Ollessasi pieni lapsi matkustit ympäri maailmaa kontaten. Kaikki muut ympärilläsi kävelivät, mutta sinun kulkusi oli käsiesi ja polviesi varassa. Sitten eräänä päivänä sait päähäsi ajatuksen kokeilla tuota kävelyn taitoa itse. Vähän kerrallaan ja päivä päivältä taitosi kehittyivät.

Tartuit johonkin yläpuolellasi olevaan ja vedit itsesi pystyyn. Pysyit jaloillasi tukien itseäsi pöytään tai tuoliin. Hyvin varovasti päästit otteesi irti ja kaaduit miltei välittömästi. Et kuitenkaan antanut periksi, vaan yritit yhä uudelleen kunnes pysyit jaloillasi tukematta itseäsi mihinkään. Sitten koitti hetki ottaa ensimmäinen askel. Yritit saamaa kuin näit muidenkin tekevän. Ensin toinen jalka eteen ja sitten heti perään toinen ja… taas nenälleen lattialle.

Monen päivän ajan kiertelit keittiön pöytää tai pidit kiinni isän tai äidin sormesta ja harjoittelit. Muutama viikko kului ja niin saapui myös tuo suuri päivä jolloin otit ensimmäisen askeleesi… yksin… ilman kenenkään apua. Lapsen ensimmäiset askeleet. Yksi askel kerrallaan. Sinä kävelit! Nousit kahdelle jalallesi ja opit jotain, josta on ollut sinulle tavattomasti hyötyä koko elämäsi ajan.

Kontallaan lopun ikää?

Opetellessasi kävelemään sinä todennäköisesti epäonnistuit useammin kuin onnistuit. Vieläkö muistat nuo kuhmut otsassa ja haavat huulissa? Luuletko sinun tuolloin ajatelleen antaa periksi? Kävikö mielessäsi ajatus "En minä ikinä pysty tähän - taidan tyytyä konttaamaan koko lopun ikäni?". Et tietenkään niin ajatellut - miksi sitten nyt tekisit niin?

Mitä eroa on tämän hetken tavoitteillasi verrattuna kävelyn oppimiseen? Oletko kadottanut itseltäsi kyvyn asettaa itsellesi tavoite, ryhtyä toimeen ja saavuttaa se? Miten on selitettävissä se, että sinä et enää tee samoja asioita kuin silloin kun elit elämäsi ensimmäisiä vuosia?

Vastaus on yksinkertainen: Jossain vaiheessa elämäsi matkan aikana sinä et enää halunnut ottaa lapsen askelia. Menetit uskosi yhteen elämän peruslaeista, joka toteaa että toistamalla pieniä ja yksinkertaisia asioita kerta toisensa jälkeen, voi saavuttaa mitä tahansa… valloittaa korkeimmankin vuoren.

Ne pienet erot

Matka maailman ympäri aloitetaan yhdellä askelella, mutta moni alkaa etsiä keinoa suoriutua urakasta muutamalla harppauksella. Oletko alkanut odotella lottovoittoa tai sitä mystistä aamua, joka muuttaa kaiken? Ovat suuret asiat mielestäsi niin kaukana, että et usko niitä koskaan omin avuin saavuttavasi?

Jos näin on, niin silloin olet unohtanut kaikkein tehokkaimmaksi todistetun menestyksen "salaisuuden": Vähän kerrallaan.

Voittamisessa on aina kyse pienistä eroista. Me suomalaiset tunnemme nimeltä uimarimme Jani Sievisen. Miksi me hänet tunnemme? Hänen saavutuksistaan. Kun Jani voitti maailmanmestaruuden Roomassa syksyllä 1994, oli hänen voittomarginaalinsa laskettavissa sekunnin sadasosissa. Ero oli todella pieni, mutta riittävä. Vieläkö muistat kuka tuli toiseksi?

Urheilulajilla ei ole väliä. Työsuorituksilla ei ole väliä. Katsotpa mihin suuntaan tahansa, on voiton ja tappion välinen ero hyvin pieni. Se, tuleeko ennätysten kirjoihin sijaksi yksi vai jotain muuta, aiheutuu erosta, joka hyvin usein on todella pieni… mutta riittävä. Parasta tässä on se, että ei pelkästään voittaminen ole kiinni tuosta pienestä erosta, vaan että se on prosessi itsessään jota voittajat käyttävät saavuttaakseen tavoitteensa.

Se on helppoa!

Vähän kerrallaan on helppo toteuttaa - tai olla toteuttamatta. Helpolla tarkoitan yksinkertaista, johon jokainen halutessaan pystyy. Koko filosofia perustuu siihen, että teet helppoja ja yksinkertaisia asioita pitkäjänteisesti yhä uudelleen ja saat ne sitä kautta suuriksi - tavattoman suuriksi. Ongelma on siinä, että jos asia on helppo tehdä, on se vielä helpompi jättää tekemättä.

Milloin jokin asia on helppo jättää tekemättä? Silloin kun se ei näkyvästi sinua sillä hetkellä mitenkään vahingoita. Mutta, tuo näennäisen mitätön laiminlyönti päivä ja vuosi toisensa jälkeen vie mennessään ne mahdollisuudet, joihin itse kukin pystyisi. Se nakertaa myös itsetuntoa ja kun unelmat eivät ota toteutuakseen, luovutaan myös unelmista. Näin tapahtuu joillekin meistä tälläkin hetkellä.

Vähän kerrallaan on kaiken kehityksen kivijalka. Se on aina toiminut ja tulee aina toimimaan - joko sinun hyväksesi tai sinua vastaan.

Juhani Töytäri