24.5.2013
Työkyky ei synny rakenteista
Lue lisää »
23.5.2013
Tilintarkastuslain uudistaminen etenee
Lue lisää »
22.5.2013
Työttömyys kasvoi edelleen huhtikuussa
Lue lisää »
21.5.2013
Suomessa voitaisiin tuottaa biokaasua nurmesta kestävästi
Lue lisää »
20.5.2013
Viisikymppinen juuttuu liian helposti työttömyyskassaan eläköitymiseensä saakka
Lue lisää »
17.5.2013
Tekniikan edistämissäätiö jakoi 700 000 euroa apurahoja
Lue lisää »
Suurin osa vastavalmistuneista työllistyi edellisvuotta paremmin vuonna 201007.03.2012 Tilastokeskuksen mukaan suurin osa vastavalmistuneista työllistyi paremmin vuonna 2010 kuin vuotta aiemmin. Toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittaneiden työllisyys parani 2 prosenttiyksikköä. Heistä oli työssä 69 prosenttia. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista työllistyi 86 prosenttia, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista, mm. maistereista ja diplomi-insinööreistä, työhön sijoittui 88 prosenttia ja tohtoreista 89 prosenttia. Työllisiä heistä oli prosenttiyksikkö enemmän kuin edellisvuonna. Vastavalmistuneiden työllistyminen on kohentunut tai pysynyt ennallaan runsaan kymmenen vuoden aikana lukuun ottamatta vuoden 2009 työllisyyden heikkenemistä. Tutkinnon suorittaneiden työllisyys vuoden kuluttua valmistumisesta 1998–2010, %
Vastavalmistuneiden työllistymistä mitataan vuoden kuluttua valmistumisen jälkeen. Kaikkien vastavalmistuneiden työllisyys oli edellisvuoden tasolla, 68 prosenttia. Ainoastaan alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet työllistyivät heikommin kuin vuotta aikaisemmin. Työllisiä heistä oli 68 prosenttia. Kaikista vastavalmistuneista työn ohessa opiskeli 17 prosenttia ja päätoimisesti opiskeli 15 prosenttia, ylioppilaista 39 prosenttia ja alemman korkeakoulututkinnon suorittaneista 31 prosenttia. Työttömien osuus pieneni prosenttiyksikön verran. Työttömien osuus oli 8 prosenttia. Työttömänä oli eniten toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta valmistuneista, 13 prosenttia. Ammattikorkeakouluista valmistuneista oli työttömänä 6 prosenttia ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 5 prosenttia. Miesten työhön sijoittuminen parani ja naisten pysyi ennallaan. Naiset työllistyivät kuitenkin miehiä paremmin. Työllisten naisten osuus oli yli 10 prosenttiyksikköä miesten osuutta suurempi. Kaikista vastavalmistuneista miehistä oli työssä 61 prosenttia ja naisista 73 prosenttia. Toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta valmistuneista miehistä 63 prosenttia ja naisista 75 prosenttia oli työllistynyt. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista miehistä oli työssä 84 prosenttia ja naisista 87 prosenttia. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista miehistä oli työllistynyt 89 prosenttia ja naisista 87 prosenttia. Sijoittumisessa oli eroja koulutusaloittain. Työllistyminen oli vaikeinta kulttuurialalta valmistuneilla. Työllisten osuus oli 64 prosenttia. Koulutusaloittain parhaiten sijoittuivat suojelualalta ja sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalta valmistuneet. Työllisten osuus oli yli 88 prosenttia. Kaikilla koulutuksen aloilla korkeakoulututkinnon suorittaneet sijoittuivat töihin toisen asteen koulutuksesta valmistuneita paremmin. Kulttuurialan toisen asteen koulutuksesta valmistuneita oli eniten työttömänä, 18 prosenttia. Maakunnittain työllisyys vaihteli Ahvenanmaan 79 prosentista Pohjois-Karjalan 59 prosenttiin. Koko maan keskiarvoa paremmin työllistyttiin Ahvenanmaan lisäksi Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Lähde: Tilastokeskus |
Uusimmat blogikommentit
Tule rohkeasti sellaiseksi, kuin oikeasti olet Raha ratkaisee 22.5.2013 17:40
8 tapaa parantaa luotettavuuttasi Pena 12.5.2013 16:20
Kaikki olivat innoissaan mutta sitten Pekka kysyi - mitä seuraavaksi? ja väki hiljeni Oikein 7.5.2013 20:46
Mikä ihmisiä motivoi? Keppi - porkkana, vai jokin muu? Kaikkia ei motivoi muu kuin itsekkyys 5.5.2013 15:31
Mitä yhteistä on leirinuotiolla ja sisältömarkkinoinnilla Juha Ahola 2.5.2013 22:55