23.5.2013
Tilintarkastuslain uudistaminen etenee
Lue lisää »
22.5.2013
Työttömyys kasvoi edelleen huhtikuussa
Lue lisää »
21.5.2013
Suomessa voitaisiin tuottaa biokaasua nurmesta kestävästi
Lue lisää »
20.5.2013
Viisikymppinen juuttuu liian helposti työttömyyskassaan eläköitymiseensä saakka
Lue lisää »
17.5.2013
Tekniikan edistämissäätiö jakoi 700 000 euroa apurahoja
Lue lisää »
16.5.2013
Kasvuyritys ei hae pikavoittoja
Lue lisää »
Eläkekertymätiedot verkosta reaaliajassa21.08.2009 Eläkekertymän kertova työeläkeote lähetetään suomalaisille postissa suoraan kotiin. Monet meistä onnistuvat hukkaamaan sen muun postin joukkoon tai korkeintaan vain vilkaisevat paperin läpi. Työeläkeote olisi kuitenkin syytä lukea huolella, sillä sen avulla voi seurata oman työeläkkeen kehittymistä. Työeläkeotteen tiedot on hyvä tarkistaa vuosittain, jotta mahdolliset virheet saadaan korjattua ajoissa. Oikaisuissa on tällä hetkellä 10 vuoden vanhenemissääntö, mutta se tulee lyhenemään viiteen vuoteen. Työeläkkeen voi nykyään tarkistaa paperina lähetetyn otteen lisäksi myös internetistä. Sähköisen työeläkeotteen palkkatiedot ovat paperiversioon verrattuna täsmällisemmät, sillä ne perustuvat viimeisimpiin tietoihin. Verkkopalvelun kautta myös alle 50-vuotiaat saavat arvion eläkkeensä määrästä, kun taas paperiotteessa arvio annetaan vain yli 50-vuotiaille. Sähköistä työeläkeotetta pääsee tarkastelemaan joko oman eläkeyhtiön sivujen tai työeläke-portaalin www.tyoelake.fi kautta. Palveluun voi kirjautua joko henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla tai sähköisen henkilökortin avulla.
|
Uusimmat blogikommentit
Tule rohkeasti sellaiseksi, kuin oikeasti olet Raha ratkaisee 22.5.2013 17:40
8 tapaa parantaa luotettavuuttasi Pena 12.5.2013 16:20
Kaikki olivat innoissaan mutta sitten Pekka kysyi - mitä seuraavaksi? ja väki hiljeni Oikein 7.5.2013 20:46
Mikä ihmisiä motivoi? Keppi - porkkana, vai jokin muu? Kaikkia ei motivoi muu kuin itsekkyys 5.5.2013 15:31
Mitä yhteistä on leirinuotiolla ja sisältömarkkinoinnilla Juha Ahola 2.5.2013 22:55