Blogin arkisto

Kolme taikasanaa vuodelle 2012: MINÄ OLEN VASTUUSSA

Share |

Keskiviikko 28.12.2011 - Petri Niskanen


Minä olen vastuussa oman tekemiseni tuloksista, perhe- ja ystäväpiirini ilmapiiristä, työyhteisöni hyvinvoinnista, maamme ja tämän maailman huomisesta.

Elämme muutoksessa ja myllerryksessä. Taloudellinen epävakaa maailmantilanne johtaa pelkoihin poliittisessa päätöksenteossa, elinkeinoelämän ja yritysten stragioissa ja investoinneissa, työyhteisöjen jokapäiväisessä toiminnassa, perheiden elämänsuunnittelussa ja yksittäisen ihmisen päässä.

Johtajuus ei ole sitä, että odottaa myrskyn menevän ohi, vaan sitä että uskaltaa tanssia sateessa.

Kariluodon lausahdus Tuntemattomasta sotilaasta, ei saa jäädä tuleen makaamaan, on paljon käytetty ja käytössä kulunut, mutta tänään yhtä ajankohtainen ja olennaisen kiteyttävä kuin seitsemänkymmentä vuotta sitten. Ja kun puhun johtajuudesta, en tarkoita pelkästään johtavassa asemassa olevia. Jokainen meistä on oman elämänsä kippari ja johtaja, ollen vastuussa omista päätöksistään ja tekemisistään kaikilla elämän alueilla. Tämän asian oivaltaminen ja vastuullinen toiminta päivästä toiseen on paras "taikakeino" paremman tulevaisuuden toteutumiseksi.

Viisas mies piti esitystä yleisön edessä ja kertoi hauskan tarinan. Yleisö nauroi hersyvästi. Hän kertoi saman tsrinan uudelleen ja pari kuulijaa naurahti vielä. Kerrottuaan jutun kolmannen kerran, kukaan ei enää nauranut. Viisas mies hymyili ja sanoi: Kukaan ei naura samalle vitsille kerta toisensa jälkeen. Miksi sitten itkemme ja valitamme samaa asiaa uudelleen ja uudelleen.

Ongelman kohdatessamme, meidän tulee hyväksyä tosiasiat, ottaa oppia erehdyksistämme, vaihtaa näkökulmaa ja etsiä sinnikkäästi ratkaisua. Myös erehdysten tekeminen on hyväksyttävä.

Gandhin sanoin, vapaudella ei ole merkitystä ja arvoa, jos se ei sisällä myös vapautta tehdä virheitä. Jos emme suvaitse epäonnistumisia, kahlitsemme kätemme muutoksilta.

Älä yritä ulkoistaa vastuuta muille. Katso peiliin ja tee omalta osaltasi parhaasi positiivisen muutoksen ja asioiden suotuisan kehittymisen eteen. Vastuun ottaminen on kuin veteen putoava vesipisara. Se levittää vastuunottamisen ilmapiiriä ympärilleen. Perustelu, että kukaan muukaan ei ota vastuuta ei ole käypä. Joka asiassa jonkun on oltava ensimmäinen.

Mies menee ja mies tulee ja mies vastaa itse kulkemisistansa (Koskela)

Anta soitta nii saatanan taval! (Hietanen)

Petri Niskanen
Kirjoittaja on yli 60 maassa toiminut puhuja ja yritys- /organisaatiovalmentaja. Kirjan Business Bushido, johtamisen seitsemän arvoa (Basam books, 2007) kirjoittaja. Junior Chamber International President 1998. Koulutuspalvelu Vaikutuksen kouluttaja wwww.vaikutus.fi 

P.S. Otsikko on harhaanjohtava. Nuo kolme sanaa, MINÄ OLEN VASTUUSSA, eivät ole taikasanoja, ainoastaan sanoja, jotka kannattaa asettaa oman elämänsä ohjenuoraksi.

Avainsanat: Petri Niskanen, työyhteisö, ilmapiiri, muutos, muutoksen hallinta, johtaminen, esimiestyö


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini