Blogin arkisto

Stubb: Hyvä itsetunto on maabrändin ydin

10.09.2009

- Suomen kuva maailmalla on kolmessakymmenessä vuodessa muuttunut takapajulasta yhdeksi maailman makeimmista maista. Olemme moderni, osaava ja trendikäs maa. Näin arvioi ulkoministeri Alexander Stubb Suomen brändiä 3. syyskuuta Mainostajien Liiton järjestämässä Mainontapäivässä Helsingissä.

Suomi on mainettaan parempi

Hyvästä noususta huolimatta Suomella on Stubbin mukaan mainevaje, sillä hänen mielestään olemme parempia kuin maineemme, joka on laimea ja perustuu vanhoihin mielikuviin. Viidenkymmenen teollistuneen maan joukossa Suomi sijoittuu brändillään 18. sijalle.

- Karmeinta tietysti oli, että kaikki Pohjoismaat olivat meitä edellä. Huomasimme, että jotain tarttis tehdä, Stubb sanoi.

Syntyi Jorma Ollilan vetämä työryhmä, joka pohtii Suomen maabrändin kirkastamista. Ulkoministeri korosti, että työryhmän asettamisen jälkeen hänellä tai muilla poliitikoilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

Stubb myöntää, että poliitikoilla voi olla merkittävä rooli maabrändin syntymiseen, mutta se ei välttämättä vie mainetta haluttuun suuntaan. Esimerkkeinä hän mainitsi Iranin presidentin Mahmud Ahmadinejadin ja Italian pääministeri Silvio Berlusconin.
– Me emme ole harkitsemassa tällaista pikatietä Suomi-brändin luomiseen, Stubb huvitti yleisöään.

Brändistä on taloudellistakin hyötyä

Stubb korosti, että maabrändin vahvistamisessa ei ole kyse kiiltokuvan luomisesta, vaan tärkeä osa prosessia on peiliin katsominen ja itsetunnon rakentaminen.

Suomalaisissa ei Stubbin mukaan ole "geneettistä koostumusta", joka tekee meistä muita parempia, mutta maaperä, historia ja sijainti ovat tehneet meistä ainakin erilaisia kuin muut. Kun siihen yhdistetään kansainvälisyys, vahva itsetunto ja liberaali asenne, maabrändi on valmis.

Vahva brändi voi tuoda myös taloudellista hyötyä: Suomeen kohdistuvia investointeja, tänne suuntautuvaa matkailua, parempaa asemaa osaavan työvoiman houkuttelussa ja vauhtia kulttuurivientiin.
Lopuksi Stubb testasi yli 500-päisellä yleisöllään "parin viinilasillisen" ääressä syntynyttä ehdotustaan Suomen iskulauseeksi eli sloganiksi: "Finland - even cooler than you think!"

Mainontapäivä on vuosittainen markkinoinnin tapahtuma Suomessa, jonka tarkoituksena on virittää keskusteluja ja antaa uusia näkökulmia markkinoinnin johtamiseen. Mainostajien Liitto on valtakunnallinen, mainontaa ostavien yritysten ja yhteisöjen edunvalvoja.

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »