Blogin arkisto

Talousrikos ja seuraamukset

Perjantai 13.3.2009 klo 8.00 - Kari Uoti, oikeustieteen tohtori, MBA

Mihail Hodorkovski, Siperian tiikeri, saapui jälleen Moskovaan kuittaamaan haasteita omistamansa Jukos-öljy-yhtiön raunioilta. Syytteet ovat kuin kopio suomalaisista pankkirikosmenettelyistä. Ensin päätetään, että yrittäjän liiketoiminta oli alusta loppuun mätää ja rikollista, minkä jälkeen yrittäjän toiminnallaan ansaitsemat varat todetaan rikollisiksi ja kaikki niihin koskeneet syylliseksi rahanpesuun, ja taas alkaa uusi rikosmenettely samoilta raunioilta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Uoti, Jukos, rikos, öljy-yhtiö, talousrikosmenettely, Venäjä, Novator

Talouskriisi peittää energiakriisin

Keskiviikko 11.2.2009 klo 9.00 - Aki

Suomalaisia pitäisi kiinnostaa Euroopan lähialueiden öljyntuotannon lasku, varsinkin kun olemme Norjan jälkeen Euroopan kovimpia öljyn kuluttajia. Pohjanmeren öljyntuotanto on vuosituhannen vaihteen jälkeen laskenut kolmanneksen ja samalla UK:sta on tullut öljyn netto-ostaja (yksi lisäniitti UK:n arkkuun). Venäjästä ei ole pelastajaksi, viralliset instituutit ovat sielläkin myöntäneet öljyntuotannon laskut.

Tilanne ei tietenkään näytä niin pahalta, kun öljyn kysyntä (hinta) laskee vielä nopeammin. Samalla moni öljyntuottaja joutuu toteamaan budjettiensa mahdottomuuden. Kun heidän ainoa myyntituotteensa on öljy, niin sitä on tuotettava OPEC:in puheista huolimatta - ja näennäinen ylitarjonta vain pahenee. Itse odottelenkin OPEC:in hajoamista lähitulevaisuudessa.

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: Öljyntuotanto, talouskriisi, energiakriisi, energia, kysyntä, UK, OPEC, öljykenttä, teknologia, uusiutuvat, tuulivoima, maalämpö, DOW, lama

Energiaa auringosta

Perjantai 2.1.2009 klo 15.45 - Pekka Maunumäki

Aurinkoenergia ei näytä saaneen kovin suurta suosiota Suomessa. Olemme aina olleet valmiita tuomaan öljyä, joka on tuotettu muiden teknologialla. Tuskin teknologia on kuitenkaan ollut kovin kehittynyttä öljyn pumppauksen ja jalostuksen alkaessa. Se on aikaa myöten kehittynyt ja tullut kustannustehokkaaksi.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Pekka Maununmäki, aurinkoenergia, teknologia, öljy, ympäristö, aurinkolämpövoimala