21.5.2013
Suomessa voitaisiin tuottaa biokaasua nurmesta kestävästi
Lue lisää »
20.5.2013
Viisikymppinen juuttuu liian helposti työttömyyskassaan eläköitymiseensä saakka
Lue lisää »
17.5.2013
Tekniikan edistämissäätiö jakoi 700 000 euroa apurahoja
Lue lisää »
16.5.2013
Kasvuyritys ei hae pikavoittoja
Lue lisää »
15.5.2013
Vähittäiskaupan myynti laski maaliskuussa vuodentakaisesta
Lue lisää »
14.5.2013
Fazer menestyi jälleen työnantajatutkimuksessa
Lue lisää »
Tietoturvapäivä 2010 lähestyy08.02.2010
Seitsemättä Tietoturvapäivää - ja Suomessa myös Tietoturvaviikkoa - vietetään 9.2.2010 yli 60 maassa ympäri maailman. Tämän vuoden pääteema on Ajattele ennen kuin >klik< (Think before you post), jonka tarkoitus on saada erityisesti nuoret pohtimaan turvallista ja vastuullista nettikäyttäytymistä. Uuden teknologian ansiosta erityisesti nuorista on tullut tiedon, kuvien ja videoiden julkaisijoita. Mahdollisuudet itseilmaisuun ja oman luovuuden esittelyyn ovat kaikkien ulottuvilla ja periaatteessa jokaisesta voi tulla netin kautta myös julkkis. Ikävä kyllä, uudet ilmaisumahdollisuudet saattavat synnyttää myös noloja tai jopa traumaattisia tilanteita. Kerran julkaistut kuvat pysyvät netissä vuosia, jopa ikuisesti. Esimerkiksi hauskoista juhlista julkaistut kuvat saattavat myöhemmin netistä löytyessään vaikuttaa esimerkiksi työnantajan käsitykseen työnhakijasta. Siksi on tärkeää antaa lapsille ja nuorille eväitä omasta verkkoidentiteetistä huolehtimiseen ja muistuttaa samalla toisten ihmisten oikeudesta olla esiintymättä verkossa sellaisissa kuvissa tai yhteyksissä, joissa he eivät halua. EU:n rahoittamaan Insafe-verkostoon kuuluvat 27 kansallista Tietoturvapäivä-hanketta Euroopassa ja muualla maailmassa saattavat yhteen nuoret ja aikuiset paikallisissa, alueellisissa ja virtuaalisissa tapahtumissa pohtiakseen kuvien julkaisua ja viisasta nettikäyttäytymistä. Aiheesta on julkaistu myös lyhyt video kaikilla virallisilla EU-kielillä. Katso video ja lue lisää Suomen tapahtumista osoitteessa www.tietoturvakoulu.fi ja kansainvälisistä tapahtumista saferinternetday.org-sivustolta. Tietoturvaviikon tapahtumat Suomessa Ajattele ennen kuin >klik< -video. InsafeInsafe on Euroopan Komission rahoittama yhteistyöelin, johon kuuluu 27 kansallista Tietoturvapäivä-hanketta Euroopan Unionissa sekä Islannissa, Norjassa, Argentiinassa, Australiassa ja USAssa. Insafen tavoitteena on edistää erityisesti lasten ja nuorten turvallista internetin käyttöä. Lisätietoja on osoitteessa www.saferinternet.org. Tietoturvapäivä-hankkeessa mukana: D-Fence Oy, DNA Oy, Elisa Oyj, Enter ry, FiCom ry, fiMUG ry, Finnet-liitto, F-Secure Oyj, Huoltovarmuuskeskus, Jyväskylän yliopisto, Keskuskauppakamari, Kuluttajavirasto, Lapsiasiavaltuutetun toimisto, Liikenne- ja viestintäministeriö, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Mediakasvatusseura, Meidän Perhe, Microsoft Oy, Opetushallitus, Opetusministeriö, Pelastakaa Lapset ry, Poliisi, Sulake, Suomen Kuntaliitto, Suomen Vanhempainliitto, Suomen Yrittäjät, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry, TeliaSonera Finland Oyj, TIEKE, Tietosuojavaltuutetun toimisto, Tietoturva ry, Viestintävirasto, VTT, Väestöliitto ja Väestörekisterikeskus. |
Uusimmat blogikommentit
8 tapaa parantaa luotettavuuttasi Pena 12.5.2013 16:20
Kaikki olivat innoissaan mutta sitten Pekka kysyi - mitä seuraavaksi? ja väki hiljeni Oikein 7.5.2013 20:46
Mikä ihmisiä motivoi? Keppi - porkkana, vai jokin muu? Kaikkia ei motivoi muu kuin itsekkyys 5.5.2013 15:31
Mitä yhteistä on leirinuotiolla ja sisältömarkkinoinnilla Juha Ahola 2.5.2013 22:55
Tarvitseeko yrittäjä verosuunnittelua? Verotus ei Suomen asialla 18.4.2013 7:44