Blogin arkisto

Luovuttavia asioita

Keskiviikko 30.3.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgMarja Leena Toukonen on kirjoittanut kirjan nimeltä Unelmatyöskentely. Se on työkirjamainen opas, jolla ohjataan ihmisiä toteuttamaan unelmiaan. Yksi aiheista on se, kuinka luopua asioista. Tai oikeammin, kuinka saa muutoksen aikaiseksi ja samalla kiinnittää huomion nykyhetkeen ja tärkeisiin asioihin.

Olin käymässä Tredun kirjastossa ja selailin kirjoja. Yksi kirja kiinnitti huomiota eli Unelmatyöskentely, jossa ohjataan omanlaiseen elämään. Kirjassa on harjoituksia, jotka ohjaavat ajattelua löytämään otteen oman elämänsä ohjaamisesta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, unelmatyöskentely, työskentely, vastuu

Tänään mahdotonkin on mahdollista

Keskiviikko 4.3.2015 - Anja Kadziolka

anjakadziolka.jpgValtavien ja epämääräisten unelmien toteuttaminen voi tuntua monesta mahdottomalta. Niin mahdottomalta, että ei hetkeäkään edes harkitse sitä.

Sillä miksi edes unelmoida? Miksi aloittaa jotain, mitä ei pysty viemään loppuun? Unelmointi tarkoittaisi sitä, että kaiken pitäisi muuttua. Arki on jo riittävän rankkaa, eikä sen keskellä ole aikaa, energiaa tai mahdollisuuksia unelmointiin tai unelmien toteuttamiseen.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anja Kadziolka, unelma, idea

Unelma.

Keskiviikko 17.12.2014 - Anja Kadziolka

anjakadziolka.jpgSe ponnahtaa mieleen aamuyöstä. Autossa matkalla töihin. Lapsia pukiessa. Hampaita harjatessa. Kahvikupista lauantaiaamuna.

Idea.

Piinaavana. Polttavana.

Se kutittaa vatsanpohjaa. Saa sydämen lyömään tiiviimmin. Saa olon energiseksi ja innokkaaksi. Hetkeksi. Kunnes sen työntää pois mielestään. Mutta joskus. Joskus sitä jää miettimään. Mitä jos..?

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Anja Kadziolka, idea, unelma, tavoite, yrittäminen

Näin aloitat unelmien toteuttamisen

Keskiviikko 21.5.2014 - Anja Kadziolka

anjakadziolka.jpgMoni yrittäjä haaveilee siitä, että jonain päivänä voisi tehdä tietokoneellaan töitä valkohiekkaisilla rannoilla, riippumatossa Amazonilla tai vaikka purjeveneellä matkaten ympäri maailmaa. Ah, kuvittele mitä elämää!

"Mutta…"

"Mutta kun ei ole rahaa, on lainaa, on perhettä, tämä talo, tuo koira ja kultakalat…" Muttien mukana on pelko siitä, että jos uskaltaakin innostua, toivoa, uskoa, ja sitten putoaakin korkealta. Jotkut sanovat, että unelmien toteuttamisen esteenä on se, että unelma on vain liian pieni. Jos palkinto siis on pieni, nälkä ei ole riittävän iso.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anja Kadziolka, unelmat, motivaatio, yrittäminen

Työhyvinvointia voit rakentaa ihan itse

Keskiviikko 1.8.2012 - Jama Jama

jamajama.jpgJos näen työpahoinvointia, puhun rohkeasti esimiehelle. En pelkää työpaikkani puolesta, vaan pelkään, että tulee työpahoinvointia unelmatyössä. Unelmassa voi tulla huonoja hetkiä sekä fyysisesti että ehnkisesti, mutta niitä ei tarvitse pitää sisällään. Pitää rohkeasti avata suunsa ja puhua asia, ettei tarvitse tuntea olevansa yksin. Parhaiten pääsee yli kun puhuu ja kertoo kaiken, mitä on sydämellä. Apu on lähellä: ennen kuin haet reseptiä lääkäriltä, toinen ihminen voi olla sinulle lääkäri. Hän ei anna reseptiä, vaan antaa lääkettä puhumalla ja välittämällä. Jos näen ja huoman, että esimiehelläni on paha mieli, menen kannustamaan ja otan olkapäästä kiinni, koska meistä jokainen tarvitsee kannustusta.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Jama Jama, asenne, asiakaspalvelu, työelämä, jama jama, suosituin, työhyvinvointi, työpahoinvointi, esmies, työntekijä, maahanmuuttaja, palkka, unelma, palaute, asiakas

Työkaverien merkitys

Maanantai 2.7.2012 - Jama Jama

jamajama.jpgTäytyy uskoa koko ajan, että on tärkeä, ja että minua halutaan ja minusta välitetään. Sitä kautta saan iloa ja työ palkitsee joka hetki. Mitä työkaverit merkitsevät minulle – työkavereita, eikä sitä enempää? Olisin väärässä, jos ajattelisin noin. Työkaverit on se, josta kaikki lähtee. Työkaverit ovat minulle kuin perheenjäseniä, jotka välittävät ja kannustavat. Iloitsen heidän puolestaan, ja suren heidän surunsa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jama Jama, asenne, asiakaspalvelu, työelämä, jama jama, suosituin, työhyvinvointi, työpahoinvointi, esmies, työntekijä, maahanmuuttaja, palkka, unelma, palaute, asiakas

Miten saamme unelmat toteutumaan

Torstai 14.6.2012 - Jama Jama

jamajama.jpgTässä maailmassa meistä jokainen tuli 9kk jälkeen äidni mahasta eikä voinut tietää mitä olisi isona tai mitä odottaa. Yksi asia on kuitenkin selvä, että jokainen meistä kasvaa, ja edessä on unelmia ja tavoitteita. Miten ne saadaan toteutumaan? Kovalla työllä. Huipulle ei pääse edes hissillä, koska hissiin pääsemisenkin eteen pitää tehdä töitä. Tuleeko sinusta huippu-urheilija, lääkäri, artisti, näyttelijä vai mikä – kaikki on omasta asenteestasi kiinni. Asennetta ei voi ostaa, se täytyy itse rakentaa, ja siihen täytyy uskoa.

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: Jama Jama, asenne, asiakaspalvelu, työelämä, jama jama, suosituin, työhyvinvointi, työpahoinvointi, esmies, työntekijä, maahanmuuttaja, palkka, unelma, palaute, asiakas

Valitse mielekäs työ hyvän palkan sijaan!

Torstai 30.4.2009 klo 8.00 - Noora Pölkkö

Millään muulla ei ole väliä, kunhan tienaat hyvin. Tällainen asenne tuntuu monelta löytyvän. Ihminen joka tienaa enemmän saa enemmän arvostusta kuin vähemmän tienaava. Monet ovat valmiita luopumaan todellisista unelmistaan ja urasta, jonka oikeasti haluavat. Ja vain siksi, ettei työssä, jota oikeasti haluaisi tehdä tienaakaan niin hyvin. Onko kaikki tosiaan sen arvoista?

Lue lisää »

4 kommenttia . Avainsanat: Noora Pölkkö, palkka, mielekäs työ, unelma-ammatti, painostus