Blogin arkisto

Maksuhäiriöisiä yrityksiä on enemmän kuin koskaan

28.10.2014

Yritysten saamien maksuhäiriömerkintöjen määrä on pysynyt viimevuotisella tasolla, mutta maksuhäiriöisiä yrityksiä on enemmän kuin koskaan. Suomen Asiakastieto Oy on avannut koekäyttöön uuden maksuttoman verkkopalvelun, josta löytyy yritysten perus-, talous- ja päättäjätiedot sekä valtaosa uusista maksuhäiriömerkinnöistä.

Yrityksille on tammi-syyskuussa rekisteröity noin 150 000 maksuhäiriömerkintää eli lähes tarkalleen saman verran kuin viime vuonna. Aktiivisten yritysten määrä on kuitenkin laskussa ja ne pyrkivät nyt tehostamaan toimintaansa, karsimaan kulujaan ja kotiuttamaan mahdollisimman suuren osan saatavistaan muilta yrityksiltä. Tämä näkyy häiriömerkintöjen keskittymisenä samoille yrityksille. Häiriöistä 25 prosenttia kertyy rakennusalan yrityksille ja 19 prosenttia kaupanalan yrityksille. Muille toimialoille häiriömerkinnät jakautuvat tasaisemmin.

Vuodessa maksuhäiriöisten yritysten määrä on kasvanut 2,6 prosenttia. Yhteensä niitä on nyt jo 56 500.

Häiriöt ja yritystiedot samasta osoitteesta

Tyypillisesti vaikeuksissa oleva yritys saa ensin Asiakastiedon rekisteriin maksuviivemerkinnän, jota seuraa ensimmäinen varsinainen maksuhäiriömerkintä tratan protestoinnista eli siitä, ettei yritys ole maksanut saatavaansa, vaikka velkoja on uhannut julkistaa sen. Trattaa on jo edeltänyt joukko velkojan itse toteuttamia tai perintätoimistolla teettämiä vapaaehtoisen perinnän toimenpiteitä, kuten muistutuskirjeitä tai –soittoja. Trattaprotestin jälkeen Suomen Asiakastieto Oy rekisteröi yrityksen tietoihin merkinnän velkomustuomiosta, jos velkoja on hakenut saatavalle ulosottoperusteen käräjäoikeudesta.

Yhä useammin käy niin, ettei ulosottomieskään löydä yrityksestä varoja laskun maksamiseen. Yrityksille rekisteröityjen ulosoton este- eli ns. varattomuusmerkintöjen määrä on tammi-syyskuussa kasvanut lähes yhdeksällä prosentilla.

– Perintätoimien perusteellisuudesta kertoo se, että valtaosassa tapauksista on velkojan pyynnöstä tehty laaja ulosmittaus. Ei ole siis tyydytty niin sanottuun suppeaan ulosmittaukseen, jossa tutkitaan vain, onko velallisella helposti realisoitavaa omaisuutta, käteistä rahaa tai esimerkiksi arvopapereita, kertoo varatoimitusjohtaja Heikki Koivula Suomen Asiakastieto Oy:stä.

Kaikki perintäketjun edetessä rekisteröimänsä maksuhäiriöt eli vuositasolla noin 140 000 merkintää Asiakastieto julkaisee jatkossa alueellisesti ja toimialoittain jaoteltuna osoitteessa www.asiakastieto.fi/yritykset. Joka aamu julkaistava lista kertoo häiriömerkinnän saaneen yrityksen nimen, y-tunnuksen, osoitteen sekä tiedot velkojasta ja maksamattoman saatavan summasta. Maksuttomasta palvelusta löytyvät perustiedot sekä talous- ja päättäjätiedot yrityksistä.

Tyhjät pesät, autiot taseet

Velkojayrityksen aktiivisuus perintätoimissa on perusteltua oman maksuvalmiuden ja tuloksentekokyvyn varmistamisen kannalta, mutta myös siksi, että laiskuus perinnässä tarkoittaa lähes varmasti rahojen menetystä. Muutoksia asiakasyritysten taloudessa on seurattava jatkuvasti.

– Luotonmyöntäjän täytyy aktivoitua viimeistään silloin, kun huomaa, että asiakkaalla on vaikeuksia maksaa jonkin toisen yrityksen saatavia. Yrittäjä haluaa uskoa loppuun saakka, että yritys on pelastettavissa tai että onni muuten vain kääntyy. Jos velkojat sallivat, viivästyy konkurssihakemuksen jättäminen niin kauan, ettei pesässä ole enää kerta kaikkiaan mitään jaettavaa, Heikki Koivula varoittaa.

Yhä useammin konkurssi raukeaakin varojen puutteeseen, koska rahaa konkurssiprosessin läpi viemiseen saati velkojien jako-osuuksiin ei löydy ollenkaan. Tammi-syyskuussa jo tuhat konkurssia (+20%) on rauennut varojen puutteeseen.

Teksti: Asiakastieto

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »