veromalli


Kommentit

5.3.2010 10.59  vasurit tiedetään

Heinäluoma juuri kiukkusi että yritystulon verotuksen lasku on etuoikeutettujen herrojen paapomista. Vasurien mielestä yritystuloa saa verottaa miten paljon vaan, riistoa kun se on kaikki heidän mielestään.

5.3.2010 18.00  ei tasaveroa ainakaan

En tiedä mikä olisi paras tapa mutta tuplaverotus on posketonta eihän palkkojakaan veroteta kahteen kertaan.

Pääomaveron progressiossa on järkeä jos progressiossa nyt järkeä näkee. Ei paljon päätä jos Nalle Wahlroos maksaa saman veroasteen kuin eläkeläinen muutaman tonnin myyntivoitoista kun myy osakkeita eläkkeen jatkeeksi. Tai osingoista.

6.3.2010 9.48  Hevimies

Toi Ikosen ehdotus on järkevä, se ois linjanmukainen tuloverotuksen kanssa.

6.3.2010 11.58  kestääkö veropohja

Hyvä ajatus minustakin muuten mutta mitenkähän veropohjan kävisi. Voi olla kantona kaskessa kun pitäisi päättää. Tai nousisiko osinkojen verotus hirmu korkeaksi. Palkansaajat eivät suostu omaa verotustaan nostamaan sen korvikkeeksi että jostain verotulot putoavat. Ja kaikki puolueet ovat palkansaajien asialla, sille ei mahda mitään.

6.3.2010 14.24  Heikki Ikonen

Kiitokset kommenteista. Pari sanaa vielä.

Ajatukseni tosiaan on, että pääomatuloja verotettaisiin samasa linjassa palkkatulojen kanssa. En ymmärrä miksi ne pitää erotella. Tulo kuin tulo. Teen itse arvopaperikauppaa, ja se on samanlaista työtä kuin kaikki muukin työ, tosin paljon riskialttiimpaa. Sijoitusinstrumentteihin ja markkinoihin paneutuminen on kaikkea muuta kuin helppoa rahaa.

Veropohjan kannalta yritysten tuloveron poistaminen loisi toki melkoisen aukon, mutta osinkoverotuksen muuttaminen tuloveron kaltaiseksi kattaisi ainakin periaatteessa sen. En ole verotekniikan tuntija, joten en osaa sanoa mitään systeemin nyansseista, mutta periaatteessa tuon pitäisi toimia.

Yksi ongelma kai olisi se, että sijoitusinstituutiot kuten eläkerahastot eivät ole yksityishenkilöitä, joten miten niitä verotettaisiin; progressio ei niitä voi koskea. Mutta niitä voitaisiin verottaa tasaverona kuten yrityksiä tällä hetkellä. Se ikään kuin korvaisi yritystulon verotuksen, ja pitäisi yllä laajaa veropohjaa.

Tällä periaatteella voitaisiin verottaa myös ulkomaisia omistajia. Se tuskin aiheuttaisi sijoittajien joukkopakoa - vaikka tällaiseen väitteeseen esitys varmasti törmäisi. Koska yritysveron poistuminen nostaisi osingonmaksukykyä, korkeammista osingoista voisi maksaa veroa ilman, että sijoittajan kannalta tilanne muuttuisi. Helsingin pörssistä ei siten tulisi autiotalo, jota ulkomainen raha karttaa.

yst. Heikki Ikonen

7.3.2010 12.18  Hevimies

Sun Ikonen kannattais mailata Kataiselle toi sun ehdotus se nimittäin on tosi hyvä. Yleensä noi kokoomuksen ministerit on vastaillu mulle kun niille oon mailannu, vähintäänkin avustajan kautta. jyrki.katainen@eduskunta.fi Se kansankeskuudessakin vähentäis turhaa kateellisuutta yrittäjiä kohtaan, kun tulo verotus ois samanlainen palkansaajien kanssa.

7.3.2010 15.22  Heikki Ikonen

Kiitos vinkistä, Hevimies. Saatanpa meilatakin. Tuo kateellisuus-pointtikaan ei ole vähäinen.

Olen muuten keskustellut asiasta aikoinaan Osmo Soininvaaran kanssa. Tarjosin mallia vihreille. Ode sanoi, että pääomaveroon puuttuminen isolla jakarilla on vaikeaa, koska kansainväliset verokäytännöt sanelevat sen niin niin pitkälle. Pääomapaon riski jne. Tuolla mallilla se ongelma käsittääkseni olisi hoidettavissa.

yst. Heikki Ikonen

8.3.2010 13.14  Hevimies

Juu ja ajankohtakin ois sinänsä oikea kun tosta pääomatulojen verottamisesta on ollu puhetta ja kokoomuksen vaaliteema oli että vastakkain asettelun aika on ohi. Joten toivottavasti ottaa tulta alleen.

8.3.2010 16.44  Kaikki rehelliset maksaa suurimmaksi osaksi verottajalle

Mikäs ihme tuo kaksoisverotus oikein on? Kaikkia tupla ja triplaverotetaan. Eikä tämäkään riitä.Palkansaajan palkka maksetaan kaatteesta ( tai velalla ) eli verojen jälkeen... sitten palkansaaja maksaa nettopalkallaan, josta siis otettu verot jne... palveluita, joista maksaa veron.....eikä tässä vielä kaikki, vaikka hän maksaa verot esimerkiksi autosta niin, silti tulee käyttömaksu ja polttoaineesta maksetaan suurin osa veroja...
Ikävä kyllä rehelliset joutuu maksamaan suurimmaksi osaksi veroja, pienempi osa kaikesta jää itselle netttona.
Onko sitten rehelliset tyhmiä, mutta valtiovalta ei osaa muuta kuin verottaa.
Sitten on vielä veroluonteiset maksut. Veroja nekin.

8.3.2010 17.13  Heikki Ikonen

Kaksoisverotusta on toki muissakin muodoissa, mutta yritystulon kohdalla se on silmiinpistävän hölmö systeemi.

Laitoin esityksen hitusen täsmennettynä Kataiselle kuten Hevimies opasti. Odotuksen eivät ole kovin korkeat vastauksen suhteen, jo siksi että kyse olisi valtavasta muutoksesta, jonka läpimeno olisi parhaassakin tapauksessa kiven alla. Mutta jos vastauksen saan, niin lupaan kertoa asiasta.

Kiitos joka tapauksessa Hevimiehelle ehdotuksesta.

yst. Heikki Ikonen

24.1.2011 16.59  arto Lahti

Verotus on todellakin menossa taas kerran pahempaan suuntaan yrittäjien kannalta. Kaksinkertainen vero tulee entistä kovempana. Vakava kysymys on myös arvonlisäveron korotus, joka syö sitä ostovoimaa, joka muuten kohdistuisi yrittäjien palveluihin.

Lukekaa VM:n veroehdotus! Se on omaa luokkaansa epärehellsyydessä. Puhutaan yrittäjyyden ja talouskasvun edistämisestä mutta sitten samassa raportissa iloitaan avoimesti siitä, että entistä useampi yrittäjä siirtyy tuloveron puolella ja näin lisää kuntien tuloverokertymää. Kiinteistövero likimäärin kaksinkertaistuu ja sama pätee energiaan. Raportissa voisi rehellisesti myöntää, että sen keskeisin tavoite on kuntien talousongelmien ratkaisu eikä talouskasvu tai yrittäjyyden edistäminen.

25.1.2011 10.30  Hevimies

Ainahan sitä voi rukoilla lisää fyrkkaa, vai oliko se sittenkin niin että jumala haluaa rahaa ja valtaa.

25.1.2011 22.05  HPKVV

Oleellisinta olisi se, että se joka tekee enemmän saa enemmän. Tähän ei kauheasti kannusteta. Palkkatulon verotus on täysin järjetöntä.
Maksamme veroja 60 - 80 % tuloista. Nettotuloilla, josta otettu verot maksamme tuotteita, joissa on vero...
Tärkeintä tuntuu olevan saada veroina mahdollisimman paljon pois ahkerilta tekijöiltä, eikä mikään muu. Haistakaa paska koko valtiovalta. Ette osaa muuta kuin verottaa.

26.1.2011 9.07  arto lahti

HPKVV: Näin asia on. Veroaste saattaa olla 60-80 %:ia tuloista. Tämän voi laskea niinkin, että kansantulosta (noin 120 miljardia euroa) julkiset menot ovat 3/4 (noin 90 miljardia). Ne todellakin katetaan veroilla ja maksuilla. Maksajia on juuri ne jotka ahkeroivat.

26.1.2011 10.57  Hevimies

Kannattaa erota kirkosta niin säästää mukavasti veroissa. Ite säästän 300e/vuosi ja siihen emäntä päälle about samanverran niin 600e/v lomailee jo ihan mukavasti. Tosta mun nimestä kun klikkaa niin pääsee laskuriin josta voi laskea paljon itse säästää eroamalla kirkosta.

26.1.2011 14.14  Onneksi oppositiossa

Oppositio jätti välikysymyksen pääomatulojen verotuksesta

Keskiviikko 26.1.2011 klo 13.45

Oppositio haluaa hallituksen tilille veropuheista.

Hallitus saa selittää eduskunnalle, miksi se ei ole kiristänyt pääomatulojen verotusta, vaikka sekä pääministeri että valtiovarainministeri ovat kertoneet tukevansa ajatusta.

Oppositio jätti yhteisen välikysymyksen asiasta keskiviikkona eduskunnalle.

Oppositio syyttää hallitusta siitä, että Suomi on vauhdilla siirtynyt kohti tasaverojärjestelmää, jossa tuloista riippumatta maksetun veron määrä on sama.

Tähän on opposition mukaan tultu, kun ansiotuloista maksettavaa progressiivista veroa on kevennetty ja hinnoissa maksettavaa arvonlisäveroa kiristetty.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen (sd.) sanoi oppositioryhmien tiedotustilaisuudessa, että pääomatulojen veronkiristys on SDP:lle kynnyskysymys, jos puolue on mukana neuvottelemassa seuraavan hallituksen ohjelmasta. Puolue tekisi verosta progressiivisen, jolloin veroprosentti kasvaisi tulojen noustessa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012613075265_uu.shtml

27.1.2011 10.49  AP

Verotus ele ryöstöä. Verorahoilla pidetään yhteiskuntaa pystyssä. Sen sijaan verorahojen käyttö on osiltaan ryöstöä. Etupiirit, poliitikot, virkamieskunta ajaa omia saavutettuja etujaan ja tuottamatonta paperinpyöritystä pyritään pitämään samanlaisena, jopa lisäämään, että nämä palkat ja palkkiot säilyisivät, jopa lisääntyisivät. Nämä ihmiset eivät halua luopua, eivätkä tehdä usein esim yritystoimintaa tai olla yrittäjiä yrityksessä tai , että tekisivät muuta.

27.1.2011 11.20  Arto Lahti

AP: Tässä olen kyllä 100-prosenttisesti oikeassa. Siksi pitäisi katsoa verojen rinnalla verotustarvetta siis sitä mihin verorahat tarvitaan. Ei ole mitään perustetta sille, että meillä julkinen menotalous on luokkaa 90 miljardia mikä on liki 3/4 kansantuotteesta. Silti vaikka verot ja maksut ovat koko ajan kohonneet, tarvitaan jättimäisesti lisää velkaa. Jos yritystä hoidettaisiin näin holtittomasti, hallitus istuisi kohta käräjäoikeudessa syytettynä tuottamuksellisista rikoksista.

27.1.2011 13.01  AP

Juuri näin. Meillä on 20- 25 miljoonan ihmisen julkinen byrokratia, vaikka meillä on vain noin viisi miljoonaa ihmistä. Tämän sisällä on julkiset tuet ja politiikan tuet ja järjestötuet.

27.1.2011 13.09  Arto Lahti

AP: Suunnilleen näin. Tukiviidakko ja tulonsiirtojen viidakko on sitten luku sinnällään. Sitä on taas pari vuosikymmentä koko ajan lisätty. Nyt olisi aika purkaa kilpailua vinouttavia tuotantotukia. Yrittäjille on parempi jos tukien sijasta alennettaisiin radikaalisti yritysverokantaa.

27.1.2011 16.38  ???

Eli Suomi on sosialistinen maa?

27.1.2011 16.51  Arto Lahti

Sinäpä sen sanoit! 60-luvun lopun marxilaisen kulttuurivallankumouksen henki on edelleen vahva. Siinä yhteiskunta nähdään hyvä ja yrittäjä kaikkein pahimpana. Neuvostoliitto ei suvainnut yrittäjiä ollenkaan ja jopa insinöörejä pidettiin epälyttävinä. Sen ajan taloustieteen tutkimukset ovat erikoisia. Niissä on ensiksi erinomainen länsimaisen taloustieteen analyysi ja sen jälkeen kirjoittaja, joka halusi välttää vainoa, ylistää Lenin/ Stalinin puheita.

27.1.2011 17.36  Kyllä kyrsii

Joskus kyllä tuntuu, että sosiaalidemokraatit ovat kommunistisempia kuin kommunistit. Siis ulospäin. Itse elävät kuin porvarit.
Yhteiskunta on kuitenkin haluttu rakentaa hierarkiseksi, jossa tietty koulutus tai piirit muka tekevät pätevyyden.

29.1.2011 7.53  Arto Lahti

Eilen Timo Soini julkisti puolueensa taloustavoitteita. On hyvä, että Timo esittää asiat jo nyt. Olisi toivonut, että hallituspuolueista erityisesti Keskusta, RKP ja Vihreät esittäisivät myös omat selkeät tavoitteensa - eivätkä vain kalastelisi ääniä! Kokoomuksen kannan voi ymmärtää tuesta tietyille VM:n esityksille.




Päästökaupan uudistaminen on asia, josta ehdin jo kirjoittaa, siis hyvä tavoite. Energiaverot ovat mutkikkaampi juttu mutta hyvä, että joku uskaltaa siihen sotkuun ottaa kantaa. Kuinka hyvin Timon linja toimisi, sitä en osaa vielä arvioida - täytyy harkita ja toivottavasti otatatte asiaan kantaa.



Timo pörssiverokaavailu voi osua vikaan poliittisesti, koska pörssisijoittaminen on monella meistä tapa säästää eläkepäivien varalle. Pörssivero ei hillitse liiallista keinottelua finanssimarkkinoilla. Siihen tarvittaisiin muita keinoja. Olisi myös odottanut selvää kantaa talousrikollisten saamiseksi verolle, mistä olen kirjoittanut laajasti ja millä olisi suuria budjettivaikutuksia, kun talousrikollisuus on liki 20 miljardia euroa.



Prosentin lisä pääomaveroon ei paljoa muuta valtion verotulokertymää mutta sen sijaan olisi odottanut selvää kantaa arvonlisäveron korotustavoitteiseen, mihin on suurilta puolueilta "hiljainen tuki" ja mitä Vihreät ajaa kuin "käärmettä pyssyyn". Koska kulutus on täysin perustavaa laatua oleva asia kaikille tuloista riippumatta, arvonlisäveron nosto heikentää erityisesti vähävaraisten kulutusmahdollisuuksiin ja olisi murhaavaa pienyrittäjille ja työllisyydelle.



Leikkaukset eivät ole yllättäviä puolueen edustajien jo esillä olleisiin kantoihin nähden. Ongelmallisia noin valtio-opillisesti ovat EU:n jäsenmaksut, joihin on sitouduttu valtiosopimuksella. Jos niitä leikataan yksipuolisesti, mitä silloin Suomi tekee. Tarkoittaako Timo tällä perälti eroamista EU:stä vai vain lievempää kapinaa? No rahaliiton sotkuihin olen minäkin jo pitkään ehdottanut kovempaa linjaa ja samaa esitti viimeksi Sauli Niinistö.



Kehitysapun kategorista leikkausta en missään tapauksessa hyväksy. Sen sijaan sen uudelleen suuntaus on tarpeen. Suomen rooli voi olla kansainvälisesti merkittävä, mihin perusteita antaa Ahtisaaren Nobel-palkinto. Itse on rakentamassa Aid for Trade - seminaaria. Suomi tarvitsee panostusta kansainvällisyyteen, koska elämme viennistä. Aalto-yliopisto on tässä oikean suuntainen hanke ja lisää vastaavia tarvitaan. Emme saa kääntyä sisäänpäin, koska silloin loppuu talouskasvu ja nuoret kyvykkyydet katoavat maailmalle!

29.1.2011 15.14  Entäs?

Jollain tavalla täytyy eriarvoisuutta, myös taloudellista eriarvoisuutta ja aivan valtavia tuloeroja tasoittaa tai ollaan luokkayhteioskunnassa. Ellei olla oltukin koko ajan.

29.1.2011 16.54  Hevimies

Onko joku todella niin naivi että uskoo kehitysapujen menevän oikeisiin kohteisiin. Ei niillä rahoteta mitään muuta kuin rosvopääliköiden asehankintoja. Pummi organisaatiot kuten punainen risti, greenpece, kirkko... tunkee järjettömiä summia pummimiskamppanioihin ja silti niiden "auttamat" kohteet kuolee nälkään ja janoon. Jos todellista halua ois niin rahaa noilla organisaatioilla toi ongelma ois poistaa helpostikkin mutta sillon ei enää ois kohdetta jonka siivellä pummata.

29.1.2011 17.04  Hevimies

ups hevi unohtu

30.1.2011 9.49  Heikompia pitää auttaa

On varmaan totta, että keräysrahoista parhaimmillaankin menee osa keräyskuluihin ja muihin kustannuksiin, myös hallinnollisiin kustannuksiin. Suuri osa on asian esilletuomista, eli tiedottamista, eikä suinkaan pelkästään rahojen antamista suoraan kohteelle. Ajatteleppa vaikka luonnonsuojelua. Eihän niitä rahoja käteisellä uhanalaiselle eläimelle anneta! Ei pidä kyynistyä niin, että heikompia ja huonompi osaisia ei tulisi lainkaan auttaa, johtuu se asema sitten mistä tahansa. Vaikka sitten henkilöstä itsestään. Ihmisyytemme mittari on se, miten kohtelemme muita.
Voidaan kyseenalaistaa onko esimerkiksi kehitysavun malli oikea, mutta emme voi pelkästään todeta, että asiat ovat huonosti. Valitettavasti tietyt tahot ovat omineet itselleen, miten asioita pitää auttaa ja organisaatioiden hallinnon palkat ja palkkiot ovat suuryritysten ja ministereiden tasoa. Samoin on syntynyt korruptiota ja monesti suurempi hyvä joudutaan tekemään pienemmän pahan sallimalla. Hyvin harvoin voi saada kaikkea.

30.1.2011 11.04  Hevimies

heh niin luonnonsuojelu onkin huvittava juttu.
Grenpeace kerää globaalisti niin törkeitä summia rahaa joilla se vois ostaa sademetsät itselleen jos halua olisi.

Sen sijaan ne tekee silmanlume operaatioita joissa ne pistää hyväuskoiset kakarat köyttämään ittensä hakkuualueilla puihin ja terrorisoivat laillisia elinkeinon harjoittajia.

Minkkitarha iskut joissa verenhimoiset minkit vapautetaan luontoon tappamaan kaikki itseään pienemmät elukat, ei sitäkään voi luonnon suojeluna pitää.

Jos oikeasti haluaa auttaa heikompia, sitä voi marssia joku päivä työkkäriin ja tunkea tonnin käteistä lapaan jollekkin ressukalle. Varmasti menee enemmän tarpeeseen kuin greenpeacen tilillä.

30.1.2011 20.27  Arto Lahti

Hevimies: Olet tarkalleen oikeassa, kun arvostelet perinteistä kehitysapua. Se ei todellakaan mene perille. Rahaa ei pidä lähettää hallituksille, koska sen käyttöä on mahdoton valvoa. Tavan takaa tulee julki miljarditason pankkitilejä, joita kehitymaiden itsevaltiailla hallitsijoilla on mm. Sveitsin pankissa. Eräs hölmöys on se, että sallitaan tällaiset pankkitilit, vaikka mm. Sveitsin pankki varsin hyvin tietää, että rahojen lähde on epäilyttävä. Sen sijaan pitäisi keskittyä auttamaan kehitysmaita muulla kuin rahan lähettämisessä. Esimerkiksi Suomi on onnistunut hyvin toimien kaivojen rakentajana. Itse olen panostamassa kehitysmaiden koulutukseen.

30.1.2011 21.11  AP

Hienoa. Hyvin harva, joka kritisoi apuja itse tekee yhtään mitään muuta. Tämä on kaksinaismoralismia. Eri asia, jos on sitä mieltä, ettei tarvikaan auttaa. Luonnossakin heikoimmat kuolee ja joskus vahvemmatkin. Elämä on julmaa.

30.1.2011 21.13  AP

Jos muuten tarkoitat afrikkaan rakennettuja "suomalaisia" kaivoja, se hanke on ollut aika sairaan kallis ja epäonnistunut. Homma kun jätettiin vain siihen.

31.1.2011 10.37  Hevimies

Eikös nää meiän somput ole nyt niin sivistyneitä että ne voi lähettää takas hoitamaan maansa asiat kuntoon.

Sodat loppuu vain sotimalla, kaikenmaailman kansojen pelastajien pitäs antaa kehitysmaiden selvittää ite omat ongelmansa.

Kirkon kehitysmainde "koulutus" usko tai kuole nälkään on suorastaan kuvottavaa.

Luonnon laki on se että vahvimmat selviää, miksi siis pitää sotia luontoa vastaan ja pitää heikkoja väkisin hengissä.

Lähetetään somput takas, annetaan jokaiselle laadukas fiskarssin lapio kouraan ja köyttä. Kaivaako ne sillä kaivon vai lyökö ne sillä toista somppua päähän?

31.1.2011 13.55  ???

Alkaako mennä rasismisks?

31.1.2011 15.45  Hevimies

Mikähän kirjoituksessani mahtaa olla rasismia?

Se tosiasiako että somppulassa tapellaan eikä rakenneta yhteistä hyvinvointia?

31.1.2011 16.08  Joo joo

Tapellaan sitä Suomessakin ja on tapeltu aika. Niin pohjanmaalla kuin Turussakin.
puolisot tappelee keskenään ja poliitikot ei edes aina halua sopua jne jne... Eikä meilläkään kaikki rakenna yhteistä hyvinvointia. Ei muuten Amerikassakaan.

Siitähän tässä on kyse. Joillekin yrittäminen on samaa, kuin riisto vaikka ne ei itse tee mitään. Yrittäjät ovat tehneet kaikkein eniten työpaikkoja ja pitäneet hyvinvointia yllä.

31.1.2011 21.04  Hevimies

No on jonkun verran eroa jossain pikkukinoissa kotona, työpaikoilla ja parlamentissa. Kun somppulassa missä kaduilla on täys sota päällä. Kansalaiset ryöstää, raiskaa, murhaa toisiaan.

31.1.2011 21.37  Ristiriita?

Sinnekö sit pitäs lähettää joku takas?

1.2.2011 9.25  Hevimies

No ilman muuta pitäs. On todella tekopyhää ottaa muutama rikkain rosvopäälikkö tänne johtamaan joukkojaan etänä ja takomaan tukiais rahoja sekä pyörittämään huumekauppaa.

Esim. Khat on sellanen huume millä somput on rikastanut suomalaista yhteiskuntaa.

Ei sieltä tavantallaajilla ole varaa tänne asti tulla turvapaikkaa vonkaamaan.

1.2.2011 14.04  Arto Lahti

Hevimies: Tässä olet tarkalleen oikeassa. Todelliset autettavat ovat pakolaisleireillä. Mutta sanopa miksi politiikot ovat niin sokeita, että eivät näe näin selvää asiaa?

1.2.2011 14.04  Arto Lahti

Vasemmistoliitto on väärässä talouslinjassaan - on parempi laajentaa veropohjaa kuin tapaa työ ja yrittäjyys!

Vasemmistoliitto julkisti tavoitteenaan kiristää yli 3000 euron kuukausiansion verotusta, jolla puolueen mukaan voisi kerätä 2,7 miljardia euroa vuodessa nykyistä enemmän.
Tämä on tietenkin se tulostaso, johon li...kimäärin asettuu suuri määrä palkansaajia ja yrittäjiä. Tästä syystä on houkutus nostaa veroa tässä ryhmässä.

Tässä tuloluokassa Suomen veroaste on jo EU-maiden kärkeä. Veronkorotus olisi myrkkyä yrittäjyydelle ja työlle. Veropohjan laajentuminen (Arthur Laffer) talouskasvun myötä ilman veronkorotuksia johtaa parempaan tulokseen tässä ryhmässä, jossa motiivit työntekoon ja yrittämiseen ovat kunnossa.

Nyt tarvitaan dynaamisen taloustieteen oppeja eikä pidä hirttäytyä tasapainoteoriaan. Velkaantuminen on saatava kuriiin - ja nopeasti. Mutta siksi tarvitaan kannusteita työtekoon ja yrittämiseen!

1.2.2011 22.01  Kyllä näin on

Täysin samaa mieltä. Meillä on todella paljon taistolaishenkeä tai mitä se nyt on, jossa odotetaan, että raha tulee tyhjästä tai että kaikille kuuluu yhtä paljon työmäärästä ja taidoista ja panostuksista huomioimatta. Sinne päin ainakin voimakkaasti.
Poliitikoista moni ei ole ollut oikeissa täissä kuin nimeksi ja silloinkin suhteilla, ettei oikein töitä oo tarvinnut tehdäkään siinä mielessä, mitä oikein pirun kova työnteko tarkoittaa. Ne jotka on olleet puolustavat saavutettuja etujaan ja on unohtanut miten asiat ovat.
Sitten on joukko, jtka luullevat, että tehdastyö on nykypäivänkin tulevaisuus Suomessa 2000 luvulla ja ne ei ymmärrä mistään mitään. Ei ainakaan pk- yrittämisen ja mikroyrittämisen haasteista silloin kun se on ainoa tulonlähde ja ole,t sosiaaliturvan ulkopuolella. Se on helppo "yrittää" kun on itsellä vaikka kansanedustajan palkka ja eläke-edut turvana ja yrittämistä teet ilman mitään henkilökohtaista miten selviät tässä kuussa riskiä, kun sieltä tulee lisätuloo.

2.2.2011 8.31  Arto Lahti

Kiitos kommenteista. Tätä on yrittäjän todellisuus, josta minäkin jotakin tiedän kun olen ollut pitkään työnantaja, joskus jopa sadoille henkilöille, nyt kymmenelle.

2.2.2011 11.20  Hevimies

Arto Lahti: Velkaantumisessa ei ole mitään pahaa jos silla saadaan nostettua BKT:tä.

Mutta kun kellään ei ole selkärankaa romuttaa tätä sosialistien luomaa verotus ansaa, jolla pyritään siihen että mikään ei tässä maassa kannata tekijälleen.

2.2.2011 11.24  Arto Lahti

Hevimies: Asia on juuri näin!
SY kritikoi juuri Pekkarisen nopeasti teettämää selvitystä yritystuista. SY on tarkalleen oikeassa. Yritystuet eivät osu innovaatioihin kuten pitäisi vaan ne ovat tuotantotukia ja paljon suurille tuottajille. Olisi parempi purkaa pääosaltaan yritystuet ja laskea reilusti yhteisöveroa.

2.2.2011 12.17  Hevimies

Yritystukien lisäksi, on mielestäni täysin perusteetonta että.

-Kotitalousvähennys ei koske uudisrakentamista vaan pelkästään paskan kunnostamista. Kuitenkin uudisrakennukset on ekologisempia kuin vanhat niiden on pako olla.

-Jos myyt asuntosi joudut maksamaan myyntivoitosta veroa jos olet asunut sielä vähemmän kuin 2v. Ihminen joka ei viihdy juuri ostamassaan asunnossaan tai tulee tarve muuttaa muualle niin sen on silti pakko asua siinä 2v että saa kämpästään omansa pois.
Kuka voittaa???

-Jos myyt kesämökin joudut maksamaan myyntivoitosta veroa vaikka olisit asunut sielä 10 kesää????

Mutta sulla on keräily Ferrari se on tuplasti arvokkaampi kuin kerrostalo kämppä tai mökki. Mutta kun myyt sen niin voit tehdä sen käteiskaupalla.

Täysin päätöntä touhua.

-Kotitalousvähennys pitäs saada joko kaikesta yksityishenkilönä teetetystä työstä tai ei mistään.

-Myyntivoitto veroa pitää maksaa kaikesta omaisuudesta mitä myy tai ei mistään.

Ei nää lait jotka erottelee ihmisiä niiden mieltymysten mukaan ole mitenkään tasapuolisia.

-Yle maksukortille, miksi mun pitäis siitä maksaa en käytä?

Mun futis kanavat on maksukortin takana, ei kukaan muu kuin mä maksa kanavista joita haluan katsoa.

2.2.2011 12.29  Arto Lahti

Hevimies: Kannatettavia ajatuksia!

2.2.2011 13.06  Hevimies

Pistetääs äijä vielä kovillle, otahan vielä kantaa Arto Lahti:

Tilastollisesti Alkoholi on maailman vaarallisin huume, silti se on ainoa huume joka on laillista.

Ketkä hyötyvät eniten siitä että huumeet ovat laittomia?

Järjestäytynyt rikollisuus on se taho.

Laittomat huumeet on niiden suurin tulonlähde, Laittomien aseiden ja prostituution ohella.

Jos kaikki huumeet laillistettaisiin, niihiin liitettäis tuoteselosteet ja oikeat vaikutukset propagandan sijaan.

a) ihmiset tietäsivät mitä ovat ottamassa. Kannabis tappaa kerrasta, ei mene läpi nyky ihmiselle ja valehtelu vie valistuksesta uskottavuuden.

b) huumerahat menis valtiolle joka myös on se taho joka maksaa vierotuksen.

c) järjestäytynyt rikollisuus köytyy kun tulonlähde viedään, kieltolain kumoamisen jälkeen katosi viina trokaritkin.

d)kukaan ei tunge huumeita lasten nenien alle koulunpihoilla = Pahin huume-ongelma poistuu.


Prostituutio lailliseksi

a)järjestäytynyt rikollisuus menettää jälleen merkittävästi resursseja, mitä enään aseillakaan tekee kun ei voi tapella huume ja prostioiduista. Aika paljon vähemmän mitä nyt.

b)turvalliset työolot prosituoiduille, ei enää seksiorjuutta kun rikollisuus poistuu.

c) valtio saa merkittävästi verotuloja kun homma toimii laillisesti.

d)sukupuolitaudit vähenee kun prostituoidut testataan säännöllisesti.

Fakta on se että kieltämällä huume ongelma ja prostituoidut eivät ole poistuneet ja varsinkin huumeet kasvavat jatkuvasti suuremmaksi ongelmaksi. Kemistit tekevät jatkuvasti halvemmalla yhä vaarallisempia kemikaaleja jotka oikeasti saattavat tappaa jo ensi yrittämällä.

Hyväksytkö kaikessa hiljaisuudessa, lähdetkö ajamaan asiaa, vai uskotko kiellon voimaan?

(Hevimies ei käytä huumeita eikä käy huorissa. Vaan käy töissä, valmentaa muksuja jalkapallossa ja asunut naisensa kanssa yli 10vuotta.)

2.2.2011 13.34  Joopa joo

Periaatteessa. Teoriat ei vain aina toimi.
Ihminen on se puuttuva yhtälö kuten kommunismissakin.

2.2.2011 13.45  Arto Lahti

Hevimies:

Huumeet, prostituutio tai ihmiskauppa ja asekauppa lienevät maailman parhaiten tuottavia liiketoimia. Ne tuottavat huikeita summia järjestäytyneelle rikollisuudelle. Tarvitaan kovia toimia!

2.2.2011 14.05  Hevimies

Jep systeemistä valuu järkyttäviä summia rahaa rikollisille, sen sijaan että ne summat vois palauttaa takas systeemiin. Se on selvä että kovia toimia tarvitaan, vaan mitkä on ne toimet?

2.2.2011 14.15  Systeemit voi vaikka lopettaa

Systeemiin mitään pidä palauttaa vaan ihmisille jotka mahdollistavat. Ihmiset ei ole systeemiä varten vaan toisin päin.

2.2.2011 14.57  Arto Lahti

Niinpä niin. Minäkin ajattelisin, että yrittäjällä on ensisijainen oikeus ansaitsemaansa rahaan. Nykyiset poliitikot ajattelevat täysin toisinpäin. Heidän mukaansa valtio ja kunta ovat ne, joilla on oikeus verottaa ja säätää maksuja tai ottaa velkaa (siirretty vero) poliittisin perustein. Tätä olen yrittänyt kritikoida mutta eipä siihen kantaa juuri oteta.

2.2.2011 15.11  AP

Täällä näemmä otetaan kyllä kantaa.

2.2.2011 15.33  Riistäjät

Kommunistit väittää, että kapitalismi perustuu riistoon.
( Joka on paskanjauhantaa) Suomessa taas kylläkin tämä kapitalismi yhteiskunta perustuu yrittäjän ja muiden, jotka tekevät riistoon.( Ja tämä on totta ).

2.2.2011 15.36  Arto Lahti

Riistäjät: Tähän väitteeseesi löytyy kyllä paljon tukea. Yrittäjien veroaste on korkeampi kuin vastaa tuloa saavien palkansaajien. Yrittäjä maksaa muiden puolesta sosiaaliturvan mutta hänen oma sosiaaliturvansa on heikko - ja sama koskee yrittäjän perheenjäseniä.

2.2.2011 15.58  Hevimies

En tarkoita systeemillä valtiota.

Vaan meitä kaikkia tavan tallaajia jotka ollaan verovelvollisia, tehdään duunit maksetaan verot.

Noi organisoidut rikollisjärjestöt pöllii meiän manit.

Koska ne on systeemin ulkopuolella ei maksa veroja ja niiden isoimmat bossit on suomen rajojen ulkopuolella jotka käärii isoimmat voitot.

Ja niiden toiminnasta aiheutuneet vahingot korjataan me verovelvolliset.

Meillä on putki joka vuotaa järjettömiä määriä rahaa yli rajojen eikä kellään ole pokeria mennä laittamaan siihen tulppaa.

Mä en keksi parempaa keikoa kun tappaa niiden bisnekset laillistamalla niiden tuotteet joita ihmiset haluu ostaa.

2.2.2011 22.05  Mikä kuuluu ja kellekin

Valtio koostuu myös meistä tavallisisata tallaajista, mistä ja miksi meille tulee se raha? Mieti sitä. Miksi se kuuluu sille jolle se kuuluu? Tätä kannattaa miettiä vielä enemmän.

2.2.2011 22.07  Paskat tippuu rattailta kun annetaan mennä

Lopetetaan verot ja luonto hoitaa loput.

2.2.2011 23.03  Hevimies

Jaa että mistä rahaa tulee.
http://www.youtube.com/watch?v=vm3DixfL9o0

3.2.2011 11.42  AP

Pitäisi varmaankin sanoa, että työn arvo. Mistä se tulee ja mikä se on? Ei sitä, että rahaa painetaan ja se tulee painokoneesta. Kenelle kuuluu ja missä suhteessa tulokset tästä työstä?
Nyt suuri osa virkamiehistä ja poliitikoista jnee... kuvittelee ( tai toivoo tai luulee tai uskoo ), että siitä kuuluu heille suuri osa ja nämä työpaikat ovat korvaamattomia ja systeemin osat ovat sellaisia, että niille ei muka ole vaihtoehtoja. Sen sijaan yrittäjän panos ei ole yhtäarvokas tai ainakaan yrittäjät saavat oikeudetonta hyötyä jnee.. asia on kuitenkin yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta täysin päinvastoin. Pitäisi valvoa ja kiristää ja kritisoida enemmän tuota tuottamatonta polittikkojen, puolueiden, virkamiesten kansantaloudellisesti tuottamatonta työtä kuin tuottavaa työtä. Samaa kiristystä ja kyttäämistä on työntekijöiden verotuksen kanssa. Pukit ovat tässä kaalimaan vartijoina.
Tuottamattoman työn tekijät ovat kovassa uskossa oman työnsä arvokkuuteen suhteessa muihin ja he ovat vielpä sellaisessa asemassa, että voivat vaikuttaa tähän asiaan. Tuloksia ei kysellä. Sen sijaan yritysten tulos tulee asiakkailta. Virkamihillä palkka juokseen tuli tulosta tai ei ja toimivat hommat tai ei. Valvojia ja paperinpyörittäjiä on suhteessa työn luojiin,työpaikan tekijöihin ja varsinaisen työn tekijöihin meillä liikaa. Se on taivahan tosi. Samalla kuintekin tämä sankka joukko tuopttamattoman työn tekijöitä on sitä mieltä, että prosenttikorotukset tai muut korotukset kuuluvat palkkaan ja palkkioihin vuosittain. Tämä on sairasta! Kun kerran ollaan tätä mieltä nämä ihmiset pitäisi laittaa osaksi aikaa, vaikka vuodeksi aina välillä sellaiseen työhön, jossa palkka tulee vain varmasti mitattavissa olevista tuloksista ja siitä rahasta joka tätä kautta tulee, niin oppisivat jotain. Uudet tyypit sitten hoitaisivat tällä välin heidän asiaansa, todenköisesti tehokkaammin ja vähemmällä poriukalla ja vieläpä vähemmin kuluinkin paitsi suhteessa, myös tekijää kohti. Samaa asiaa on hoitamassa monesta eri instanssista eri henkilöitä ja kulut juoksee ja eläke-edut, eli myös velkaa tulevaisuuteen tehdään. Eikä tämä vielä mitään, samaa asiaa junnataan monta kertaa monin kuluin. Päätöksiäkään ei voi tehdä, jos ne ei ole muodollisesti päteviä. Joskus on jopa niin, että ei ole selvitetty alussa, ettei tämä mihinkään johdakaan, se tulee yllätyksenä lopussa, vaikka se olisi ollut maalaisjärjellä itsestään selvää jo alunperin. Monille tämä on saavutettujen etujen maa, mutta nämä ihmiset eivät sitä itse tunnusta. Monilla ammattiliitoilla ja puolueilla tämä on myös täysin tarkoituksellista politiikkaa oman edun nimissä ja se vasta vastuutonta onkin. Siinä kaksinaismoralismi kukkii. Kaksois ja kolmoisverotukset ovatkin lähtöisin kaksinaismoralismista. Vähän sama asia kuin se, että uskovainen sanoo olevansa suvaitsevaisin ja seuraavaksi hän toteaa, että oma uskonto on ainoa tie pelastukseen...
Tämä on sarvikuonojen maa. Yksisilmäisten sarvikuonojen. Ei maahanmuutosta kaikki ole työttömiä somaleita, jotka ei tee mitään. Eikä somaleista kaikki ole kielitaidottomia ja työhaluttomia.

3.2.2011 12.35  Arto Lahti

AP: Kansantulolaskenta tuottaa sen harhan, että siihen kirjataan julkisen sektorin palkat sellaisenaan riippumatta siitä, onko julkisilla varoilla maksettu työ tehokasta tai edes tarpeellista.

3.2.2011 13.33  Hevimies

No pian ei tartte eduskunnassakaan muuta kuin rötvätä torkkupeitonalla. Sillä EU pian tekee kaikki päätökset puolestamme. Kun EU:n perustuslaki menee läpi.

Politiikka ei toimi koska sielä on lauma lammasbroilereita joiden elämän päätehtävä on välttää poliittista itsemurhaa, kannattamalla asioita jotka ovat omastamielestä oikein.

Mutta liian radikaaleja muutoksia joita media pääsee vääristelemään ja lyömään niillä kuin vierasta sikaa.

Äänestämällä voit vaikuttaa!!!
Euroviisuissa.

3.2.2011 18.44  Arto Lahti

Hevimies: Olet pääosin oikeassa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini