Blogin arkisto

"En halua vakityötä, koska keikkalaiset?" Ay-liikkeet myös kuulolle ja herätys!

Perjantai 9.10.2015 - Juha Ahola

juhaahola.jpgVakityöntekijät tekevät vaput ja muut pyhät töitä, elleivät keikkalaiset halua, eikö?

Toimin kuutisen vuotta kasvuyrityksen toimitusjohtajana. Työntekijöitä rekryttiin tiuhaan. Toki vaihtuvuuttakin oli, mutta niin myös pysyvyyttä eli tietyssä vaiheessa sellainen runko/selkäranka oli saatu rakennettua. Mielenkiintoa ja haasteita herätti kuitenkin se, että tänä päivänä yhä useampi ei halua sitoutua “kaheksastaneljään” työaikaan, vaan haluaa joustavuutta työajan osalta työsopimukseen.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, työ, työmarkkinat, työskentely, työnteko, työaika, nollatuntisopimus

Palkkamaltti on perusteltua

Keskiviikko 27.2.2013 - Heikki Ikonen

heikkiikonen.jpgVaikka työmarkkinaneuvottelut jumittavat, osapuolten yhteinen tahtotila vaikuttaa sentään olevan, ettei palkkaratkaisulla vesitetä Suomen kilpailukykyä. Tilastojen mukaan yhteisymmärrykseen on syytäkin. Valtiovarainministeriön tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan mukaan rahaliiton aikana yksikkötyökustannukset ovat kohonneet Suomessa keskimäärin 0,3 prosenttiyksikköä vuodessa muuta euroaluetta nopeammin. Economist-lehden mukaan kustannukset eivät ole nousseet yhtä nopeasti missään euromaassa.

Lue lisää »

5 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, työ, työmarkkinat, palkkaratkaisu, tuottavuus, kilpailukyky, työkustannus