Blogin arkisto

Työllisyyden lasku pysähtymässä, työttömyys kasvaa vielä tänä vuonna

05.05.2015

Tämän vuoden talouskasvu ei vielä riitä kasvattamaan työllisyyttä, mutta työllisyyden lasku kuitenkin pysähtyy. Työllisyyden lasku jatkuu teollisuudessa ja rakentamisessa, mutta palveluissa työllisyys kasvaa, arvioidaan työ- ja elinkeinoministeriön 4.5.2015 julkaistussa lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteessa.

Vuonna 2015 työllisyysaste nousee 68,8 prosenttiin, mutta ei paremman työvoiman kysynnän vaan supistuvan työikäisen väestön vuoksi. Työttömyysaste nousee 8,9 prosenttiin. Työttömyysasteen nousu puolestaan selittyy osaltaan sillä, että työvoiman tarjonta hieman kasvaa.

Ensi vuonna työllisyys teollisuudessa heikkenee vielä hieman, mutta rakentamisessa heikkenevä työllisyyskehitys päättyy. Palveluissa työllisyys jatkaa kasvuaan ja nostaa työvoiman kokonaiskysynnän positiiviseksi. Työttömyysaste kuitenkin laskee vain vähän, 8,8 prosenttiin, sillä osa työmarkkinoiden ulkopuolelle siirtyneistä palaa työmarkkinoille. Työllisyysaste nousee 69,4 prosenttiin.

Työttömyyden rakenne vaikeutuu edelleen ja pitkäaikaistyöttömyys jatkaa kasvuaan. Tänä vuonna pitkäaikaistyöttömiä on noin 106 000 ja ensi vuonna 119 000. Myös työttömien työnhakijoiden määrä nousee tänä ja ensi vuonna hieman alle 350 000:n, joka on myös 2000-luvun ennätystaso.

Ennusteessa ei ole huomioitu tulevan hallitusohjelman mahdollisia vaikutuksia talouden ja työllisyyden kehitykseen.

TEM julkaisee lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteensa keväällä ja syksyllä. Ennusteen tarkoituksena on muodostaa ministeriön asiantuntijanäkemys lähiajan kehityksestä ja toimia siten sekä oman politiikkavalmistelun taustana että markkinainformaationa muille käyttäjille. Johanna Alatalon, Hanna Hämäläisen ja Tallamaria Maunun laatima ennuste on luettavissa ministeriön verkkosivuilla osoitteessa www.tem.fi/julkaisut

Teksti: TEM

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »