Hiukan pönäkkä toimitusjohtaja meni bemarikauppaan, kierteli, kaarteli ja katseli. Oli kolmesataasarjalaista, pikkuista avomallia ja tummaa isoa farmaria. Ja silmät kiiluen johtaja jäi katselemaan tummaa isoa farmaribemaria, sellaista joka sopii hyvin menestyvän firman pomolle. Urheillinen ja hiukan ylellinen, sellainen pomon auto.

Retein elkein pomo meni myyjän luo ja kysyi, että mitä maksaa ja maksetaanko osissa. Myyjä kertoi hinnan, sopi maksuaikataulun ja lupasi toimittaa ajokin. Kaupasta sovittiin, kättä lyötiin päälle ja avaimet luovutettiin pomon käsiin. Ja samalla tehtiin lippusia ja lappusia, joku niistä meni rekisteröintiin ja toisessa sovittiin osamaksuista.

Kului kuukausi ja ensimmäinen osamaksuerä tuli ajankohtaiseksi. Bemari oli toiminut kunnolla ja pikkuinen takuukorjauskin oli tehty. Yrittäjä päätti, että kyllä myyjä kerkiää hiukan odottamaan ja jätti laskun maksamatta. Myyjä hiukan pottuuntui ja lähetti maksuhuomatuksen ja kertoi, että mikäli maksua ei kuulu, niin hän peruu kaupan ja hakee auton pois. Nooh, toimitusjohtaja sitten maksoi laskusta kolmasosan ja sanoi, että maksaa loput kuhan toinen asiakas maksaa hänelle. Myyjää alkoi hiukan potuttamaan, koska jo seuraavkin kolmesta erästä tuli maksuun ja hätyytti laskusta. Ja ostaja sai maksettua ensimmäisen laskun kolmessa eri erässä ja halusi joka väliin uuden laskun loppuosasta.

Touhu jatkui seuraavilla laskuilla samalla tavalla ja toimitusjohtaja vetkutteli, vatkutteli ja jatkoi oman liiketoimintastrategiansa mukaista maksupolitiikkaa. Tärkeintä on se, että itse pärjää. Ja ajeli tyytyväisenä bemarilla. Talven tullen hän varasi sille uuden autotallipaikan ja vei auton talvisäilöön. Laittoi tallinavaimet naulaan ja odotteli kesää. Ikävä vain, että unohti mihin hän autonsa säilöi.

Kesän tullen lähetti kiukkuisen reklamaation myyjälle ja kertoi, ettei voi ajaa autolla koska ei löydä sitä ja pyysi korvauksia siitä. Myyjä ei paljoa korviansa lotkauttanut, olihan ostajalle toimitettu auto ja hänen olisi pitänyt osata itse siitä huolehtia. Meni aikaa, syksy tuli, talvikin ja uusi kevät. Ja myyjä sai virallisen näköisen kirjeen, se oli alioikeudesta. Kas toimitusjohtaja oli haastanut hänet oikeuteen auton hukkaamisesta sekä siitä, että laskut oli maksettu myöhässä. Ja pyysi hukatun auton hintaa korvauksena sekä myöskin korvauksia siitä, ettei voinut hukattua autoaan käyttää. Sitä mukavaa, sopivaa bemaria.

Myyjä kysyi toimitusjohtajalta ja hänen lakimieheltään, että oletteko todella vakavissane. Pyydätte korvauksia siitä, että olette kadottaneet itse autonne. Sekä siitä, että toimitus vaikeutui, koska ette maksaneet yhtään laskua eräpäivänä. Ja lakimies vastasi vastineella.

Vastineessa kerrottiin, että yrittäjä tiesi hukaavansa auton ja sen takia suojeli omaisuuttaan unohtamalla maksaa laskut eräpäivänä. Ja siksi paloitteli laskuja pieniin osiin ja myös pyrki hankaloittamaan asioista sopimista. Ja hän arvasi, että jos auton laittaa johonkin parkkihalliin niin se saattaa kadota. Ja siksi hän tietää, että se on myyjän syy, että auto katosi. Ei hän itse ole tehnyt mitään väärin, kyllähän osaava toimitusjohtaja tietää mitä tekee.

Niin kait, mutta eihän tuollaista tapahdu todellisuudessa. Kukaan ei huokaa toimitettua tuotetta eikä maksa laskuja myöhässä. Eikä….

Vaikkakin laissa sanotaan, että suullinen sopimus riittää, niin älä jätä mitään sen varaan. Tee aina kirjalliset sopimukset, katselmoinneista pöytäkirjat ja varmista, että kaikki ymmärtävät asiat samalla tavalla. Muutoin olet kuin tuo auton myyjä, tappelet tuulimyllyjä vastaan.

Kuhan pohdin, Kari…

P.S. Tämä teksti on vain kirjoitettu ajankulukseni, pohdin tuossa sitä miksi yrittäminen voi olla haastavaa.

Kari Vahtolammi
Kirjoittaja on hiukan yli viisikymppinen yrittämisestä, opiskelusta (TTY) ja psykologiasta kiinnostunut it-alan ammattilainen.

www.karivahtolammi.com