Blogin arkisto

Asiantuntijayrittäjyyden nurjapuoli

Keskiviikko 27.4.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgOlen maininnut, että olen sapattivapaalla kevääseen asti. Yksi syy siihen lienee tuo asiantuntijayrittäjyyden nurjapuoli. Mielestäni asiantuntijuuden ostamiseen liittyy jotain vastavuoroisuutta eli laskut on hyvä maksaa ajoissa.

Katselin aamulla ikkunasta ulos ja pohdin, että lähdenkö käymään TTY:llä. Omat opiskelut pitäisi käynnistää kevään osalta. Samalla pohdin hiukan tulevia asioita ja mietin miksi olen sapattivapaalla. Yksi noista sapattivapaan syistä on niinkin yksinkertainen kuin että olen aika turhautunut siihen, että osa pienyrittäjistä ei osaa yrittämisen pelisääntöjä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, yrittäminen, yrittäjä, yritys, lasku, laskutus, maksut, sopimus, sopiminen

Suojelin etujani sanoi yrittäjä

Keskiviikko 16.3.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgPuhiseva kiukkuinen mies istui oikeussalissa ja sanoi, että maksoin laskut myöhässä koska pyrin suojelemaan etujani. Tiesin jo valmiiksi, ettei tuote tule valmiiksi ja siksi en maksanut ensimmäistäkään laskua eräpäivänä. Oma liiketoimintamallini perustuu siihen, että pyrin hakemaan korvauksia alihankkijoilta.

Lue lisää »

5 kommenttia . Avainsanat: Kari Vahtolammi, yrittäminen, yrittäjä, yritys, lasku, laskutus, maksut, sopimus, sopiminen

Yksinkertaista yrittäjämatikkaa - viisi vinkkiä

Torstai 24.10.2013 - Anja Kadziolka

sekuntielamaablogi.jpgPalveluyrityksen hinnoittelu ei mene tavallisten tuntiliksojen mukaan. Huomioon täytyy ottaa niin eläkemaksut kuin loma-ajat. Periaatteessa vuoden palkat täytyy kattaa yhdeksässä kuukaudessa. Tässä viisi vinkkiä yrittäjän hinnoitteluun. Niin sanottua yrittäjämatikkaa.

1. Laske palkkakuluihin mukaan YEL, josta määräytyy eläkkeesi, mutta myös sairaspäiväraha. Yel kannattaa laskea sen mukaan, mitä mahdollisesti pitkittyneellä sairaslomalla tarvitset kulujesi, kuten asuntolainan ja ruoan kattamiseksi.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anja Kadziolka, hinnoittelu, laskutus, naisyrittäjät, yrittäminen