Blogin arkisto

Tutkimus: TV tuli puhelimeen

27.02.2015

Älypuhelimella katsotaan yhä enemmän televisiota ja myös etsitään TV-ohjelmiin liittyvää sisältöä netistä TV-katselun aikana.

DNA:n vuotuisen kyselytutkimuksen mukaan jo yli kolmasosa suomalaisista katsoo televisiota mobiililaitteella. Heistä valtaosa on myös lisännyt mobiilikatseluaan (älypuhelimella tai tabletilla) vuoden aikana. Erityisesti nuoret ovat samalla vähentäneet perinteistä TV-katselua.

Vuosittain toteutettavassa DNA:n viihde- ja digitaalisten sisältöjen kuluttajatutkimuksessa selvitettiin tuhannen suomalaisen sähköisen median ja päätelaitteiden käyttöä. Tutkimuksen perusteella mobiililaitteet ovat nopeasti kasvattaneet suosiotaan TV-sisältöjen katsomisessa. Suosituinta mobiili-TV:n sisältöä ovat TV-sarjat ja elokuvat.

– Erityisesti nuoret ovat lisänneet merkittävästi älypuhelimen käyttöä TV:n katsomiseen. Toisaalta iäkkäämmissä ryhmissä ne, jotka katsovat TV:tä puhelimella, kuluttavat hyvin monipuolista sisältöä, myös uutisia, kertoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen.

TV ja puhelin yhteiskäytössä

TV:tä ja älypuhelinta myös käytetään yhä enemmän yhtä aikaa. Noin puolet tutkimukseen vastanneista älypuhelimen omistajista kertoo käyttävänsä puhelinta samaan aikaan TV-katselun kanssa, ja heistä noin 40 % etsii sillä juuri katsomaansa ohjelmaan liittyvää sisältöä.

Perinteinen TV-katselu on vähentynyt vuodessa jonkin verran, mutta uudenlaiset TV:n käyttötavat näyttävät kuitenkin tulleen ennen muuta perinteisen TV-katselun rinnalle eivätkä tilalle. Vain nuorimpien vastaajien keskuudessa perinteisen TV:n merkitys on selvästi heikentynyt, ja peräti 42 prosenttia alle 25-vuotiaista kertoo vähentäneensä vuoden aikana perinteistä televisiokatselua.

– Netti- ja mobiilikatselu on lisääntynyt nuoressa TV-yleisössä todella nopeasti, sillä jo kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta katsoo TV:tä myös kannettavalta tietokoneelta ja noin kolmannes jollakin mobiililaitteella, Väisänen sanoo.

Netti-TV ohitti tallentamisen

TV-ohjelmien tallentaminen digiboksille on tutkimuksen perusteella vähentynyt vuoden aikana jonkin verran, ja maksuttomien netti-TV-palveluiden katsominen on jo yleisempää kuin tallennettujen ohjelmien katsominen digiboksilta. Myös elokuvien katsominen DVD- tai BluRay-tallenteina on vähentynyt.

Maksullista TV-sisältöä katsoo kolmasosa TV-katsojista. Teräväpiirtokuvasta nauttii neljä kymmenestä katsojasta.

Tabletti jo joka toisella

Mobiili-TV:n suosion kasvun taustalla on erityisesti laitteiden nopea yleistyminen. Erityisesti tablettien suosio on noussut huimasti vuoden aikana: Nyt jo lähes puolet vastaajista kertoo käyttävänsä tablettia, kun vuosi sitten heitä oli vastaajista kolmannes. Pöytätietokoneiden käyttö sen sijaan on jatkanut laskuaan.

Teksti: DNA

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »