Blogin arkisto

Tositarinoita työyhteisöistä: Kurkkupommittajan tähtäimessä

Share |

Perjantai 14.8.2009 - Kirjoituskilpailun VOITTAJA


Viime kesätyöpaikassani kurkkutehtaalla oli muuten oikein hyvä työilmapiiri. Vain yhden vanhemman tädin voi ajatella tuskastuttaneen nuoria kesätyöntekijöitä omintakeisellaan työmoraalillaan.

Monesti jouduin kyseisen rouvan kanssa työskentelemään samalle kurkkujen säilöntälinjalle. Tädille näytti olevan sielunasia, että yksikään hiemankin rikkinäinen kurkku ei saa joutua tölkkiin hänen vuoronsa aikana. Omiin tavoitteisiini kuului ennemminkin, että saan estettyä edes mätien kurkkujen joutumisen säilyketölkkeihin.

Näin täti kenties kyrpiintyi minun "laiskaan" toimintatapaani (oikeasti puhkin töitä hiki suojamyssyssä) ja alkoi heitellä minua säännöllisin väliajoin kurkuilla, jotka olivat pikkuisen rikkinäisiä kannastaan.

Niin ne kurkut sitten lentelivät kurkkutehtaalla. Itselläni tosin ei ollut pokkaa lähteä avoimeen sotaan tädin kanssa.

Huvittavaa kuitenkin on, että täti ei itse hoitanut hommiaan yhtään sen paremmin kuin minä itse. Itse asiassa kuulin kesätyötoverilta kahvitauolla mielenkiintoista tarinaa siitä, kuinka täti oli kurkunseurantavuorossa kylmänrauhallisesti koppaissut hihnalta kurkun, haukannut sitä ja heittänyt sen takaisin hihnalle, josta haukattu kurkku iloisesti jatkoi matkaansa kuluttajien säilyketölkkeihin.

Nimrodel

Kirjoitus voitti Yrittäjälinjan kirjoituskilpailun, ja se palkittiin 2 hengen lippupaketilla Bruce Springsteenin konserttiin. Kilpailun teemana oli "Uskomaton työyhteisö".


Kommentit

14.8.2009 7.48  Simo

Ronskia.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini