Blogin arkisto

Nordic Business Forum 2015 myytiin loppuun kuudessa päivässä

17.10.2014

Nordic Business Forum 2015 julkaistiin viime perjantaina, ja lähes 4 700 lippua myytiin välittömästi lanseerauksen jälkeen. Kaikkiaan lippuja oli myytävänä 5 300, joista loput myytiin loppuun eilen, lähestulkoon vuosi ennen seminaaria.

Aiemmat Nordic Business Forum –seminaarit on aina onnistuttu myymään loppuun ennen tapahtumaa, mutta ensimmäistä kertaa liput myytiin loppuun näin nopeasti. Nordic Business Forum harkitsee tällä hetkellä vaihtoehtoja, joilla seminaarisalin istumakapasiteettia Messukeskuksessa voisi hieman lisätä, mutta toistaiseksi seminaari on loppuunmyyty.

– 2015 vuoden myynti todella yllätti meidät. Emme koskaan ajatelleet, että liput myytäisiin loppuun näin nopeasti. Tällainen tulos tekee meidät nöyräksi. Uskon, että tämä on jonkinlainen maailmanennätys. Suuret kiitokset asiakkaillemme luottamuksesta, sanoo Hans-Peter Siefen, Nordic Business Forum Oy:n toimitusjohtaja.

Nordic Business Forum 2015 –seminaariin voi jonottaa peruutuslippuja. Nordic Business Forum on yhteydessä jonottaviin asiakkaisiin, mikäli seminaariin vielä vapautuu paikkoja.

Seminaaria voi seurata myös livestreaminä NBForum LIVE –palvelun kautta tietokoneelta. NBForum LIVE –palvelu on räätälöity sekä yksittäisille käyttäjille että yhteisöille, oppilaitoksille ja yrityksille.

Nordic Business Forum 2015 järjestetään 01.–02.10.2015 Helsingin Messukeskuksessa. Seminaarissa esiintyvät Dr. Ben S. Bernanke, Garry Kasparov, John C. Maxwell, Arianna Huffington, Nilofer Merchant, Simon Sinek, Keith J. Cunningham ja Guy Kawasaki.

www.nbforum.com/nbf2015

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »