Blogin arkisto

Sporttimatkailu kovassa kasvussa - näissä kaupungeissa suomalaiset juoksevat maratoneja

26.05.2015

sporttimatkailu_ebookers.jpg

Sporttimatkailu on kovassa kasvussa. Kuva: Thinkstock by Getty Images.

Sporttihuuma on vallannut Suomen, kun kasvava määrä ihmisiä treenaa salilla, nostelee kahvakuulaa kotona ja pyrkii syömään terveellisesti. Urheiluintoa ei pidätellä enää vain maan rajojen sisäpuolella, sillä erityisesti maratonmatkailu ulkomaille on suuressa suosiossa.

Enää ei ole epäselvyyttä siitä, etteikö todellinen liikuntabuumi olisi iskenyt Suomeen. Arjen menot suunnitellaan treenien mukaan, tulokset raportoidaan sosiaalisessa mediassa ja hyvinvointivinkkejä jaetaan työpaikoilla.

Myös matkatoimistoissa on huomattu suomalaisten lisääntynyt urheiluinto.

– Urheilutapahtumiin suuntautuvia matkoja kysytään yhä enemmän. Tähän aikaan vuodesta erityisesti juoksubuumi on valloillaan ja ihmiset matkustavat maratonien perässä maailmalle, ebookersin Suomen markkinointipäällikkö Aki Juusola kertoo.

Maratonmatkailijat suunnitelmallisia reissaajia

Yksi maailman suosituimmista maratoneista on New Yorkin maraton, joka juostaan marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tapahtumassa on noin 50 000 juoksijaa ja kaksi miljoonaa kannustajaa. Myös Suomesta suunnataan New Yorkiin, mutta perinteisempää on osallistua lähempänä sijaitseviin juoksutapahtumiin, kuten toukokuun lopussa järjestettävään Tukholman maratoniin.

Ebookersin Aki Juusolan mukaan suosiotaan ovat tänä keväänä nostaneet Rooman, Barcelonan ja Prahan maratonit.

– Suomalaisia käy myös erikoisemmissa tapahtumissa, kuten Ranskassa järjestettävässä Médocin viinimaratonissa. Matkan varrella nautiskellaan viinitilojen viinejä, ja osanottajat ovat pukeutuneet hauskasti, Juusola kertoo.

Tapahtumien perässä matkustavat ovat suunnitelmallisia reissaajia.

– Liikuntatapahtumiin osallistuvat poikkeavat muista matkailijoista niin, että heillä on tiedossa tietyt ajankohdat, jolloin he haluavat olla paikan päällä. Heillä on tarkat toiveet aina lentoaikoja ja hotelleja myöten, Juusola on huomannut.

Pyöräily ja golfaus kestosuosikkeja

Suomalaiset ovat käyneet aktiivilomillaan perinteisesti laskettelemassa, golfaamassa, vaeltamassa ja pyöräilemässä. Lyhyen lentomatkan päässä olevia pyöräilykohteita ovat muun muassa Kanariansaaret, Ranska, Italia ja koko läntinen Eurooppa. Myös sukellus- ja triathlonreissuja tehdään yhä enemmän.

Ennen lomalla saatettiin helposti löhötä viikko tai pari, mutta nykyään yhä suurempi osa ihmisistä kaipaa lomaltaan aktiviteetteja.

– Valloillaan oleva liikuntainto heijastuu selvästi suomalaisten lomakulttuuriin. Ihmiset matkustavat erilaisten liikuntatapahtumien perässä tai sitten yhdistävät liikuntaa reissuihinsa. Kun lomaan yhdistää liikunnan, jää reissusta hyvä olo myös fyysisesti. Silloin lomasta saa enemmän, Juusola sanoo.

– Ennen reissuun lähdettiin juhlimaan, mutta nykyään yhä useampi pakkaa mukaan korkkareiden sijaan juoksulenkkarit, hän kiteyttää.

Teksti: ebookers

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »