Blogin arkisto

Huomio työturvallisuuteen

18.09.2014

Työelämän muuttuessa myös riskit muuttuvat. Hyviä, turvallisia työtapoja kannattaa opetella, hyödyntää ja jakaa. Johdon sitoutuminen on turvallisuuden kehittämisessäkin olennaista. Työturvallisuus syntyy yhdessä, ja se tehdään joka päivä yhdessä.

Tapaturman syyksi ilmoitetaan usein inhimillinen virhe.

– Turvallisuuden vihollinen ei ole yksittäinen inhimillinen virhe vaan monimutkaisuus, sanoo dosentti Teemu Reiman VTT:ltä. Valokeilaan onkin noussut resilienssi eli organisaation kyky reagoida ja palautua ennakoimattomista tilanteista.

Tuko Logisticsilla käynnistettiin laaja työterveys- ja työturvallisuusohjelma. Siihen kuuluu muun muassa tietojärjestelmä, johon työnjohtajat ja työntekijät kirjaavat poikkeukset, vaaratilanteet ja tapaturmat sekä työturvallisuusaloitteet.

− Ohjelmasta saamme tärkeää tietoa muun muassa siitä, miten turmia voidaan vastaisuudessa ennakoida ja välttää, tuotantopäällikkö Pasi Joronen kertoo.

Työelämän jatkuva muutos tuo myös uusia riskejä. Tutkijatohtori Noora Nenosen väitöskirjassaan tutkimat väkivaltaan liittyvät tapaturmat ovat kasvava ilmiö, johon on alettu kiinnittää huomiota etenkin hoiva-alalla. Hänen mielestään tietoa työelämän turvallisuuden parantamiseksi on hyvin tarjolla. Työtapaturmia koskeva tiedonkeruu toimii, mutta tietoa ei välttämättä osata hyödyntää.

Ennakointi nousee turvallisuustyössä keskeiseen rooliin. Se tarkoittaa vaarojen havaitsemista ajoissa ja jatkuvaa turvallisuuden kehittämistä. Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TVL:n tutkija ja työturvallisuuspäällikkö Janne Sysi-Ahon mukaan vastakkain ovat ennakoiva kulttuuri ja riskinoton kulttuuri.

Teemu Reimanin mielestä turvallisuudessa ei ole kysymys vain tapaturmiin ja onnettomuuksiin puuttumisesta, vaan organisaation kyvystä selvitä vaihtelevissa olosuhteissa. Turvallisuus on organisaation, ei yksilön, ominaisuus, ja sen ylläpito vaatii jatkuvaa työtä ja kehittämistä.

Tuoreessa Telman numerossa tutustutaan myös yrittämisen arkeen Brasilian faveloissa, käydään muikunpyynnissä ja jäätelötehtaalla sekä tutustutaan nestemäisten kemikaalien kuljetuksen haasteisiin. Imatralainen Jaana Pulkkinen joutui vakavaan työtapaturmaan, mutta sinnikkään kuntoutumisjakson jälkeen nauttii nyt työstään Stora Enson Tainionkosken tehtaan turvallisuusvalvojana. Suomen Nestlén Turun-tehtaan päällikkö Sari Miettinen-Rantala painottaa, että työturvallisuudessa on pohjimmiltaan kysymys elämäntavasta.

− Jokaisen velvollisuus ja vastuu on huolehtia omasta ja muiden turvallisuudesta, hän sanoo.

Teksti: www.telma-lehti.fi

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »