Tunne menee järjen edelle. Olimme esikoistyttäremme Ellan futisturnauksessa. Eräässä ottelussa tyttäremme sai pelinohjaajalta positiivista huomiota ottelun jälkeen vihreän kortin muodossa. Se annetaan reilulle, joukkuetta tsemppaavalle pelaajalle tms.

Hetken päästä itku ”pitkästä” ilosta.

En ehtinyt kuulemaan erään vastustajan vanhemman läksytystä tyttären joukkueen valmentajalle sekö osalle pelaajista. Valmentaja kutsui Ellan tilanteeseen. Kyseinen vanhempi moitti Ellaa ja hänen pelikaveria (jota ei tilanteeseen saatu) siitä, että kaverukset olivat naureskelleet heidän tyttären nimestä (8-kirjaiminen suomalainen sukunimi), joka oli tyttöjen mielestä outo eikä se kuulemma voinut olla oikea nimi. Lisäksi tytöt olivat väittämän mukaan ilkkuneet ko. pelaajalle, kun oli ampunut pallon maalipaikasta ohi maalin.

Ellan valmentaja kehotti Ellaa pyytämään anteeksi tältä tytöltä ja halaamaan. Sitten vanhempi ja tytär jatkoivat matkaa. Kysyin uteliaana tältä vanhemmalta, mitä oli tapahtunut ja tällöin kerronta oli kutakuinkin em. sanoin.

Totta kai ensireaktioni oli, että voi piip, eihän tuollainen ole asiallista käytöstä. Sanoin, että pitääpä puhutella. Olisin voinut ottaa asian napakastikin puheeksi, mutta otin varsin lempeästi. Ella pillahti itkuun ja tunnusti, että olivat ihmetelleet nimeä, mutta ei ilkkumista tai lällättelyä vastustajan epäonnistumisesta.

No, joka tapauksessa asia itketti kovasti tovin aikaa. Mietin kuitenkin muiden vanhempien kanssa hiukan juteltuani, että olikohan kyseinen tapa hoitaa asia oikein. Nk. syytetyt eivät saaneet puolustuspuheenvuoroa laisinkaan. Nyt oltiin vain mielensä mahd nimittelystä mielensä pahoittaneen tytön ja mahd hänen vanhempansa havaintojen varassa.

Oliko nimi-ihmettely sittenkin hyvähenkistä? Valtaosalla tytöistä lukee etunimi paidan selässä. Sukunimi etunimenä saattoi herättää vilpitöntä ihmetystä, onko sellaista (etu)nimeä olemassakaan? Ilkuttiinko epäonnistumisesta? No, toki vastustajan onnistumista ei joukkueurheilussa odoteta ja voi olla luonnollista huokaista tai jopa ”kuitata”, että onneksi pallo ei mennyt maaliin.

Kaverukset eivät saaneet nyt ansaitsemaansa mahdollisuutta puolustautua. Teko saattoi olla epäurheilijamainen, he saattoivat kiusata vastustajaa, mutta mahdollista on myös, ettei näin käynyt.

Ennenkuin tuomitsemme, olisiko sittenkin viisaampaa muistaa kuulla eri osapuolia asiassa ja muodostaa sitten käsitystä tilanteesta? Niin se vaan nopeasti unohtuu.

Juha Ahola
Vauhtipyörä.fi