21.5.2013
Suomessa voitaisiin tuottaa biokaasua nurmesta kestävästi
Lue lisää »
20.5.2013
Viisikymppinen juuttuu liian helposti työttömyyskassaan eläköitymiseensä saakka
Lue lisää »
17.5.2013
Tekniikan edistämissäätiö jakoi 700 000 euroa apurahoja
Lue lisää »
16.5.2013
Kasvuyritys ei hae pikavoittoja
Lue lisää »
15.5.2013
Vähittäiskaupan myynti laski maaliskuussa vuodentakaisesta
Lue lisää »
14.5.2013
Fazer menestyi jälleen työnantajatutkimuksessa
Lue lisää »
Kansainvälinen asiantuntijaryhmä kävi arvioimassa Suomen ydinturvaa30.04.2012 Kansainvälinen IPPAS-ryhmä teki Suomen ydinturvaa ja turvajärjestelyjä koskevan seuranta-arvioinnin 16.–27.4.2012 työ- ja elinkeinoministeriön kutsusta. Ensimmäinen IPPAS-arviointi tehtiin vuoden 2009 kesällä. Nyt päättyneessä arvioinnissa todennettiin, miten hyvin aiemmin saadut suositukset on otettu huomioon Suomessa. Ryhmä totesi, että suositukset on toteutettu varsin hyvin. Suomi sai myös muutamia uusia suosituksia ydinturvan kehittämiseksi. IPPAS (International Physical Protection Advisory Service) on Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n järjestämä arviointiohjelma. IPPAS-tarkastuksia on tehty vuodesta 1996 lähtien kaikkiaan 54 kertaa 37 maassa. Suomi on toinen läntisen Euroopan maa, jossa on tehty seuranta-arvio. Suomessa vuonna 2009 järjestetyn arvioinnin tärkeimmät suositukset liittyivät ydinenergialainsäädännön kehittämiseen niin, että luottamuksellinen tieto on suojattu entistä paremmin, ydinenergian ja säteilyn käytön turvajärjestelyjen perustana olevan suunnitteluperusteuhkan määrittelemiseen ja turvajärjestelyihin liittyvien resurssien lisäämiseen Säteilyturvakeskuksessa (STUK). – IPPAS-arvioinnin asiantuntijat totesivat, että Suomessa nämä suositukset ovat toteutuneet hyvin. Lainsäädäntöä on uudistettu tiedon suojaamiseksi, suunnitteluperusteuhka on lähes valmis ja esimerkiksi STUKin henkilöresursseja on lisätty, toteaa STUKissa ydinturvasta vastaava johtaja Lasse Reiman. Uusia suosituksia nyt päättyneessä arvioinnissa tuli varsin vähän. Ne liittyvät lähinnä asioihin, jotka eivät olleet lainkaan esillä vuoden 2009 varsinaisessa arviossa, kuten esimerkiksi tietoturvaa koskevat ohjeet. Yksi suosituksista on ydinalalla työskentelevien henkilöiden turvallisuusarvioiden muuttaminen lainsäädännössä määräaikaisiksi. IPPAS-arviointiin kuuluu myös hyvien käytäntöjen kirjaaminen– Talvivaaran tulevan uraanin talteenottolaitoksen turvajärjestelyjen valvonta todettiin käytännöksi, josta muutkin voivat oppia. Toinen kiitosta saanut asia oli STUKissa kehitetty radioaktiivisten aineiden havaitsemis- ja analysointijärjestelmä, jonka avulla STUK antaa tukea muille viranomaisille, johtaja Reiman toteaa. IPPAS-ryhmä koostui seitsemästä asiantuntijasta, jotka tulivat Iso-Britanniasta, Ranskasta, Ruotsista, Unkarista, Saksasta ja Yhdysvalloista. Lisäksi mukana oli IAEA:n edustaja. Ryhmä tutustui turvajärjestelyihin Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalaitoksilla, Otaniemen tutkimusreaktorilla ja sairaalassa liittyen säteilyn lääketieteelliseen käyttöön. Lähde: TEM |
Uusimmat blogikommentit
8 tapaa parantaa luotettavuuttasi Pena 12.5.2013 16:20
Kaikki olivat innoissaan mutta sitten Pekka kysyi - mitä seuraavaksi? ja väki hiljeni Oikein 7.5.2013 20:46
Mikä ihmisiä motivoi? Keppi - porkkana, vai jokin muu? Kaikkia ei motivoi muu kuin itsekkyys 5.5.2013 15:31
Mitä yhteistä on leirinuotiolla ja sisältömarkkinoinnilla Juha Ahola 2.5.2013 22:55
Tarvitseeko yrittäjä verosuunnittelua? Verotus ei Suomen asialla 18.4.2013 7:44