Blogin arkisto

Vuonna 2013 loppuun käsiteltyjen konkurssihakemusten määrä kasvoi 3,6 prosenttia edellisvuodesta

30.06.2014

Vuonna 2013 loppuun käsiteltyjen konkurssihakemusten määrä kasvoi 3,6 prosenttia edellisvuodesta

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tuomioistuimet käsittelivät loppuun yhteensä 3 381 konkurssihakemusta vuonna 2013. Määrä on 116 hakemusta enemmän kuin vuonna 2012. Vuoden 2013 hakemuksista 643 päättyi jakoluettelon vahvistamiseen. Muissa tapauksissa konkurssin käsittely keskeytyi konkurssimenettelyn eri vaiheissa.

Loppuun käsitellyt konkurssihakemukset ratkaisulajeittain 2013 ja 2012

Yleisimmät konkurssimenettelyn keskeytymisen syyt olivat konkurssipesien varattomuus, joka oli syynä 1 168 tapauksessa, ja hakemuksen peruuttaminen, joka oli syynä 889 tapauksessa. Hakemuksen peruuttaminen merkitsee käytännössä sitä, että menettelyyn osallistuneet velkojat ovat saaneet saatavilleen suorituksen tai hyväksymänsä vakuuden. Vuonna 2013 hakemuksen peruuttamisia oli 78 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Uusi konkurssilaki tuli voimaan 1.9.2004 ja korvasi vanhan vuonna 1868 annetun konkurssisäännön. Uusi laki ei aiheuttanut merkittäviä muutoksia konkurssimenettelyyn kokonaisuutena eikä myöskään velkojien tai velallisen asemaan. Uusi konkurssilaki toi kuitenkin mukanaan uuden konkurssipesien selvittelymuodon, julkisselvityksen, joka tulee yleensä kyseeseen konkurssin raukeamisen vaihtoehtona. Julkisselvityksessä velkojien päätösvalta ja pesänhoitajan määräys lakkaavat ja konkurssiasiamiehen määräämä julkisselvittäjä ryhtyy hoitamaan konkurssipesän hallintoa. Julkisselvityksen kustannukset maksetaan valtion varoista siltä osin kuin pesän varat eivät niihin riitä. Vuonna 2013 tehtiin käräjäoikeuksissa kaikkiaan 81 päätöstä siirtymisestä julkisselvitykseen, myös vuotta aiemmin vastaava luku oli 81. Konkurssin perumisia konkurssiinasettamispäätöksen jälkeen tehtiin käräjäoikeuksissa vuonna 2013 yhteensä 72 kappaletta, mikä on 10 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Loppuun käsitellyillä konkurssiasioilla tarkoitetaan Tilastokeskuksen konkurssitilastoissa asioita, jotka on käsitelty käräjäoikeudessa ja joista on tehty käräjäoikeuden ratkaisu. Loppuun käsiteltyjä konkursseja koskevat tilastot kuvaavat eri perusjoukkoa kuin vireille pannut konkurssit. Loppuun käsitellyt konkurssit sisältävät jo tilastovuotta aiemmin vireille tulleita asioita ja vastaavasti osa tilastovuonna vireille tulleista asioista käsitellään loppuun vasta tulevina vuosina.

Teksti: Tilastokeskus

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »