Blogin arkisto

Tutkittua tietoa tulisi hyödyntää työelämän kehittämiseksi

08.08.2014


Tutkimustiedon entistä parempi hyödyntäminen on ollut jälleen puheenaiheena, kun valtion tutkimuslaitoksia ja –rahoitusta uudistetaan kokonaisvaltaisesti, toteaa Päivi Järviniemi pääkirjoituksessaan Työpoliittisessa aikakauskirjassa 2/2014.
 
Tiedon pitäisi olla kaikkien saatavilla tasapuolisesti ja lisäksi tulisi luoda entistä parempia mahdollisuuksia tiedon tuottajien sekä päätöksentekijöiden ja muiden tiedon hyödyntäjien kohtaamisille. Mitä tulee työelämään ja sen julkisin varoin tuettuun kehittämiseen, tutkitun tiedon hyödyntäminen ei ole osoittautunut sen helpommaksi kuin muillakaan kehitettävillä elämänalueilla, hän toteaa.
 
Työelämän laadun myönteinen kehitys pohjautuu korkeaan työllisyyteen ja riittävään työvoimaan. Siksi tarvitaan uutta tietoa myös työmarkkinoiden tilasta ja työllisyyden muutoksesta. Matti Sihto ja Paula Sardar käsittelevät artikkelissaan työttömien työllistymistä pätkätöihin ja sen vaihtelua iän mukaan.  Työnvälitystilaston pohjalta on syntynyt uutta tietoa ikääntyneiden tilanteesta.
 
Maija Lyly-Yrjänäisen artikkeli, joka perustuu työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometriaineistoihin käsittelee työorganisaatioissa toteutettavien alituisten muutosten heijastumista työn sisältöihin ja tekemisen tapoihin. Tulokset antavat osviittaa työelämän kehittämistoimille.
 
Myös muut aikakauskirjassa julkaistavat artikkelit liittyvät Työelämän kehittämisstrategian tavoitteisiin paremmasta työllisyydestä, innovoinnista ja työn tuottavuudesta, työelämän luottamussuhteista, osaamisesta sekä työhyvinvoinnista.
 
Aikakauskirja on luettavissa osoitteessa www.tem.fi/aikakauskirja

Teksti: Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot:
Työmarkkinaneuvos Päivi Järviniemi, TEM, p. 029 504 9089, paivi.jarviniemi (at) tem.fi

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »