Blogin arkisto

Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä

10.08.2015

powertruckshow2015-03.jpg

Power Truck Show’ta vietettiin 7.–8.8.2015 Kauhavalla Alahärmän Powerparkissa. Kansainvälinen kuljetusalan tapahtuma oli täynnä messuosastoja, painavaa asiaa seminaarissa, upeita autoja, missikaunottaria ja paljon muuta oheisohjelmaa.

Kuljetusmessujen näytteilleasettajat ovat olleet tyytyväisiä tapahtumassa syntyneisiin kontakteihin ja kauppoihin. Järjestäjät ovat tyytyväisiä siihen, että ensi vuoden messupaikkojen myynti käynnistyi saman tien ja messuosastoja käteltiin jo tapahtuman aikana. Myös kuljetusmessuosastoja palkittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, sillä perusteella että kenellä oli edustavin messuosasto. Ykkössijan vei Konekesko MAN, joka oli panostanut osastonsa näyttävyyteen ja toivat muun muassa Steve ’n’ Seagullsin esiintymään osastolleen.

Autonäyttely starttasi jälleen torstaina, jolloin suurin osa autokansasta saapui Härmään ja laittamaan autoja valmiiksi perjantaina alkavaa tapahtumaa varten. Pisimmän matkan Power Truck Show’hun teki tänä vuonna R.U. Route Slovakiasta. Huippurakennellut ja maalatut autot laitettiin yleisön antamien äänten perusteella järjestykseen ja haastajaluokan äänipotin vei ja voittajaksi nousi Kuljetus JP Mäkelä Juupajoelta vuoden 2015 Volvolla ja Super Truckin voiton vei Kuljettajapalvelu J&P Kallinen Ay Lehmosta vuoden 2014 Scanialla. Super Truck – luokkalaiset valitsivat keskuudestaan Best in Show auton eli koko autonäyttelyn parhaan ja näin ollen koko kisan voittajaksi Berthons Transport & Emballage Ab, Bjärnumista Ruotsista vuoden 2013 Scaniallaan.

Kävijöitä oli tänä vuonna noin 34 000, johon järjestäjät ovat erittäin tyytyväisiä. Ensi vuonna elokuussa Power Truck Show järjestetään jälleen Powerparkin ainutlaatuisessa ympäristössä.

Teksti: Power Truck Show

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »