Blogin arkisto

Jack Welchin resepti hyvään johtajuuteen

02.10.2013

Legendaarinen yhdysvaltalainen yritysjohtaja Jack Welch puhui Nordic Business Forumissa Jyväskylässä 27. syyskuuta kuulijoilleen siitä, minkä hän osaa – johtajuudesta. General Electriciä johtanut ja yrityksen valtavaan menestykseen nostanut Welch kertoi noudattaneensa henkilöstöjohtamisessa kehittämäänsä 20-70-10-sääntöä.

jackwelchnbf.jpg20-70-10-menetelmässä ihmiset laitetaan "rankinglistalle" heidän toimintansa ja arvojen, esimerkiksi tiimityön perusteella. Korkeimmalle sijoittuneet, listan ensimmäiset 20 ihmistä, palkitaan – ylennyksin tai palkkioin. Keskimmäisten, 70 ihmisten osuuden, halutaan tekevän edelleen kovasti töitä. Alimmalle kymmenykselle kerrotaan, kuinka heidän tulisi muuttaa toimintaansa, jotta he tukisivat paremmin yrityksen toimintaa. Jos toiminta ei muutu, ihmisten on aika lähteä.

– Minulle on sanottu, että on julmaa antaa 35-vuotiaalle numero ja arvioida työntekijöitä, ihmiset harmistuvat siitä. Mutta lapsillehan niin tehdään koulussa koko ajan! Miksei siitä nouse hälyä? Welch kyseli.

Juhlikaa onnistumisia!

Asialla on nimittäin myös kääntöpuoli; näin toimimalla ihmiset tietävät, missä mennään.

– On sinun vastuullasi nähdä, missä ihmisesi seisovat. Kullekin työntekijälle kerrotaan, missä hän on hyvä – ja missä hän voisi parantaa toimintaansa. Se rakentaa luottamusta, kun tietää, missä mennään ja mitä toiminnasta seuraa. Kun luottamus katoaa, paikasta tulee byrokraattinen, kaikki haistelevat ilmapiiriä. Kyse on keskustelusta; anna ihmisille ääni, ja tule samalle tasolle ihmisenä, Welch kehotti.

Innostamalla johtaja voi saada ihmiset taistelemaan siitä, kuka on seuraavaksi 20 parhaan joukossa.

– Se perustuu luottamukseen: saada ihmiset kurottamaan, tekemään enemmän. Siis iloitkaa menestyksistä, juhlikaa onnistumisia! Tee työpaikasta hauska, keksi innostavia asioita. Keskittykää menestykseen, se muuttaa asioita, Jack Welch linjasi.

– Jokaisella avainjohtajalla, jonka olen tavannut, on nimittäin yksi yhteinen ominaisuus: anteliaisuusgeeni. He haluavat antaa palkankorotuksia. Kateusgeeni taasen puuttuu kokonaan.

Uusia johtajia kasvattamassa

Welchin mukaan johtamisen idea onkin kasvattaa uusia johtajia.

– Parasta, mitä voimme ihmisille tehdä on opettaa heitä. Sinä itse kasvat sinun ihmistesi heijastamasta menestyksestä. Rakastan nähdä toisten kasvavan. Se muuttaa heidän elämänsä, hän sanoi.

 – Jos sinulla on osaavia ihmisiä, anna heidän tehdä työnsä. Haluat ihmisten kertovan sinulle, mitä he haluavat tehdä, et kertoa heille, mitä haluat heidän tekevän. Se on iso osa johtajuutta. Työsi ei ole tehdä päätöksiä, vaan hankkia oikeat ihmiset tekemään ne.

Työntekijöitä Welch rohkaisi kysymään itseltään: mitä minä annan yritykselle? Onko se innostusta? Ideoita? Arvoa?

– Haluan, että työntekijät ovat onnellisia. Jos et ole onnellinen työssäsi, lähde. Ihmisten pitäisi olla töissä, koska he rakastavat sitä, eikä siksi, ettei ole muutakaan paikkaa.

– Mitä tahansa valitsetkaan, tee se täydestä sydämestäsi. Kukaan ei harmittele, että voi, kun toimin jo kuusi kuukautta sitten. Usein harmitellaan, että miksi en toiminut nopeammin. Jos esimerkiksi tuote ei toimi, älä odota enää kuutta kuukautta. Joka päivä maksaa rahaa. Keksi uusi tuote markkinoille, korjaa se nopeasti! Mene, älä pysähdy! Jack Welch kannusti.

Minna Lehrbäck
www.yrittajalinja.fi

Kuva © Nordic Business Forum

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »