Blogin arkisto

Etätyöntekijä, tiesitkö tätä? Työnantajan vakuutus ei korvaa kaikkia etätyössä sattuneita tapaturmia

17.09.2014

Jokaisella työntekijällä pitää olla työnantajan ottama lakisääteinen tapaturmavakuutus. Vain harva kuitenkaan tietää, mitä tapaturmia vakuutus oikeastaan korvaa. Esimerkiksi etätyöläisellä vakuutuksen piiri on huomattavasti suppeampi kuin työpaikalla työtä tekevillä.

Etätyön tekeminen on Suomessa viime vuosina lisääntynyt huimasti. Arvion mukaan palkansaajista jopa joka neljäs työskentelee ajoittain etänä kotoaan käsin. Vaikka työpäivä kotona kulkee usein täysin samaa kaavaa kuin toimistollakin, työntekijän lakisääteinen tapaturmavakuutus ei kuitenkaan suhtaudu etätöihin samalla tavoin kuin työpaikalla työskentelyyn.

– Etätyössä lakisääteisen tapaturmavakuutuksen turvan piiri on huomattavasti suppeampi kuin työpaikalla. Esimerkiksi, jos kotona kahvia hakiessasi kompastut esteeseen ja satutat jalkasi, työnantajan vakuutus ei tätä korvaa. Sen sijaan toimistolla korvaus kuuluisi sinulle lähes automaattisesti, kertoo LähiTapiolan korvauspäällikkö Janne Ruotsalainen.

Etätyössä korvataan vain ne tapaturmat, jotka sattuvat välittömästi työtä tehtäessä. Jos etätyöläinen nostaa esimerkiksi työnantajan mapin syliinsä ja pudottaa sen varpailleen, korvaa työnantajan vakuutus murtuneen varpaan hoidon ja mahdolliset ansiomenetykset.

– Jos haet esimerkiksi autostasi työntekoon liittyviä tavaroita ja matkalla satutat itsesi, myös tämä kuuluu korvattavaksi lakisääteisestä vakuutuksesta, Ruotsalainen selventää.

Kauppareissun tapaturmat työnantajan piikkiin

Ruotsalaisen mukaan yleisimmät työpaikoilla sattuneet tapaturmat liittyvät kaatumiseen, liukastumiseen ja esineiden iskuihin.

Harva tulee ajatelleeksi, että myös matkat kotoa töihin ja töistä kotiin ovat työnantajan ottaman lakisääteisen tapaturmavakuutuksen turvan piirissä.

– Jos käyt työmatkalla kaupassa tai viet lapsen päiväkotiin, niin myös näillä matkoilla sattuneet tapaturmat korvataan. Sen sijaan, jos kaadut vaikka kaupan tai päiväkodin sisätiloissa, niin nämä eivät enää kuulu korvauksen piiriin.

Sen sijaan etätyöläisellä työnantajan vakuutus on näissäkin tapauksissa heikompi kuin työpaikalla työskentelevällä.

– Kun tehdään kotona etätöitä, niin silloinhan työmatkaa ei ole, ja siten myös lasten päiväkotivientireissutkaan eivät kuulu vakuutukseen.

Pikkujoulut vapaa-aikaa

Erilaiset työpaikan illanistujaiset, kuten pikkujoulut, herättävät Ruotsalaisen mukaan usein kyselyitä tapaturmien korvattavuudesta.

Ovatko työntekijät työnantajan vakuuttamia myös yön pikkutunteina?

– Pikkujoulut ovat lähtökohtaisesti vapaa-aikaa, joten eivät. Sen sijaan juhlien isäntä tai järjestäjä saattaa olla turvan piirissä, koska hän hoitaa järjestelyjä. Siinä mielessä kannattaa myös pikkujouluissa olla varovaisesti, sillä siellä ollaan omalla vastuulla.

Fakta: Jokaisen työntekijän tapaturmavakuutus

  • Työnantajan on otettava lakisääteinen tapaturmavakuutus kaikille työntekijöille. Vakuutuksen on oltava voimassa heti työn alettua.
  • Työntekijä on vakuutettava, jos työpäiviä on enemmän kuin 12 kalenterivuodessa.
  • Vakuutus korvaa työssä tai työstä johtuvissa olosuhteissa sattuneet tapaturmat sekä ammattitaudit.
  • Työntekijälle korvataan esimerkiksi sairaanhoitokulut ja korvaukset ansionmenetyksistä.

Huomenna 18.09.2014 vietetään kansallista etätyöpäivää.

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »