Blogin arkisto

Pankkikriisi ja pankkikriisi

Maanantai 13.1.2014 - Kari Uoti

uoti_kari_press.jpgTaloussanomissa oli ansiokas huomio Islannin pankkikriisin hoidosta. Islantilaiset pankit tulivat aikanaan hulluksi, kasvoivat ja työnsivät islantilaisten kurkusta alas valuuttaluottoja ja kaikista tuli rikkaita. kalanhaju muuttui kaviaariksi, maja tornitaloksi ja kaikille Range Rover, vaikka ei ollut ajokorttia.

No, kupla puhkesi ja ryhdyttiin selvittämään, että mitä helvettiä. No, ei ryhdytty samaan helvetiin kuin Suomessa eli pankkirikosoikeudenkäynnit jätettiin käymättä ja siirryttiin eteenpäin. Valtio alkoi nousta, mutta ihmiset ei. Monilla oli loputon piikki auki vanhojen valuuttaluottojen vuoksi.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Uoti, talous, pankkikriisi, valtio, velka

Kyproksen pankkisotkun opetukset

Keskiviikko 20.3.2013 - Heikki Ikonen

heikkiikonen.jpgEU:n ja Kyproksen sopimus saarivaltion pankkisotkun selvittämiseksi sisältää muutaman keskeisen opetuksen. Ensinnäkin se osoittaa, kuinka kipeästi EU kaipaa pankkiunionia. Siihen sisältyvä valvonta pitäisi huolta, että mikään euroalueen pankki ei voi kasvattaa taseitaan vaarallisella tavalla siihen mittaan, että omistusten mätäneminen kaataa pankin. Sillä on aina vakavat seuraukset rahamarkkinoiden ja sitä kautta reaalitalouden vakauden kannalta. Pankkiunionissa valvoja ottaisi riskipankin haltuun hyvissä ajoin.

Lue lisää »

6 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, EU, pankkiunioni, Kypros, pankkikriisi, talletussuoja

EU tienhaarassa - taas kerran

Tiistai 5.6.2012 - Heikki Ikonen

Rajua lamaa poteva Espanja rämpii pankkikriisissä. Sen pitäisi pääomittaa maan kolmanneksi suurinta pankkiaan Bankiaa 19 miljardilla, mutta rahaa ei ole, ja luottomarkkinoilta se on melkein jo ulkona. Espanja maksaa uusista veloistaan jo yli kuuden prosentin korkoa. Sitä pidetään yleisesti kipurajana, jonka takana on tukiluukku.

Lue lisää »

10 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, pankkikriisi, velkakriisi, talous, euro, Espanja, EU, EVM, eurobondit, tuki, pankkituki

Pankkikriisien keskimääräinen kesto on neljä ja puoli vuotta

Keskiviikko 25.4.2012 - Heikki Ikonen

Velkakriisin jatkuva venyminen tuskastuttaa eurooppalaisia, niin myös suomalaisia, vaikka meihin vaikutukset kohdistuvat etupäässä välillisesti. Pari kuukautta kestänyt optimistinen vaihe rakoili pahan kerran, kun markkinoilla levisi pelko Espanjan maksukyvyn rapautumisesta. Lähiviikkoina siihen pitäisi saada jokin helpotus. Todennäköisesti EKP jakaa lisää halpaa luottoa pankeille tai ostaa Espanjan velkoja, ja markkinat saadaan rauhoittumaan. Siten ennusteiden lupaama elpyminen pääsisi taas vauhtiin.

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, velkakriisi, euro, EKP, eurokriisi, pankkikriisi

Herätys, EU!

Keskiviikko 21.9.2011 - Heikki Ikonen

Euroalueella on viime kuukaudet keskitytty säästöohjelmien luomiseen kuluja leikkaamalla ja veroja nostamalla. Mutta velkakriisin akuutti ongelma ei ole valtioiden maksukyvyn ratkaiseva heikentyminen muiden kuin Kreikan kohdalla. Sen ajautumista velkajärjestelyyn markkinat pitävät jo varmana, ja epäluottamus kohdistuu aiheellisesti niihin rahalaitoksiin, joilla tiedetään tai uskotaan olevan liikaa Kreikan velkakirjoja.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, raha, EU, euro, säästöohjelma, Kreikka, velkakriisi, Italia, Espanja, velkasaneeraus, tukitoimet, pankkikriisi

Hajoaako euro?

Keskiviikko 14.9.2011 - Heikki Ikonen

Euroalueen velkakriisi uhkaa jo yhteisvaluutan olemassaoloa, arvioi aikakauslehti Economist. Euro voisi hajota niin, että Kreikan kaltaiset heikot maat toteavat yhteisvaluutassa pysymisen käyvän kalliimmaksi kuin siitä eroamisen. Devalvaatio on normaali lääke talouskriiseissä, mutta euron jäsenillä ei ole siihen mahdollisuutta.

Kuuri olisi armoton, koska se johtaisi pankkien konkursseihin ja entistä pahempiin sisäisiin levottomuuksiin. Kansalaiset yrittäisivät saada rahansa maasta ulos, mutta vain jotkut siinä onnistuisivat. Muiden säästöt devalvoituisivat raskaasti, eli suuri osa niistä sulaisi taivaalle. Mutta ennen pitkää devalvoitunut valuutta vetäisi niiden taloudet kasvuun.

Lue lisää »

8 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, raha, euro, euroalue, EU, velkakriisi, talouskriisi, pankkikriisi, velkajärjestely

Euroopan on tehtävä päätöksiä pankkisektorin vakauttamiseksi

Keskiviikko 7.9.2011 klo 12.55 - Heikki Ikonen

Uudestaan hidastuneen talouskasvun takana on paljolti Euroopan pankkijärjestelmä ongelmineen. Pankkien taseissa on rutkasti kriisimaiden velkoja, minkä vuoksi monia uhkaa vakavaraisuuden putoaminen pakkaselle. Sen pelossa luototus on taantunut ja kallistunut. Pankkien stressitestien tuloksien perusteella tilanteen ei pitäisi olla niin kehno, mutta testeissä ei huomioitu euromaiden ajautumista maksukyvyttömyyteen. Visio on mahdollinen ja markkinat tietävät sen, mikä nakertaa luottamusta pankkeihin. Sitä kuvaavat pankkien osakekurssitkin, jotka ovat ropisseet alas useissa eurooppalaisissa pörsseissä.

Lue lisää »

9 kommenttia . Avainsanat: Heikki ikonen, talous, talouskasvu, pankkikriisi, eurooppa, stressitesti, euromaat, euro, EU, pörssi, vakausmekanismi

Talouden sääntely ei saa rikkoa perusoikeuksia

Maanantai 20.6.2011 - Heikki Ikonen

Pankkikriisi on nostanut esiin polttavan tarpeen talouden sääntelymekanismien vahvistamisesta. Tavoite on oikea, sen verran toistuvasti sääntelemättömät rahamarkkinat ovat todistaneet tuhoisuutensa. Mutta lääkkeet täytyy valita oikein. Väärät lääkkeet eivät paranna tautia, ne voivat päinvastoin kurjistaa potilasta entisestään.

Lue lisää »

22 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, pankkikriisi, palkka, pankit, palkkarajoitus

Soppa kiehuu

Maanantai 29.11.2010 klo 13.18 - Kari Uoti

Irlantilaiset pankit ovat samassa jamassa kuin islantilaiset tovi sitten. Molempien maiden pankkisektori on liian suuri maan resursseihin nähden. Tämä korjaantuu kolinalla, joka pakottaa molempien valtioitten kansalaiset tiukentamaan vyötä, mistä seuraa, että väki lähtee muualle. Miksi tiukentaa vyötä, kun rajat ovat auki ja vastuusta pääsee luopumalla irlantilaisesta osoitteesta.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Kari Uoti, pankkikriisi, pankkituki, sijoitusriskit, sijoittajan vastuu

Kreikka on EU:n kääntöpiste

Torstai 6.5.2010 - Heikki Ikonen

Euromaiden ja IMF:n 110 miljardin luottopaketti Kreikalle kuumentaa tunteita ympäri mannerta, eikä ihme. Kuten valtiovarainministeri Jyrki Katainen totesi, järjestely on kuitenkin välttämätön, koska Kreikan maksukyvyttömyys olisi ajanut rahamarkkinat samanlaiseen paniikkiin kuin pankkikriisin laukaissut investointipankki Lehman Brothersin konkurssi syksyllä 2008. Se olisi johtanut kaksoislamaan, juuri kun ensimmäisestä on päästy helpottavaan nousuun.

Lue lisää »

17 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talouskriisi, lama, pankkikriisi, luotto, velkaantuminen, konkurssi, yhteisvaluutta, rahaliitto, yhdentyminen, kontrolli

Suomi ei ole Kreikka

Torstai 8.4.2010 - Heikki Ikonen

Kreikan velkakriisi paisui sellaisiin mittoihin, että moni suomalainen säikähti oman valtiomme ylivelkaantuvan yhtä syvään kuoppaan. Hallituskin puhuu jo julkisen talouden kurista, ei elvyttämisestä. Joskus julkiset kulut on toki suitsittava, mutta Suomi ei ole Kreikka - ei lähelläkään, muistutti Suomen yrittäjien pääekonomisti Timo Lindholm maaliskuun lopulla Hämeen Sanomissa.

Lue lisää »

24 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, velkaantuminen, ylivelkaantuminen, kansantalous, korot, elvytys, taantuma, noususuhdanne, budjettivaje, talouspolitiikka, pankkikriisi

Viisas hyödyntää heikommat ajat

Keskiviikko 3.12.2008 klo 8.00 - Heikki Ikonen

Taantuma ajaa valtaosan yrityksistä leikkaamaan kustannuksia joka nurkasta. Raskaasti velkaisilla yhtiöillä ei ole siihen vaihtoehtoakaan, mutta pitkäjänteisen strategian omaaville yhtiöille taantumat tarjoavat myös suuria mahdollisuuksia.

Lue lisää »

6 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, inflaatio, taantuma, lama, talous, pankki, pankkikriisi

Anelu ei ole poliitikon työkalu

Tiistai 25.11.2008 klo 8.00 - Heikki Ikonen, vapaa toimittaja

Hallitus sitten rakensi tuhdin elvytyspaketin, kiitos ja onnea. Yritysten luototusta tuetaan eri tavoin, mikä on tärkeää koko kansantaloudelle. Lisäksi valtiovarainministeri Katainen kehotti pankkeja luotottamaan yrityksiä rohkeammin, koska yritysten rahoitusvaikeudet lisäävät työttömyyttä, mikä sotii yhteistä etua vastaan.

Lue lisää »

4 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, inflaatio, taantuma, lama, talous, euroalue, pankki, pankkikriisi, elvytys, luototus

Palvelukseen otetaan pitkäjänteinen suhdannepolitiikka

Perjantai 14.11.2008 klo 8.30 - Heikki Ikonen

Kiina panostaa viisisataa miljardia euroa infrastruktuuriin ja yksityisen kulutuksen edistämiseen. Barack Obama kaavailee vastaavaa pakettia Yhdysvaltoihin. OECD vaatii julkista elvytystä kautta maailman.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, inflaatio, taantuma, lama, talous, euroalue, pankki, pankkikriisi, USA, OECD,

Tavallisesti taantuma kestää reilun vuoden

Tiistai 21.10.2008 klo 11.09 - Heikki Ikonen

Taantuma näyttää ilmeiseltä euroalueella, kenties Suomessakin. Spekulaatiot keskittyvät jo sen kestoon.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, inflaatio, taantuma, lama, talous, euroalue, pankki, pankkikriisi

Kontrollikyvyttömyys

Torstai 9.10.2008 klo 12.56 - Kari Uoti, oikeustieteen tohtori, MBA

Suomen pankkikriisi 1990-luvulla johtui valvovan viranomaisen, tässä tapauksessa Suomen Pankin ja pankkitarkastusviraston kyvyttömyydestä hallita markkinoiden ahneutta, markkinatalouden renkiä, joka hetkeksi pääsi isännäksi. Tänään tilanne on aivan samanlainen, pankkitoimintaa valvovien viranomaisten ymmärrys ja kyky hoitaa kontrollitehtäväänsä on huono, jossakin tapauksessa kelvoton.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Kari Uoti, Kari, Uoti, Uoti Kari, pankkikriisi, pankit, pankki, pankkitoiminta, Islanti, markkinatalous, pankkitarkastusvirasto, rahanpesu