Blogin arkisto

Maanpuolustukseen mallia yrityssektorilta

Share |

Keskiviikko 3.11.2010 klo 10.59 - Heikki Ikonen


Suomen turvallisuuspoliittiset visiot siirtyvät sukupolvelta toiselle kuin vaarivainaan kultakello. Perintökalleus ei kaipaa kuin hellää huoltoa eli päivitetyn poliittisen retoriikan, mikä tarkoittaa Suomen turvaavan jatkossakin sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja asevelvollisuuteen. Ammattiarmeija nousi syksyn alussa sentään teoreettisen keskustelun kohteeksi, mutta se tyrmättiin liian kalliiksi ratkaisuksi. Palkka-armeija ei riittäisi kuin kehä kolmosen varjeluun, sen takaiset korvet jäisivät konfliktissa suosiolla vihulaiselle.

Avainsanat: Heikki Ikonen, maanpuolustus, turvallisuuspolitiikka, puolustusmenot, turvallisuuspoliittinen integraatio, kustannustehokkuus


Kommentit

3.11.2010 12.13  realisti

Mitenkä mahtaisi olla kohdallaan eurorokkien taistelutahto itärajan kuusikoissa, kun pakkasta paukkuu parikymmentä? Motivaatio on ao sodassa, joku romanian poika voi miettiä tussari kourassa muita asioita kuin yhteistä eurolandiaa.

3.11.2010 12.47  Suomi on hyttynen

Onhan tuo radikaali ajatus mutta eipä toisaalta Suomen omat eväät mihinkään riitä jos iso rähinä tulee. Venäjän sotakalusto on ihan eri metriluvuilla, ero on paljon suurempi kuin viime sodassa. Venäjä saisi Suomen suuret kaupungit muusiksi hetkessä jos haluaisi, mitenkäs sitten maanpuolustus sujuisi vanhalta kaartilta. Mutta mieluummin silti Nato ja oma armeija.

3.11.2010 14.21  JK

Ei Suomea kukaan muu puolusta kuin suomalaiset, muun kuvittelu on itsemurha.

3.11.2010 17.25  maalaisjärki

On tuossa se järki että pieni maa ei yksin pärjää. Kai siinä yhteisarmeijassa suomalaisiakin olisi. Mutta olisiko se parempi systeemi kuin Nato ja haluaako omista armeijoista luopua kukaan ainakaan isot maat epäilen vahvasti.

Ei meikää Venäjä silti pelota, ei siellä sotahaluja tunnu olevan länteen päin. Mitä ne Suomella tekisi. Viime sota oli Stalinin hulluutta.

3.11.2010 17.54  Hevimies

heh liittoutumattomuus on ihme vitsi. Suomi oli viimeks liitossa natsi saksan kanssa. Meiän "huipputeknisest" Hornet hävittäjätkin on yli 10v vanhoja ja niis on mailit täys. Yks osista kasaan parsittu jo tipahtikin ilman vihulaisen apua.

On täysin turha kuvitella että me pystytään puolustautumaan yksin idästä tulevaa vihollista vastaan. Ihan naurettavan epärealistista väittää että pystyttäis. Natoon ei pääse kuin vakaan rauhan aikana ja sen takia sinne on nyt mentävä ennen kun on paskat housussa. Sit ei pääse enään.

3.11.2010 20.13  tosi on

Hevimies oikeassa lentokalusto ja muu tekniikka avutonta meillä, eikä varaa omin päin hankkia parempaa. Jostain tars apua saada. Ja mistä niitä sodassa saat uusiakaan kun entiset ammutaan alas jos ei ole liittolaisia. Ei meillä tehdä ku jotain kuljetusvaunuja käy niillä ilmasotaa sitte.

3.11.2010 20.42  realisti

Kuka sen takaa että niistä sopimuksista pidetään kiinni kun rähinä tulee. Oli Nato tai euruarmeija. Ei sitä Natoakaan ole testattu tosipaikassa. Luvatahan saa paperilla mitä vaan.

Ei oo kehumista Suomen puolustuskyvyssä, mutta eipä tartte miettiä mitä muut tekee.

4.11.2010 10.53  pennit jonoon

Eikö ketään kiinnosta nuo jutussa lasketut säästöt? Mulle ainakin kelpaisi alemmat verot. En tiedä toimisko euroarmeija mutta kyllähän se säästöä toisi. Mulle raha aina kelpaa.

4.11.2010 19.51  Heikki Ikonen

Kiitos kommenteista.

Tietysti yhteisarmeijan oleellinen kysymys on, toimisiko se eli puolustettaisiinko sillä myös pieniä reunavaltioita. Sama ongelma kyllä koskee myös Natoa: onko niitä liittolaisia kovan paikan tullen. Molempien järjestelmien kohdalla niiden uskottavuuden takia vastauksen pitäisi olla kyllä, mutta täyttä varmuuttahan siitä ei etukäteen kenelläkään ole.

Toisaalta tietääkseni yksikään ainakaan iso liittovaltio ei ole jättänyt aluettaan puolustamatta sotatilanteessa, ja kyllä EU:nkin siten olisi toimittava konfliktissa, koska kyse on yhteisistä intresseistä. Aivan kuten vaikka Yhdysvalloissa - ei siellä puolustuspolitiikka ja asevoimat ole kunkin osavaltioiden murhe, vaan nimenomaan ne ovat liittovaltion keskeisiä tehtäviä - erittäin ymmärrettävästä syystä. Miksi näin ei olisi EU:n kaltaisessa poliittisessa muodostelmassa, vaikka siitä ei koskaan suoranainen liittovaltio tulisi? Intressit ja riskit ovat silti aivan samanlaiset kuin liittovaltiossa.

yst. Heikki Ikonen

5.11.2010 8.47  Hevimies

3.11.2010 20:42 realisti

Koko Naton olemassa olon mahdollistaa sen uskoottavuus puolustusliittona, ja jos Nato jäis pois conflictista. Joka koskettaa sen jäsenmaata se touhu loppuis siihen.

Natolla ei yksinkertaisesti ole varaa olla puolustamatta jäseniään.

7.11.2010 21.06  realisti

Ehkä, ehkä ei. Ja miten puolustetaan. Lähetetään pari joutavaa divisioonaa reunamaahan ja sanotaan että pärjää kai sillä mitä rutisette. Vaikkei pärjääkään.

Georgialle puhuttiin kauniita kun se hännysteli länsimaita ja USAa joku vuosi sitten ja natokorttia vilkutettiin. Vaan kun velivanja hyökkäsi niin eipä näkynyt jenkkiläisiä tai muita liittolaisia. No ei se Georgia ollut natossa mutta jotain suuntaa siitäkin saa.

Kyllähän mukava olisi olla mahtavassa liitossa vaan kuinka tosikavereita ne sitten loppupelissä on. Inhorealisti epäilee enemmän kuin luottaa. Saksa oli viime sodassa ensin kaveri sitten vihollinen. Niin ne kaverit tulee ja menee.

8.11.2010 12.58  Hevimies

Niin juuri Georgia ei ollut Natossa ja sen tiesi toveritskin.

Kukaan ei auta ellet kuulu Natoon.
Jos Saksa ei olisi ensin ollut kaverii, toista kertaa ei olisi tullut.

Kukaan täysjärkinen ei ota sitä riskiä että se hyökkää Nato maan kimppuun, koska Natolla on ihan kirkkaasti maailman kovin armeija.

Täytyy muistaa että Natsi saksankin kukisti liittoutuneet armeijat.

8.11.2010 13.32  realisti

Kovimmat armeijat on, mutta onko tahtoa puolustaa pieniä jäseniä.

No, toivottavasti on, jos joskus liitytään. Meikälle tää ei oo aatejuttu vaan käytännön varovaisuutta. Eli turvaututaanko tuuleen vai ei. Tosipaikassahan se vasta nähtäisiin.

9.11.2010 9.53  Hevimies

Joo no on laskettu että Nato jäsenyyden vois rahottaa lopettamalla reservin kertausharjoitukset.

Mun puolesta Natoon ja turhat reservin kertaamiset pois.

Kyllä se uskottavammalta puolustukselta tuntuu että on maailman mahtavimman sotilasliiton jäsen.

Kun se että vanhat kaljamahaiset kubbet on käyny kertaamassa pari kertaa elämässään intin jälkeen.

9.11.2010 10.15  Talous on merkittävässä asemassa ennaltaehkäisyssä

Asiat kääntyvät aina Natoon ja Venäjään kun puhutaan tästä aiheesta. Merkittävää on kuitenkin taloustilanne ja miten taloutta hallitaan , minkälaisia mahdolisuuksia yksilöillä ja yrityksillä on jne... sillä taloudellinen suuri epävakaus ja suuren joukon syrjäytyminen ovat kautta historian luonut epävakautta. Mahdollisimman suuri taloudellinen vapaus, mahdollisuudet jne... ovat parasta ennaltaehkäisyä konfilteja vastaan. Nyt pyritään taas päinvastoin pumppaamaan lainojen maksuun ja julkiselle puolelle mm. verovaroja niin paljon kuin mahdollista.

9.11.2010 14.47  Heikki Ikonen

En halua sulkea pois Nato-jäsenyyttä, koska suurin osa EU-maista kuuluu Natoon. Suomen erillisyys on tässä mielessä omituinen poikkeama, eikä mielestäni ole kestävä ratkaisu pitkän päälle, että Suomi ei kuulu samaan puolustusjärjestelmään kuin käytännössä koko muu EU.

Mutta EU voisi kuulua Natoon yhtä hyvin yhtenäisenä kollektiivina, jolla olisi yksi oma armeija. Se olisi halvempaa, ja yhtä kokonaisuutta olisi helpompi koordinoida kuin lukuisia kansallisia armeijoita. Joiden olisi konfliktissa kuitenkin tehtävä yhteistyötä.

Siispä suora kysymys Hevimiehelle: etkö tosiaan näe euroarmeijassa tässä muodossa mahdollisia hyötyjä? Minä näen siinä samat vahvuudet, mutta tehokkaammassa ja halvemmassa muodossa. On jo strategisesti aika hassua, että EU:n ainoa teoreettinenkin uhka on idässä, mutta suurin ja vahvin osa asevoimasta taas lännessä - Saksa, Ranska, Iso-Britannia.

Jos tätä katsoo muista kuin puhtaasti kansallisisista perspektiiveistä, niin moisessa järjestelyssä ei ole mieltä. En sinänsä oleta Venäjän haastavan EU:ta sotaan, mutta se on ainoa, joka sen edes mielikuvituksessa voisi tehdä. Tämän vision kannalta EU:n vahvimmat puolustuslinjat ovat ihan väärässä laidassa mannerta.

yst. Heikki Ikonen

9.11.2010 22.49  Hevimies

En näe eu:n yhteistä armeijaa positiivisena sen takia koska en ole hyökkäys sodan kannalla. Enkä näe sitä tarpeelliseksi Suomelle. Nato on puolustusliitto ja se riittää Suomelle.


Nato jäsenyyttäkään ei voi kalliina pitää kun sen kerran saa maksettua lopettamalla reservin kertaamiset.

10.11.2010 21.48  Heikki Ikonen

Ok. En tosin näe syytä, miksi EU-armeija olisi luonteeltaan hyökkäyssodan väline enempää kuin armeijat yleensä.

yst. Heikki Ikonen

11.11.2010 7.10  Tyhmeliini

Kaikki armeijat ovat hyökkäyssodan välineitä.

11.11.2010 11.19  Hevimies

No vaikka jos eu:lla on yhteinen armeija ja britit päättää lähteä vallottamaan lisää siirtokuntia afrikasta. Nato taas on puolustusliitto. Jonka ainoa sotilaallinen velvoite jäsenmailleen on jäseniensä puolustaminen, jos niiden kimppuun hyökätään.

11.11.2010 15.43  Heikki Ikonen

No tietysti siinä mielessä. Mutta vaikea kuvitella, että EU-armeija, joka olisi väistämättä EU-maiden kollektiivisen päätösvallan alainen - etenkin jos kyse olisi hyökkäyssodasta - olisi koskaan mukana yksittäisten jäsenmaiden masinoimassa sotilasseikkailuissa. Kyllä euroarmeijan luonne olisi varmasti puolutuksellinen jo tästä syystä.

yst. Heikki Ikonen

15.11.2010 11.47  Hevimies

Miksi keksiä pyörää uudestaan?
Natossa on 28 jäsenmaata joista 26 on Euroopasta ja baltiasta.

15.11.2010 14.48  Heikki Ikonen

Ihan vaan kustannustehokkuuden vuoksi. EU:ssa on kansallisia armeijoita ihan liikaa suhteutettuna todellliseen tarpeeseen. Toisaalta EU:n reuna-alueilla, jossa tarve on polttava jos ylipäätään on, kapasiteettia on liian vähän, koska siellä on pieniä maita.

Tästä syystä kaikissa liittovaltioissa on keskuspuolustusjärjestelmä eli koko liittovaltio toimii yhtenäisenä systeeminä -niin Saksassa, USA:ssa, Intiassa, Pakistanissa - missä vain. Se on järkevää strategisesti ja taloudellisesti, siksi siitä ei ole poikkeuksia.

Muutenhan Nato toki ajaa osapuilleen saman asian, mutta säästöjä ja synergiaetuja syntyisi voimavarat yhdistämällä ja päällekkäisyyksiä poistamalla. Ihan kuten ranskalaiset ja britit suunnittelevat, tosin vain keskenään.

yst. Heikki Ikonen

15.11.2010 16.03  Hevimies

Väittäisin kuitenkin että hintalaatu suhteeltaan Nato on parempi vaihtoehto koska USA on kirkkaasti suurin edelläkävijä aseteknologiassa eikä euroopan voimasuhteet yksin riitä selkeään etulyöntiasemaan idän kanssa. Vain selkeä ylivoima pitää hyökkäysintoilijat kuten Tsirinovskin loitolla.

15.11.2010 21.05  Sotaan ja armeijaan jo liikaakin rahaa

Onko meillä todellisia uhkia seuraavan kymmenen vuoden aikana näkyvissä vai onko vain vainoharhaa, siltä osin, että joku hyökkäisi tänne? Terrori-iskut ja sabotaasi ovat eri asia.

15.11.2010 22.40  Heikki Ikonen

Pidän aika selvänä, että EU-armeija olisi puolustusliitossa Yhdysvaltojen kanssa eli ei Natoa sen takia haudattaisi. Eivät siihen ainakaan britit suostuisi, tai EU:n entiset itäblokin jäsenet.

Omassa visiossani EU:n sotilaallista ulottuvuutta vain järkeistettäisiin EU-maiden sisällä. Aseethan voisi ostaa USA:lta jos niikseen.

En sinänsä usko Suomeen tai EU:hun kohdistuvan näkyvässä tulevaisuudessa sodan uhkaa, mutta kun armeijat nyt ovat ikäviä välttämättömyyksiä pahimman varalta, niin ne kannattaisi mielestäni rakentaa ilman turhia kustannuksia, kun ne maksavat aika lailla joka tapauksessa.

yst. Heikki Ikonen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini