Blogin arkisto

Power Truck Show 2014 oli juhlavuoden arvoinen

14.08.2014

kuljetusauvinen.jpg

Power Truck Show’n 10-vuotis juhlanäyttelyä vietettiin 8.-9. elokuuta Alahärmän Powerparkissa. Koko perheen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma täytti järjestäjien kaikki odotukset ja samalla tehtiin kävijäennätys.
 
Power Truck Show’n tähtivieras Lisa Kelly oli iloinen saadessaan olla mukana Power Truck Show’ssa ja hän kehuikin, että tämä on ehdottomasti yksi maailman parhaimmista rekkatapahtumista, joissa hän on ollut. Kelly oli mukana muun muassa Truck Pulling Show’ssa, joka veti suuret määrät katsojia seuraamaan Kellyn ja Pekka Herlevin sekä Sauli Kivimäen kilpailua.
 
Autonäyttely sai arvoisensa alun, kun upea rekkaconvoy saapui torstaina Härmään Lisa Kellyn johdolla. Tienvarret olivat pitkin matkaa täynnä convoysta kiinnostuneista katselijoista. Pisimmän matkan Power Truck Show’hun teki tänä vuonna Martin Pakos Slovakiasta kahden auton voimin. Huippurakennellut ja maalatut autot laitettiin yleisön antamien äänten perusteella järjestykseen ja haastajaluokan äänipotin vei ja voittajaksi nousi Kaarlo Rundgrenin vuoden 2012 Sisu Polar ja Super Truckin voiton vei Kuljetus Auvisen vuoden 2014 MB Actros2651 ”Highway Hero”. Super Truck – luokkalaiset valitsivat keskuudestaan Best in Show auton eli koko autonäyttelyn parhaan ja näin ollen koko kisan voittajaksi nousi Mika Auvisen ”Highway Hero”.
 
Power Truck Show saatiin päätökseen hämärtyvässä elokuun yössä, kun juhlavuosi huipentui näyttävään valoshow’hun, joka esitteli kuorma-autojen koko valojen kirjon torvien soidessa.
 
Power Truck Show’n järjestäjätiimi kiittää kaikkia juhlavuoden tapahtumaan osallistuneita, ensi vuonna jatketaan 7.-8. elokuuta 2015.
 
 
 
 
Ystävällisin terveisin
 
Hannele Loukasmäki
040 73 600 73
hannele.loukasmaki@netikka.fi
 
PTS Messut Oy
Voltintie 162
62300 HÄRMÄ
www.powertruckshow.fi
www.facebook.com/powertruckshow

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »