Blogin arkisto

Palkkatuen uudistus tehostaa työllistymistä

17.10.2014

Hallitus antoi esityksen julkisia työvoima- ja yrityspalveluita koskevista lakimuutoksista eduskunnalle 16.10.2014. Uudistus selkeyttää palkkatukijärjestelmää ja edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä.

Hallituksen esityksessä virtaviivaistetaan palkkatuen saamisen ehtoja sekä parannetaan työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua palkkatukipäätöstä tehtäessä. Esitys myös vähentäisi hallinnollista työtä TE-toimistoissa ja ELY-keskuksissa.

– Työttömyyden pitkittyminen on suurimpia huolenaiheitamme. Etenkin ikääntyneillä työttömyysjaksot ovat pidentyneet huolestuttavasti. Palkkatuki on tärkeä työkalu vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten työllistämiseen, työministeri Lauri Ihalainen korostaa.

Uudistuksen myötä palkkatukea maksettaisiin enemmän ja pitempään niille, joiden on vaikeinta saada töitä ilman tukea. Vamman tai sairauden perusteella myönnettävä tuki olisi aina puolet palkkauskustannuksista. Vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleille 60 vuotta täyttäneille maksettaisiin pitkäkestoista, käytännössä pysyvää palkkatukea.

Palkkatuki on työnantajalle maksettava taloudellinen tuki, jota työnantaja voi saada palkatessaan työttömän, jolla on vaikeuksia saada työtä esimerkiksi puuttuvan osaamisen tai vamman tai sairauden vuoksi. Uudistuksen yksi tavoite on houkutella yrityksiä nykyistä useammin palkkaamaan henkilöitä, jotka eivät työllisty ilman yhteiskunnan tukea.

Työntarjoamisvelvoitteeseen tarkennuksia

Palkkatuen uudistamisen yhteydessä hallitus esittää muutoksia työsopimuslakiin. Voimassa oleva laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta velvoittaa kunnat työllistämään työttömät 57–59-vuotiaat työnhakijat, joilla työttömyyspäivärahan enimmäisaika on tullut täyteen ja joille ei ole löytynyt muuta työtä tai koulutusta. Työsopimuslaki puolestaan edellyttää työnantajaa tarjoamaan työtä ensisijaisesti jo kunnan palveluksessa oleville mutta lomautetuille, irtisanotuille tai osa-aikaisille työntekijöille.

– Molemmat periaatteet ovat tärkeitä. Vaikeassa työllisyystilanteessa meidän tulee kaikin keinoin pitää huoli siitä, että mahdollisimman moni pysyy työn syrjässä kiinni. Toisaalta on selvää, ettei lainsäädäntö saa mahdollistaa vakituisen työvoiman korvaamista työllistämistoimien turvin, ministeri Ihalainen linjaa.

Hallitus esittää työsopimuslakiin muutosta, joka mahdollistaa työn tarjoamisvelvoitteista poikkeamisen tietyissä tarkasti rajatuissa tilanteissa. Poikkeukset koskevat ainoastaan palkkatukeen oikeutetun, heikossa työmarkkina-asemassa olevan työllistämistä muuhun kuin elinkeinotoimintaan. Työsopimuslain muutos on sovittu työmarkkinajärjestöjen kanssa määräaikaiseksi vuoden 2016 loppuun, jolloin sääntelyn toimivuutta arvioidaan kolmikantaisesti.

Palkkatukeen ehdotetut muutokset liittyvät valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen ja ne on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Muutokset tulisivat voimaan 1.1.2015.

Teksti: TEM

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »