Nuoret miehet kädestä pitäen töihin?Keskiviikko 10.6.2009 - Aino Kauhanen Lähipiirissäni on kaksi nuorukaista, jotka ovat juuri valmistuneet ammattiin. Isiensä jälkiä kulkevat pojat ovat metallimiehiä – ja ylpeitä siitä. Pojat ovat koko opiskeluaikansa paiskineet kesät ja muutkin lomat isiensä työpaikoilla. Alun siivoiluhommat ovat vuosien mittaan vaihtuneet osaamista vaativiin oikeisiin töihin. Työnantajat ovat mielissään katselleet, miten nuori polvi tekee innolla töitä, pojat ovat olleet tyytyväisiä, että ovat saaneet hitsata työn ja opiskelun saumattomasti yhteen. Molempien poikien piti saada työpaikka tutusta firmasta valmistumisen jälkeen. Mutta vientivetoisiin yrityksiin iskikin lama oikein toden teolla. Poikia ei palkata edes kesätöihin, kun vakituinen väki on lomautettuna, kukin vuorollaan. |
Avainsanat: Tarja Cronberg, kesätyöt, työllistyminen, metalliala, työllisyys, lomautukset, Kela, byrokratia |
|
10.6.2009 8.28
nuori
Suomessa oli huhtikuun lopussa yhteensä 251 700 työtöntä työnhakijaa. Eivätkä ne nuoret miehet osaa nykyään edes yhdys sanoja. ;) |
10.6.2009 8.38
Töitä kyllä on paljon
Eikä kaikki työpaikat ole työkkärin sivuilla. Edelleen on niin, että suurelle osalle tekevistä riittää töitä, jos ei pidä kiinni liian suppeasta valikoimasta, eli töihin vain sinne minne mieli tekee ja koulutus on. Täystyöllisyttä ei aikaansaada lähellekään, mutta kyllä on joukossa kymmeniä tuhansia, jotka ovat työttömänä kun saavat liiton korvausta tai muuta etuutta niin ettei huvita tai kannata mennä töihin. |
10.6.2009 10.22
Hevimies
"10.6.2009 8:28 nuori" |
10.6.2009 10.53
???
Ei pidä provosopitua vaikka provosoidaan. |
10.6.2009 11.10
Töitä kyllä on paljon
Työkkärin tantat eivät ovelta ovelle kiertäen ole olettavasti maailmaan parhaita löytämään työpaikkoja.Hehän ovat virkaihmisiä ja heillä on jo työpaikka. Ja kyseessä oli mikä paikkakunta? Suomessahan on pelkästään yli 400 kuntaa tai kaupunikia, toiset suurempia toiset pienempiä. Yhdistymisiä on kyllä tapahtunut. |
10.6.2009 11.44
Hevimies
"10.6.2009 11:10 Töitä kyllä on paljon" |
10.6.2009 12.03
Töitä kyllä on paljon
Missä virkamies nyt sitten on ammattilainen? Tulos on surkea, eikä missään tapauksessa totuudenmukainen missään mielessä pääkaupunkiseudun työpaikoista.Mistä muuten revit tuon satunnais "uutisen"? |
10.6.2009 12.13
Hevimies
"10.6.2009 12:03 Töitä kyllä on paljon" |
10.6.2009 12.47
Töitä kyllä on paljon
Onko paskaduunin kriteeri se että tienaako siitä keskimääräistä Suomalaista palkkaa ? Vai mikä se on? |
10.6.2009 12.48
Töitä kyllä on paljon
Talouusanomat tänään: |
10.6.2009 13.12
Hevimies
"10.6.2009 12:47 Töitä kyllä on paljon" |
10.6.2009 13.53
Töitä kyllä on paljon
"Suomalaiset on vaan maailman parhaita lietsomaan negatiivista energiaa ja raiskaamaan oman työilmapiirinsä." |
10.6.2009 14.55
Hevimies
"10.6.2009 13:53 Töitä kyllä on paljon" |
13.6.2009 21.16
Ei KOSKAAN ilmaiseksi töitä
Vai töitä ? Aivan se ja sama, pitää olla myös PALKKAA. |
15.6.2009 10.55
Yritä on sama kuin lupaus itsellesi
Mitenkähän lienee: |
Tuo onkin se huvittava pointti että nuo entiset työministerit Filatovista lähtien eivät osaa edes yhteen ja vähennys laskua. Suomessa on 500 000 työtöntä ja 5 miljoonaa kansalaista. Tarkoittaa käytännössä sitä että joka 10:nes vastaan tulija ei ole töissä. Jokainen vastaantulija ei edes ole työikäinen, opiskelijat ja sitten jotkut tekevät kahtatyötä. Kukaan ei ole tuplasti työttömänä. Avoimia työpaikkoja Suomessa on 2 viikon sisällä työkkäriin ilmoitettu 5275kpl. Tuossa mitättömän pienestä määrässä on mukana myös nämä tule myymään aku ankkoja tienaat miljoonan viikossa ilmoitukset. Ymmärtäisin poliittisen tahon ruikutuksen jos avoimia työpaikkoja olisi 500 000 tasaisesti kaikilla aloilla.