Blogin arkisto

Innostamisen ABC osa 1/2

Perjantai 19.7.2019 - Juha Ahola

juhaahola.jpgKannusta ja kehu! Positiivinen toimii paremmin kuin negatiivinen. Ei keppiä, vaan kannustusta ja kehua! Kannusta onnistumisiin, kehu onnistumisista. "Kannustus oikeaan aikaan saa miehen juoksemaan vuorokauden".

Vedä! Ihmiset innostuvat esimerkistä. Kun on esimerkillisesti innostunut, innostaa samalla toisia – ainakin niitä, jotka ovat halukkaita innostumaan. Ei kannata lannistua siitä, etteivät kaikki innostu. Vedä mukaan innostukseesi ne, ketkä on vedettävissä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, esimerkki, innostaminen, innostuminen, johtaminen, innostamisen abc

Mitä itse voin tehdä työhyvinvoinnin edistämiseksi?

Perjantai 23.11.2012 - Ulla Vilkman

ulla_vilkman.jpgUsein ajatellaan, että työhyvinvointi on työnantajan asia. Organisaation ja sen johdon tehtävänä on huolehtia siitä, että työntekijöillä on mahdollisuus voida hyvin työssään. Tämä onkin totta, mutta myös jokaisella meillä on vastuu oman työyhteisömme hyvinvoinnista. Omalla käytöksellämme voimme vaikuttaa paljon omaan ja työkaverin työssä viihtymiseen.

Tässä muutama vinkki siihen, mitä jokainen voi itse tehdä työhyvinvoinnin edistämiseksi.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Ulla Vilkman, työhyvinvointi, työssäviihtyminen, työstä innostuminen