Blogin arkisto

Myyjä tekee sinulle hyvää

Share |

Tiistai 17.3.2009 klo 15.31 - Pauli Vuorio


Kauppamiehistä ja -naisista on huutavaa kovempi pula. Muutenhan maailman turut ja torit olisivat täynnä suomalaista high techiä, huonekalua ja rättiä.

Näin kirjoittaa Balaccon toimitusjohtaja ja Tietoviikon kolumisti Kim Väisänen kolumnissaan Myyjä tienaa SINUN palkkasi.

Totta onkin, että sellaisista henkilöistä, jotka tekevät henkilökohtaista myyntityötä erittäin menestyksellisesti on todellinen tarve monella alalla. Silti myyntityö on edelleen aliarvostettua.

Yhtenä ongelmana on, että korkea koulutus ja suuri tietomäärä ei pelkästään tee kenestäkään edes keskitason myyjää. Myyntihenkilöitä ei sikäli voi arvostaa koulutuksen tai fiksuuden mukaan.

Toinen ongelma on se mielikuva myyjän työstä, että ei se ihan rehellistä voi olla. Mielikuva on sikäli outo, että kaikissa yrityksissä jonkun ne tuotteet ja palvelut on myytävä. Jos näin ei tapahdu, joutuvat ne muutkin kuin myyjät etsimään toisen työpaikan. Siis ihan kaikki.

Hyvä myyjä on palkkansa ansainnut, ja siinä samalla hän tuo työnsä tuloksena työtä muille. Silti myyjän palkasta ja palkkiosta ja provisioista saatetaan tuotantopuolella ja muilla osastoilla olla kateellisia.

Tietyt internetin keskustelupastat ja sivustot ovat täynnä palautetta siitä, miten myyjistä ja asiakaskohtaamisesta on huonoja kokemuksia. Valtaosa kokemuksista on kuitenkin hyviä, mutta ilmeisesti kansanluonteeseen kuuluu, ettei niistä kovasti huudella.

Hurjaa on, että jotkut, jotka eivät myyntityötä työkseen tee, arvelevat sen onnistuvan kovastikin hyvin. Jos ei sitten näinkään, niin ainakin jostain on mystisesti tietoa siitä, miten asiat myynnissä pitäisi hoitaa.

Helppoa on sivusta viisastella. Teepä käytännössä.

Pauli Vuorio
Päätoimittaja, Yrittäjälinja-julkaisut, sekä myyntikouluttaja

Avainsanat: Pauli Vuorio, myyjä, myyntityö, mielikuva


Kommentit

18.3.2009 15.14  Myyskentelijä

Jos käytetään nimeä myyjä, katsotaan yleensä nenänvartta pitkin. Jos käytetään nimikettä markkinointi, vastaanotto on toisenlainen. Kaikki myyjät siis titteleitä vaihtamaan!

18.3.2009 16.14  Pauli Vuorio

Tämä tittelin vaihto markkinointi-ihmiseksi onkin ollut tapana suomessa jo monta vuotta. Ajatus: Ehkäpä asian pitäisi olla toisinpäin, ei vaihdeta sitä myyntihenkilö titteliä mihinkään. Ja kaikki ne jotka eivät oikeasti ole myyjiä vaan kassoja tai tilauksenvastaanottajia, myyjä titteli pois.
Jos on henkilö joka tekee myyntiä, eli kauppoja voisiko titteli olla kaupantekijä?
Markkinointihan ei ole sama asia kuin myynti, pelkällä markkinoinnilla ilman myyntiä ( missään portaasa ) ei vielä kauppoja synny.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini