Blogin arkisto

Matkailualan kasvu jatkuu maailman kriiseistä huolimatta

12.12.2014

Matkailu on yksi harvoja toimialoja, joka on jatkanut kasvuaan yleisestä taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Vuonna 2013 Suomessa rekisteröitiin yli 20 miljoonaa yöpymistä. Kansainvälisiä yöpymisiä rekisteröitiin 5,9 miljoonaa, jossa oli kasvua noin prosentin verran vuodesta 2012. Kasvu tuli pääosin Aasiasta ja Japanista. Myös ennusteet tälle vuodelle puhuvat kasvun puolesta.

Nämä tiedot selviävät työ- ja elinkeinoministeriön Toimialapalvelun 10.12.2014 julkaisemasta matkailun toimialaraportista. Sen on koonnut toimialapäällikkö Susanna Jänkälä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Vuonna 2013 yöpymistä Aasian maista oli lähes 600 000, mikä on noin kymmenesosa kaikista ulkomaalaisten yöpymisistä. Japanin 16 prosentin kasvu nosti maan kuudenneksi tärkeimmäksi lähtömaaksi. Myös kiinalaisten matkailijoiden määrä Suomeen on kasvanut koko Euroopan vertailussa huippuvauhtia. Kasvua odotetaankin jatkossa erityisesti Aasian markkinoilta ja Euroopasta.

Matkailun peruskysyntä tulee edelleen kuitenkin kotimaasta. Viime vuoden rekisteröidystä yöpymisistä 71 prosenttia tuli kotimaasta. Pitkällä aikavälillä kasvun mahdollisuuksia on kuitenkin vain kansainvälisillä markkinoilla. Ulkomaalaiset matkailijat käyttävät myös enemmän rahaa kuin suomalaiset. Vientiin rinnastettava matkailutulo ulkomailta oli 4,3 miljardia euroa. Matkailutulo on kasvanut tasaisesti, ja sen odotetaan jatkavan kasvuaan.

– Yksi merkittävä matkailukysyntään vaikuttava tekijä on Venäjän tilanne. Venäläiset olivat vuonna 2013 matkailijamäärältään suurin ryhmä. Matkailu Venäjältä on kuitenkin laskussa, samoin heidän ostoksiin käyttämänsä euromäärät, toteaa toimialapäällikkö Susanna Jänkälä.

– Luonto, puhtaus ja turvallisuus ovat Suomen matkailun kehittämisen vahvuuksia. Suomella on mitä parhaimmat mahdollisuudet tarjota esimerkiksi hiljaisuuteen tai saunaan liittyviä hyvinvointituotteita ja -palveluita matkailijoille. Profiloituneet matkailualueet pystyvät yksilöllisellä palvelutarjonnalla vastaamaan kansainvälisten matkailijoiden tarpeisiin. Esimerkiksi seniorimatkailijoiden kasvavalle kohderyhmälle räätälöidyille palveluille on kysyntää.

Teknologian kehittymisen myötä sähköisten myynti- ja markkinointikanavien käyttö lisääntyy, mikä luo matkailuelinkeinon saavutettavuudelle ja asiakaspalvelulle uusia mahdollisuuksia. Niiden hyödyntäminen on alan yritysten kilpailuvaltti. Majoituksen myymiseen ja välittämiseen verkossa on olemassa suuri määrä matkailun verkkopalveluita, joita yritykset voivat suoraan hyödyntää. Lisäksi erilaiset mobiili- ja älysovellukset mahdollistavat matkakokemusten reaaliaikaisen ja laajalle ulottuvan jakamisen, mikä on välttämätöntä ottaa huomioon matkailu- ja asiakaspalvelun kehittämisessä.

Matkailun toimialaraportti on verkossa osoitteessa www.temtoimialapalvelu.fi

Teksti: TEM

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »