Blogin arkisto

Madoff ja Madonna

Share |

Torstai 10.9.2009 - Kari Uoti, Oikeustieteen tohtori, MBA


Madoffista tulee maailman vanhin mies, jos hän kävelee ulos linnasta saatuaan kesäkuussa megametrikakun. Madoff tuomittiin 150 vuodeksi linnaan. Amerikassa kaikki on aika suureellista: 150 vuotta 71-vuotiaalle on aika paljon, oli hän sitten tehnyt mitä tahansa.

Mitä Madoff sitten teki? Hän keräsi rahaa ihmisiltä ja antoi sitä heille takaisin hyvällä tuotolla. Ainoa ongelma kuviossa oli, että tuottoja ei ollut, rahaa ei tullut mistään muualta kuin uusilta sijoittajilta. Tätä sanotaan pyramidihuijaukseksi.

Madonna rakensi pyramidin, joka kestää, toisin kuin Madoff, joka rakensi pyramidin, joka oli vain sumua kuin Fogscreenin seinä. Molemmat M:t olivat pitkään amerikkalaisen unelman ruumiillistumia, menestyneitä ja rikkaita, hyvin ja pahoin tavoin kadehdittavia.

Miksi toisen paljastuminen täydelliseksi lumeeksi kesti niin kauan? Molempia kuvataan samanlaisilla termeillä, rahanahneina, kontrollifiikkejä, ulkokuorestaan tarkkoja ym. Miksi Madonnan elämän ja tekemisten yksityiskohdat ovat paremmin selvillä kuin kaverin, siis tämän Madoffin, joka istui toisten eläkerahojen päällä, johon kaikki luottivat kuin kiveen ja joka sitten otti ja heitti roskikseen ihmisten hänelle antamat rahat.

Voitaisiinko Madoffismi estää yksinkertaisesti siirtämällä seiskantyyliset toimittajat lehtien taloustoimituksiin kaivamaan esiin kaiken keskeisistä talousvaikuttajista. Allerin lehtien moraalia ja tekemisiä arvostellaan erityisesti siellä, missä asuu suurin kyvyttömyys nähdä elämän todellisuutta, suurten medioiden talous ja miksei myös politiikan toimituksissa.

Seiskan toimitus Hesariin muutamaksi kuukaudeksi tai Seiska aloittaa oman tutkivan journalisminsa, jonka kohteeksi otetaan yhteiskunnan vallankäyttäjät. Kaivetaan esiin kaikki, mitä heihin liittyy, maksetaan paljastusrahaa parhaista vinkeistä, niin todellisuuden karuus paljastuu. Suuri osa poliittisista ja erityisesti talouselämänvallankäyttäjistä ei kestä tällaista läpivalaisua tuomioistuinlaitoksen vallankäyttäjistä puhumattakaan.

Kuka sitten kaipaisi tätä, todennäköisesti aika harva, koska todellisuus romuttaa uskon illuusioihin. Elämä muuttuu pelottavaksi, kun pitkospuut alkavat painua suohon. Parhaimmillaan tällä tavoin herätettäisiin yhteiskunnallista levottomuutta.

Kärttyisyyteni johtuu yksinkertaisesti siitä, että jätin menemättä Madonnan konserttiin. Sanotaan siitä naisesta mitä tahansa, niin tosiasia on, että siinä on ihminen, joka on kyennyt toteuttamaan mielettömällä tavalla oman unelmansa oli sitten unelmasta kuka mitä mieltä tahansa. Madonna on erinomainen esimerkki tahdonvoimasta ja mitä sillä voi saada aikaiseksi ilman, että tarvitsee sortua Madoffismiin.

Kari Uoti
Oikeustieteen tohtori, MBA
Lue lisää Kari Uotin kirjoituksia osoitteessa
www.kariuoticonsulting.fi

Avainsanat: Kari Uoti, Madonna, Madoff, pyramidihuijaus, talousjournalismi


Kommentit

10.9.2009 9.11  Pyramidista toiseen

"Miksi toisen paljastuminen täydelliseksi lumeeksi kesti niin kauan? "

Niin. Miksi verkkostopyramidit ( ja ketjukirjeet ) vuosikymmenestä toiseen innostavat ahneita ihmisiä uskomaan, että nyt se ihme on tässä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini