Onko EKP hukannut pallon?Torstai 12.3.2009 klo 8:00 - Heikki Ikonen Vaikka suhdanne on kautta maailman pudonnut kuin kivi, Euroopan keskuspankki ajaa omaa linjaansa. Vielä tammikuussa se piti ohjauskorkonsa kahdessa prosentissa. Nyt maaliskuussa se leikkasi koron 1,5 prosenttiin, mutta samaan aikaan Yhdysvalloissa, Japanissa ja Iso-Britanniassa ohjauskorko on lähes nollassa. Korkoerot suurissa teollisuusmaissa ovat yhä harvinaisen suuret. Myös kehittyvissä talouksissa ohjauskorot ropisevat alas, vaikka niissä inflaatiopaineet ovat perinteisesti teollisuusmaita kovemmat.
|
Avainsanat: Heikki Ikonen, EKP, keskuspankki, ohjauskorko, deflaatio, deflaatioriski, finanssikriisi, inflaatio |
|
12.3.2009 19:10
Lainaa ensin, ihmettele myöhemmin
Ensin Amerikassa jaettiin rahaa kenelle tahansa puoli-ilmaiseksi, ja nyt ei sitten sitä saa kukaan. Pahiten tässä sirkuksessa kärsivät ne, jotka tyhmyyttään ottivat isot lainat vähän ennen kuplan posahdusta, ja sitten jos kriisi vei työpaikan, niin tervemenoa. |
13.3.2009 0:56
Ihminen ei vähästä viisastu
Suomessa pankit ottivat jotain opiksi viime lamasta, kun tekivät silloin samat virheet kuin nyt isot pojat isossa maailmassa. Eli rahaa jaettiin ensin taivaan tuuliin, ja sitten tarvittiin pankkitukea rekkalasteittain. Sen suhteen taidetaan päästä me nyt vähemmällä, mutta vienti on jumissa, kun muu maailma laskee tappioitaan tosi isoilla numeroilla. Se rassaa meitä kaikkia. |
13.3.2009 12:59
Heikki Ikonen
Kiitokset terävistä kommenteista! |
17.3.2009 12:29
Heikki Ikonen
Krugman tarttui Eurooppa-aiheeseen yksityiskohtaisemmin tuoreessa kolumnissaan. Alkuperäinen löytyy tuolta: |
17.3.2009 12:54
Heikki Ikonen
PS: Pahoittelen, koneeni oikuttelee, tuo viimeinen virke sotkeutui. Sen piti kuulua näin: |
18.3.2009 15:17
Vieläkö syvemmälle mennään?
Krugman oli jutussaan tosi huolestunut Euroopan tulevaisuudesta lähivuosina. Hänen mielestään riskit ovat täällä virheellisen politiikan vuoksi reilusti suuremmat kuin Amerikassa, jossa keskuspankki ja hallitus sentään yrittävät tosissaan ratkaista kriisin - päinvastoin kuin täällä, jossa otetaan urakka yhä aivan liian löysin rantein. Pitäisikö tässä säikkyä entisestään? |
18.3.2009 15:19
Arska
Heikki, saatat olla hieman väärässä. Krugman käyttää termiä European banking officials. Se voi sisältää tai olla sisältämättä Eurojärjestelmän. Tuon kohdan haastattelusta luen enemmänkin valvontaan ja pankkitukeen liittyviin viranomaisiin kuin rahapolitiikkaan liittyviin viranomaisiin. |
19.3.2009 12:45
Heikki Ikonen
Kiitos kommentista, Arska. |
19.3.2009 20:53
Heikki Ikonen
PS: Kyllä EKP ainakin Krugmanin kommentista itseensä otti. Tuossa on EKP:n vastaus Krugmanille: |
20.3.2009 15:21
Arska
"Mutta eikö sinunkin mielestäsi juuri Yhdysvaltojen keskuspankki Fed ole tehnyt ihan eri tason operaatioita rahan saamiseksi liikkeelle verrattuna EKP:een? Kuten eilinen päätöskin osoittaa. Fed on rakentanut laajoja osto- ja takuuohjelmia, joilla arvopaperien hinnat saataisiin vakautumaan ja luottomarkkinat sitä kautta liikkeelle. |
21.3.2009 12:50
Heikki Ikonen
"Mikäli jatketaan vielä setelirahoituksella, niin inflaatiolla hoidetaan dollarivelat pois Liittovaltiolta. |
Taloustieteen nobelisti Paul Krugman varoitti mm. New York Timesin kolmuneissaan, että Usan: rahapolitikka on kuin pyramidihuijaus.Mitenkähän vastaavasti euroalueen? Jos tässä on edes hiven totuutta, onkohan palloa kenelläkään näistä johtajista koskaan ollutkaan?