Blogin arkisto

esittely_otsikkokuva2_pien.gif

Jamit-Tieto Oy

Jamit-Tieto luo raikkaita ratkaisuja

Bookmark and Share

jamit_kuva.jpg
Seppo Mäkiranta on tyytyväinen Jamit-Tiedon uusiin toimitiloihin: ”Nyt kaikki 36 työntekijää ovat helposti tavoitettavissa.”

Jamit-Tieto Oy on erikoistunut henkilöstö- ja taloushallintoon sekä ICT-palveluihin. Yrityksen asiakkaisiin kuuluvat kuntien lisäksi julkishallinnon tapaan toimivat organisaatiot oppilaitoksista ja sairaaloista seurakuntiin.

Jamit-Tiedon toiminta lähti vauhtiin Jämsänjokilaakson alueelle rakennetun alueverkon saattelemana vuonna 2004.

- Tuolloin kuntien ICT-asiantuntijat ulkoistettiin Jamit-Tiedolle. Vuoden 2008 alussa kunnat ulkoistivat yhtiöön myös henkilöstö- ja taloushallinnon henkilökunnan. Kustannustehokkaan alueverkon kautta erilaisia järjestelmiä käyttää päivittäin jo noin 2500 henkilöä, kertoo Jamit-Tieto Oy:n toimitusjohtaja Seppo Mäkiranta.

Selvää säästöä

- Kun palvelut ulkoistetaan, säästöä tulee auttamatta. Monesti organisaatioiden johto ihmetteleekin, kuinka paljon saamme aikaiseksi suhteellisen pienellä työntekijämäärällä, Mäkiranta huomauttaa.

Paitsi henkilöstö- ja taloushallinnon, myös tietotekniikkahankintojen keskittäminen Jamit-Tiedolle säästää kuluissa.

- Suurten hankintasopimusten ansiosta säästämme jopa 40–50 prosenttia verrattuna siihen, että organisaatio hankkisi laitteita yksittäin, Mäkiranta vertaa.

Ammattilaiset avuksi

Jamit-Tiedossa uskotaan joustavuuteen ja innovatiivisuuteen. Yhtiön rautainen ammattilaistiimi huolehtii siitä, että tehtävät hoituvat varmasti oikein.

- Joskus organisaatioissa hoidetaan asioita kankeiden tottumusten pohjalta. Me tuomme mukanamme uutta tietoa, taitoa ja vireyttä. Raikkaat ratkaisut osoittautuvat monesti tehokkaimmiksi, Mäkiranta huomauttaa.

 

jamit_logo.jpg

Kenraalintie 12, 42300 Jämsänkoski
seppo.makiranta(a)jamit.fi
Puh. 040 71 22 649 / Seppo Mäkiranta
www.jamit.fi

 


Näytä suurempi kartta

<< Takaisin

Hakusanoja: henkilöstöhallinto, taloushallinto, ICT-palvelut, tietotekniikkahankinnat