22.5.2013
Työttömyys kasvoi edelleen huhtikuussa
Lue lisää »
21.5.2013
Suomessa voitaisiin tuottaa biokaasua nurmesta kestävästi
Lue lisää »
20.5.2013
Viisikymppinen juuttuu liian helposti työttömyyskassaan eläköitymiseensä saakka
Lue lisää »
17.5.2013
Tekniikan edistämissäätiö jakoi 700 000 euroa apurahoja
Lue lisää »
16.5.2013
Kasvuyritys ei hae pikavoittoja
Lue lisää »
15.5.2013
Vähittäiskaupan myynti laski maaliskuussa vuodentakaisesta
Lue lisää »
Mainetutkimus: Keski-Suomi tunnetaan puhtaasta luonnosta ja koulutuksesta07.12.2009 Marraskuussa julkaistun tutkimuksen mukaan puhdas luonto ja hyvät koulutus- sekä tutkimusmahdollisuudet nähdään Keski-Suomen parhaina piirteinä, vaikkakin luontoteemoissa on jo ylimainetta. Keski-Suomen mainetta selvitettiin sähköpostikyselynä ja avainhenkilöhaastatteluina laajassa Human Technology Region 2009 -tutkimuksessa viime kevään ja kesän aikana. Kyselyjä lähetettiin muun muassa maakunnassa vierailleille ulkomaalaisryhmille, opiskelijoille, medialle sekä päättäjille. Vastauksia saatiin yhteensä 835. Lisäksi haastateltiin puhelimitse kaksitoista avainhenkilöä Suomesta ja ulkomailta. Tutkimuksen toteutti jyväskyläläinen maineenhallinnan tutkimus- ja konsulttiyritys Mediatum Oy Kansainvälistyvä Keski-Suomi -hankkeeseen osallistuvien organisaatioiden toimeksiannosta. Hanketta hallinnoi Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy. Toimivat verkostot -teemassa on vielä haastettaTutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vastaako Keski-Suomen sisäinen ja ulkoinen maine tavoitetta. Maakunnan kansainväliseksi tavoitemaineeksi nimettiin kolme vuotta sitten Human Technology Region eli "ihmisläheisen teknologian alue". Keski-Suomen tavoitekuvan kolmesta perusviestistä - Hyvä elämä, Osaamista jalostava ja Toimivat verkostot - kaksi ensin mainittua on onnistuttu viestimään hyvin. Alueen maineenhallinta on tässä vaiheessa parhaiten toteutunut oppilaitosympäristössä, jossa ihmisläheiseen teknologiaan liittyvät teemat koetaan houkuttelevina. Sen sijaan Toimivat verkostot -teemassa esiintyy vielä haasteita. Esimerkiksi avoimuuden ja yhteistoiminnan suhteen on jonkin verran toivomisen varaa erityisesti keskisuomalaisten vastaajien mielestä. Liikenneyhteyksiin olivat kaikki ryhmät tyytymättömiä. Jonkin verran tyytymättömiä oltiin myös alueen verkostoitumiseen. Ulkomaalaisten vastaajien mielestä alueen keskeisiksi haasteiksi nousevat houkuttelevat työpaikat ja hintamielikuva. "Taskukokoinen metropoli"Human Technology -brändi on tutkimuksen mukaan osoittautunut toimivaksi ja kiinnostavaksi Keski-Suomen kansainvälisen markkinoinnin työkaluksi. Teema koetaan myönteisenä ja se kuvaa hyvin eri sidosryhmien Keski-Suomen kansainväliseen markkinointiin liittämiä odotuksia korkean osaamisen ja luonnon yhdistämisestä. Jo 35 prosenttia vastaajista liitti Human Technology -teeman Keski-Suomeen, kun tavoitteeksi oli asetettu 25 prosenttia. Alueen kansainvälistä markkinointimateriaalia pidettiin melko erottuvana, houkuttelevana ja miellyttävänä. Jyväsjärven taustalla näkyvistä kerrostaloista ulkomaiset vastaajat eivät pitäneet, vaan Jyväskylä nähtiin mieluummin urbaanina pikkukaupunkina luonnon keskellä. Tutkija suosittelikin markkinoimaan alueen keskusta, Jyväskylän seutua, mieluummin "taskukokoisena (pocket size) metropolina" kuin suurena paikkakuntana. Houkuttelevuusvertailussa Jyväskylän seutu sijoittuu kärkeenHoukuttelevuusvertailussa Jyväskylän seutu menestyy kautta linjan yllättävän hyvin. Kysyttäessä miten houkuttelevina vastaajat kokevat seutukunnat: Jyväskylä, Oulu, Göteborg, Poznan, Hannover, Malaga ja Tartto, Jyväskylän johtoasema säilyy kaikissa vastaajaryhmissä. Jyväskylä kilpailee haluttavuusasemastaan lähinnä Göteborgin kanssa. Tulosta selittää tutkijan mukaan se, että Human Technology -brändin ja siihen liittyvän maineenhallinnan avulla on onnistuttu kasvattamaan Jyväskylän haluttavuutta ohi muiden kaupunkien. Mikäli maineenhallintaa ei tehdä, tulos olisi heikompi. "Keski-Suomelle pitäisi luoda businessprofiilia"Yhteistä ilmettä ja viestiä pidettiin kautta linjan tärkeänä. "Pidän sitä (maakunnan yhtenäistä brändiä) hyvinkin tärkeänä. Ollaan menossa yhä enemmän siihen suuntaan, että puhutaan ennemmin maakuntien Euroopasta kuin valtioiden Euroopasta. Maakuntien pitää pystyä erottumaan joukosta", sanoi eräs yliopistokoulutuksen kehityksestä vastaava avainhenkilö. Toinen avainhenkilö Suomen ulkomaisten sijoitusten edistämispalveluista kuvasi tulevaisuuden haasteen osuvasti: "Keski-Suomelle pitäisi luoda businessprofiilia, tällä hetkellä se on erittäin vaikea hahmottaa." Mainetutkimuksen tulosten pohjalta on tarkoitus suunnitella yhtenäinen strategia Keski-Suomen kansainväliseen markkinointiin. Tutkimukseen voi tutustua osoitteessa: www.humantechnology.fi |
Uusimmat blogikommentit
8 tapaa parantaa luotettavuuttasi Pena 12.5.2013 16:20
Kaikki olivat innoissaan mutta sitten Pekka kysyi - mitä seuraavaksi? ja väki hiljeni Oikein 7.5.2013 20:46
Mikä ihmisiä motivoi? Keppi - porkkana, vai jokin muu? Kaikkia ei motivoi muu kuin itsekkyys 5.5.2013 15:31
Mitä yhteistä on leirinuotiolla ja sisältömarkkinoinnilla Juha Ahola 2.5.2013 22:55
Tarvitseeko yrittäjä verosuunnittelua? Verotus ei Suomen asialla 18.4.2013 7:44