Blogin arkisto

Hulluutta on olla oppimatta

Tiistai 8.9.2015 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgAika usein kuulee valitusta siitä, että työ on rasittavaa, turhauttaava tai tylsää. Ja melkein samaan hengenvetoon puhutaan siitä, että halutaan vaihtaa työpaikkaa. Ja kun kysyy, että millaista paikkaa haet, niin vastaus on aina että nykyistä vastaavaa mutta parempaa.

”Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.”, Alber Eistein

Voisiko olla, että palkkapohdinnan sijaan joskus kannattaisi pohtia mitä työltään haluaa. Eli etsiä niitä muitakin motivaattoreita kuin työsuhdebemari tai iso palkka. Eli etsiä niitä töitä joista saa aitoa tyydytystä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, työnteko, työyhteisö, oppiminen, kehittyminen

Pari myyttiä oppimisesta

Tiistai 25.8.2015 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgKun aikuisiällä itse opiskelen TTY:llä, niin olen eräänkin kerran kuullut samoja myyttejä oppimisesta ja ajattelin listata yleisimpiä niistä tähän kirjoitukseen. Eli yleisimmät myytit liittyvät älykkyyteen, ikään sekä siihen, ettei voi oppia oppimaan.

Monikin ajattelee, että koulusta valmistuessa on valmis hyödyntämään oppimiaan taitoja, mutta koulutus antaa vasta perustiedot asian hallitsemiselle. Eli kannattaa ajatella oppimista elinikäisenä prosessina ja unohtaa olevansa valmis. Elinikäinen oppiminen on ottamista vastuuta omasta elämästä ja omasta työstä. Ja elinikäinen oppiminen on myös sitä, että lopettaa uskomaan yleisimpiin myytteihin oppimisesta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, oppiminen, opinnot, myytti

Kertaaminen on opintojen äiti

Tiistai 4.8.2015 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgLuin Pekka Mattilan kirjoittaman blogitekstin Haluatko oppia nopeammin ja jäin ajattelemaan oppimisen eri osatekijöitä. Ja tuossakin blogitekstissä ja siiihen liittyvässä videossa tuli ilmi yksi hyvin tärkeä asia eli kertaaminen.

Vanha sananlasku sanoo, että kertaaminen on opintojen äiti.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, oppiminen, opinnot, kertaus

Huoneistojen vuokraus ja Kaizen

Tiistai 28.7.2015 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgJari Parantainen ottaa omassa Pölli tästä- blogissaan kantaa siihen, että väliaikaisten asuntojen vuokraus on omalla tavallaan hunningolla. Eli hänellä on melkoisen negatiivinen kokemus väliaikaisen huoneiston vuokraamisesta. Asunto ei tainnut ihan vastata laatuluokituksia.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, kaizen, kehittyminen, oppiminen, ongelma, ratkaisu

Lineaarista tietoa etsimässä

Tiistai 16.6.2015 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgKouluopetus perustuu pitkälti lineaariseen oppimisen malliin eli tietojen palastelemiseen. Mutta se ei ole ainoa tapa oppia, koska osa oppijoista on kokonaisvaltaisia oppijoita eli ryhmittelijöitä. Ja heille, ketkä ovat ryhmittelijöitä pienien kokonaisuuksien kautta oppiminen on hyvin tuskallista.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Kari Vahtolammi, oppiminen, tieto, lineaarinen tieto, oppija, oppiminen

Työyhteisö, jossa kaikki rakastavat oppimista

Torstai 11.6.2015 - Aila Wallin

ailawallin.jpgOlin SITRAn organisoiman hankkeen päätösseminaarissa. Siellä rakennettiin uutta koulutusta yhteiskuntamme, ja osittain myös globaaliksi rakentumiseksi. Tavoitteena on koulu, jossa kaikki rakastavat oppimista. Mietin, mitä sovellettavaa ideoissa ja keskustelussa olisi työpaikoille.

Digitalisaatio on yksi tulevaisuuden ja osittain jo tämänkin päivän ajureista - maapalloistumisen ja monimuotoistumisen lisäksi. Tämä on selvää ja sen mukanaan tuomia haasteita ja mahdollisuuksia tuodaan esiin joka tuutista, jopa kyllästymiseen saakka. Internetin ihmeellistä, intensiivistä ja innovatiivista maailmaa hehkutetaan siinä määrin, että heikompaa välillä hirvittää.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Aila Wallin, koulutus, oppiminen, koulu, työyhteisö, globalisaatio, internet, sosiaalinen media,

Oppia ikä kaikki, mutta onko se sallittua

Tiistai 19.5.2015 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgOlen aika pitkään seurannut LinkedInissä erilaisia keskusteluita liittyen rekrytointiin, työpaikan hakuun, testaukseen ja muihin hr- puolen asioihin. Eli oma kiinnostus on pelkän koodaamisen lisäksi kääntynyt kohti johtamista ja hr- toimintoja. Keskusteluissa on aika usein ilmennyt samankaltaiset ongelmat eli laaja-alainen osaaminen ja projektista toiseen hyppiminen nähdään negatiivisena asiana. 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, kaizen, kehittyminen, oppiminen, ongelma, ratkaisu

Kaizen - jatkuvaa kehittymistä

Tiistai 14.4.2015 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgLähes kaikissa organisaatioissa puhutaan jatkuvasta kehittymisestä. Ja kehittymistä tehdään harppauksittain eli pidetään vuosittain kehityspäiviä, joissa pohditaan mihin suuntaan menisimme. Eli kehittymistä pyritään tekemään suurilla askeleille. Mutta kehittyminen tapahtuu parhaiten silloin, kun se tehdään aina ongelman löytyessä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, kaizen, kehittyminen, oppiminen, ongelma, ratkaisu

Kognitiivisia vinoumia - Uusi päivä / Uusi asia

Tiistai 7.4.2015 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgViimeaikoina olen  ihmetellyt kognitiivisia vinoumia ja niiden hyödyntämistä. Tänään ajattelin uusi päivä / uusi asia- sarjassa vilkaista vielä kahta uutta vinoumaa eli haloefektiä ja virheellistä konsensusefektiä. Molemmat vinoumat monesti vastaavat kysymykseen siitä, että miksi toimimme määrätyllä tavalla.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, virhe, oppiminen, ongelma, konsensusefekti

Miksi - Yksi voimakkaimmista sanoista

Tiistai 17.3.2015 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgSiinä vaiheessa, kun miksi- sana muuttuu ei-sanaksi, peli on menetetty. Se kertoo siitä, että osaa jo kaiken ja uutta ei tarvitse opetella. Eli ihminen on täydellinen ja pyrkii vastaamaan liian usein kysymyksiin ei- sanalla ja jättää pohtimatta mahdollisuudet.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, ei, miksi, oppiminen

Älä lupaa mahdottomia ja aja itseäsi umpikujaan!

Perjantai 6.2.2015 - Juha Ahola

juhaahola.jpgEräille koulutuspäiville, joille osallistuin, minulta pyydettiin erillinen puheenvuoro. Aihena oli: "Miten myydä tuote x?" ja aikaa varattu 45–60 minuuttia. Koulutuspäivän ohjelma oli varsin tiivis ja toinen koulutuksen järjestäjistä kysyi aamupäivällä pari tuntia ennen osuuttani, onnistuisiko vetää oma setti 30 minuuttiin. Lupasin innokkaasti, että pystyn luovimaan tilanteen mukaan, kyllähän se passaa!

Lähdin liikkeelle samoilla slideillä osuuteeni. Hoputin ja kiiruhdin aikataulun kanssa, jotta ehdimme mahdollisimman paljon, mutta kylläpä se kävi selväksi, että 30 minuuttia oli aivan liian vähän aikaa osallistavaan tyyliini, kun vuorovaikutusta luonnollisesti syntyi. Yritin kuitenkin ehtiä mahdollisimman paljon ja aika ylittyi eikä kaikkia asioita ehditty käsitellä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, esiintyminen, itsensä kehittäminen, kehittyminen, oppiminen

Työharjoittelu on ohi - mitä opimme?

Keskiviikko 4.2.2015 - Anja Kadziolka

anjakadziolka.jpgJos luit artikkelin "Miten yrittäjä voisi auttaa nuoria, ja nuoret yrittäjiä?" tiedät, että minulla on ollut muutaman kuukauden työharjoittelija. Lupasin myös raportoida, kun harjoittelu on ohi.

Nyt se on. Harjoittelijani, 18-vuotias Outi, valmistui juuri loistavin arvosanoin merkonomiksi. Hänellä on nyt kädet täynnä mahdollisuuksia jatko-opintoihin niin kotimaisissa amk:issa kuin yliopistoissa ulkomailla, ja tietysti loistava työtodistus taskussaan!

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anja Kadziolka, työ, työssäoppiminen, harjoittelija

Miten yrittäjä voisi auttaa nuoria ja nuoret yrittäjiä?

Keskiviikko 3.12.2014 - Anja Kadziolka

anjakadziolka.jpgOletko koskaan harkinnut työharjoittelijan ottamista? Itse olen, todella pitkään. Ja nyt sen tein.

Viime sunnuntaina laitoin rekrytointi-ilmoituksia muutamiin eri oppilaitoksiin. Joistain ei ole vielä edes vastattu, yhdestä pessimistiseen sävyyn "meillä on tällä hetkellä 130 vapaata paikkaa…" ja yhdestä tuli heti yksi ehdokas.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anja Kadziolka, työ, työssäoppiminen, harjoittelija

Mitä sinun tulee tietää myynnin valmennuksesta ennen kuin ostat valmennuspaketin

Maanantai 19.5.2014 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgHarkitsetko myynnin valmennusta myyjillesi? Saatat toimia kuten moni muukin. Ostat valmennusfirmasta paketin. Myyjä kertoo räätälöivänsä paketin sinun tarpeisiisi, millä myyjä perustelee paketin korkean hinnan.

Tilaat paketin, joka maksaa 5000 euroa per päivä. Myyjät antavat loistavat arvosanat valmennukselle. Muutaman viikon kuluttua valmennusfirma pitää seurantatilaisuuden. Huomaat, etteivät myynnin tulokset ole parantuneet.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, myyjä, myynti, myyntiprojekti, myyntivalmennus, tavoitteet, tekemällä oppiminen, toteutus, valmennus

Taikasanoja ja pari muuta pikku loitsua

Torstai 24.4.2014 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgDobroye utro on hyvää huomenta venäjäksi. Ai mistäkö nyt tuulee? Idästä tietysti. Haluan oppia uuden kielen, uusia taikasanoja. Ai miksikö? Koska niiden avulla on mahdollista tehdä ihmeitä. Kokea pieniä onnistumisia.

Minua kiehtoo ajatus uuden oppimisesta. Olen sitä mieltä, että osaamisen jatkuvasta kehittämisestä on hyötyä. Minusta jatkuva oppiminen on ainoa vaihtoehto onnistua tulevaisuudessa. Ja taikasanoissa on magiikkaa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, kieli, oppiminen, sanat

Opiskelua elämää vai tenttiä varten

Tiistai 1.4.2014 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgIstuin aamulla tentissä ja pohdin samalla opiskelun mielekkyyttä. Kotona oli viikonloppuna juteltu siitä, että onko asian ymmärtäminen ja mahdollisuus soveltaa omaan elämään tärkeämpää kuin arvosana. Ja ainakin itse opiskelen siksi, että saan uutta tietoa tukemaan omia tietojani ja ehkä arvojanikin.

Mutta taasen aamulla mietin opiskelun mielekkyyttä. Tentin tekijä taisi taasen olla mennyt sieltä missä aita on matalin, eli pyrki tenttaamaan sitä, onko materiaali sisäistetty nippelitasolla sen sijaan että tarkistaisi asian ymmärtämystä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, opiskelu, oppiminen, koulutus, muisti

Haluan selvittää väärät uskomukseni ja oppia uutta!

Perjantai 14.3.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpgMuutama viikko sitten istuuduin sähköisen markkinoinnin seminaariin takapenkkiin. Yhtäkkiä päähäni pälkähti kysymys, miksi istun täällä? Tiedän jo jonkin verran sähköisestä markkinoinnista. Jokin herättelevä aivopulssi ja mielenoikku iski positiivisella tavalla.

Mitäpä jos istuisinkin seminaarissa juuri siksi, että tarkistan vanhoja tietojani (lue uskomuksiani) sähköisestä markkinoinnista ja mietin, mitkä uskomukseni ovat vääriä. Missä asioissa kenties tietämykseni on vanhaa tai virheellistä?

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Juha Ahola, asenne, oppiminen

Visuaalista oppimista

Tiistai 25.2.2014 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgItse olen todennut opettaessa, että oppilailla on erilaisia tapoja oppia asioita eli on niitä visuaalisia, auditiivisiä sekä kinesteettisiä opiskelijoita. Ja omassa opiskelussa pitäisi oppia tuntemaan oma tyylinsä oppia. Itse kuulun aika suurelta osin visuaalisen opiskelijan muottiin.

Oman oppimistyylin tunnistaminen on loppujen lopuksi aika tärkeää, jotta saa kaiken irti opiskelusta. Jo pelkästään muistiinpanojen tekemistapa vaihtelee oman oppimistavan mukaisesti. Auditiivisen opiskelijan kannattaa keskittyä kuunteluun ja tälläisen visuaalisen opiskelijan kannattaa pohtia omaa strategiaa muistiinpanohjen tekemiseen.

Lue lisää »

5 kommenttia . Avainsanat: Kari Vahtolammi, oppiminen, oppimistyyli, visuaalinen oppiminen, mind map

Oppia ikä kaikki - Haastattelussa yrittäjä Mikko Hanski

Perjantai 14.2.2014

juhaahola.jpgHaastattelussa yrittäjä Mikko hanski, osa 1/3.

Oululainen Mikko Hanski, 34, valmistui Oulun yliopiston teknillisestä tiedekunnasta viime vuosikymmenellä diplomi-insinööriksi. Hänen kaltaisen taustan omaavista henkilöistä varsin moni toimii Nokian, NSN:n, Renesas Mobilen ym. yritysten palveluksessa eri tehtävissä. Viimeisen 5–10 vuoden aikana lienee konkretisoitunut jo sotien jälkeen syntyneille ikäpolville (eli vanhemillemme), että alla oleva sitaatti ei ole tätä päivää.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, oppiminen, yrittäminen

Emme ota tikkaa töihin!

Perjantai 15.11.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgOletko kuullut tuttavan kertovan laittaneensa jo 50 tai 100 työhakemusta, mutta mistään ei kuulu mitään? Taannoin luin artikkelin, jonka mukaan eräs henkilö oli hakenut noin 500 paikkaan töihin tuloksetta.

Periksiantamattomuudesta on annettava taputusta olalle, mutta toisaalta on mahdollista, että muutama räpsäytys korville olisi myös paikallaan. Miksi?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, työnhaku, asenteet, muutos, oppiminen

Vanhemmat kirjoitukset »