Blogin arkisto

esittely_otsikkokuva2_pien.gif

Multian kunta

multia_kuva.jpg

Bookmark and Share

Pienkunta on ihmistä lähellä

Luonnonkauniin Multian vetovoima piilee erinomaisessa sijainnissa ja viihtyisässä asuinympäristössä. Parintuhannen asukkaan Multia painii kuitenkin samojen haasteiden kanssa kuin muutkin kaltaisensa pienet maaseutukunnat.

- Joka ainoa Keski-Suomen kunta kamppailee lakisääteisten velvoitteiden kanssa. Suomen Kuntaliiton ajamat Normitalkoot on tärkeä väline lakisääteisten palvelujen uudelleen organisoinnissa, sanoo Multian vs. kunnanjohtaja Unto Murto.

Murto nimeää suurimmiksi haasteiksi väkiluvun laskun ja huoltosuhteen heikkenemisen.

- Ikääntyminen tulee vastaan. Esimerkiksi hoiva-alalta eläköityy Keuruun seutukunnassa 10 vuodessa lähes 200 työntekijää, Murto huomauttaa.

Multian malli työllistää

Toinen huolta aiheuttava seikka on korkea työttömyysprosentti, joka ehti helmikuussa 2009 hipoa jo lähes kuuttatoista, mutta kunnan aktiivisin toimenpitein luku saatiin elokuuhun mennessä laskemaan 12,5 prosenttiin 730 henkilön työvoimasta.

- Aktiivinen työllisyysstrategiamme ja valtion tuki ovat purreet. Työmarkkinatuen aktivointiasteemme oli heinäkuun lopussa 55 prosenttia, kun se koko maassa oli keskimäärin 33 prosenttia. Meillä on käytössä myös oma Multian sijoitusmalli, missä kunta työllistää edelleen sijoittamalla eli kunta on työnantaja, mutta varsinainen työpaikka on joku muu taho. Kunnan työsuunnittelija hoitaa byrokratian tällaisissa työsuhteissa, Murto selventää.

Unto Murto on selkeän kuntastrategian puolestapuhuja. Kun vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat on kirjattu ylös, toimenpiteiden suunnittelu ja kunnan strateginen muutosjohtaminen käyvät helpommin. Pienenkin kunnan on otettava aktiivisen toimijan rooli.

- Kunnan muutosjohtamisessa täytyy löytyä älyä, eloa ja iloa!

Valtatie 18 olisi Multialle lottovoitto

Murto pitää ylivoimaisesti tärkeimpänä yksittäisenä kehittämishankkeena valtatie 18 rakentamista Multian ja Ähtärin välille eli niin sanotun Multian oikaisun toteuttamista. Puuttuvan 25 kilometrin tienpätkän saattamisesta loppuun on allekirjoitettu aiesopimus maaliskuussa 2009.

- Valtatie 18 on jo nykyisellään merkittävä kolmea maakuntaa ja maakuntakeskusta yhdistävä poikittaisväylä, josta ainoastaan Multia–Ähtäri-väli on rakentamatta. Tie on huonokuntoinen, mutta kunnostamisen jälkeen sen käyttöasteen on arvioitu kasvavan yli 20 prosenttia.

Multian ja Ähtärin suunta on erityisen merkittävä bioenergiakuljetuksille. Muukin elinkeinotoiminta saisi selvän piristysruiskeen ja antaisi mahdollisuuksia kansainvälisellekin yhteistyölle, olisihan täysimittainen valtatie 18 suora väylä Pietarin talousalueelta Atlantille.

- Olemme ponnekkaasti ajaneet valtatie 18 asiaa ja anoneet määrärahaa vanhan tiesuunnitelman päivittämiseksi. Itse tienrakennus nielisi noin 23 miljoonaa euroa. Mutta työllistymisvaikutus koskisi satoja ihmisiä akselilla Multia–Petäjävesi–Keuruu–Ähtäri, muistuttaa Unto Murto.

Luovaa vireyttä

Matkailusta on kasvanut merkittävä elinkeino monelle multialaiselle. Palvelut, maatalous ja pienteollisuus kattavat loput elinkeinosiivusta.

- Yksi vetovoimatekijämme on yhteisöllisyys. Siitä hyviä esimerkkejä ovat kesäinen kulttuuri- ja viihdetapahtuma Multiaista Satoa sekä kevättalven MM-potkukelkkakisat. Myös Multian kylähanke ja Avoimet kylät -hanke ovat vireyttäneet multialaisten arkea haja-asutusalueita myöten, Unto Murto toteaa.

Murto korostaa yhteistoiminnan merkitystä. Ihmiset tuppaavat tekemään yhteistyötä, jos heillä on samansuuntaiset tavoitteet, halu ja tahto. Multian kuntastrategian lähtökohdaksi onkin määritelty itsenäinen, yhteistyötä tekevä kunta.

Vs. kunnanjohtaja Murto puhuu luovasta jännitteestä:

- Kun muutoksen tarve ja muutosvastarinta käyvät keskenään tervettä vuoropuhelua, koko seutukunta kehittyy hyvään suuntaan. Positiivisella seutujulkisuudella on tärkeä osansa. Me-henki lujittaa identiteettiä ja on välttämätön rakennusaine seutukuntamme kohottamisessa kasvu-uralle.

multian_tonttimainos.jpg

Multian kunta
Multiantie 3, 42600 Multia
Puh. 040 301 6200
www.multia.fi/kunnanjohtajanblogi
www.multia.fi

 


Näytä suurempi kartta

<< Takaisin

Hakusanoja: Multia, luonto, luonnonkaunis, kunta, tontti, tontteja, matkailu