Yrittäjä elää kovassa taantuman paineessaKeskiviikko 16.9.2009 - Heikki Sjöblom Yrityksen kauppa ei käy. Varastossa seisoo liikaa valmiita tuotteita. Työntekijöille ei ole tarjota työtä. Laskuja on rästissä molempiin suuntiin ja pankinjohtajakin on yllättävän usein kiinnostunut yrityksen tilanteesta. Kova henkinen ja fyysinenkin paine on suurelle osalle yrittäjiä tätä päivää. Auttajat ja ymmärtäjät ovat harvassa, valoa ei näy vielä pitkään aikaan. Tilanne kehittyy entistä vaikeammaksi. Elämäntyö, mahdollisesti useassa sukupolvessa, on vaakalaudalla, ja jos huonosti käy lisärasitteita on tiedossa jatkossa. Apua ei äkkiä ole käytännössä tulossa mistään. Yrittäjän on itse toimittava rationaalisesti ja fiksusti, ei voi vain jäädä odottamaan. Vaikeassa tilanteessa tukea yrittäjälle voivat antaa perhe, toivottavasti yrityksen henkilöstö, läheiset yrittäjäkollegat, hyvät asiakkaat ja ystävät. Lama- ja kriisiaika ovat aina myös hyviä rakenteiden ja toimintatapojen kehittämismahdollisuuksia, jolloin eri toimijat ovat valmiimpia muutokseen. Toimenpiteet yrityksen pelastamiseksi ovat monenlaisia. Valtaosa ammattiliitoista ovat pitkälti ymmärtäväisiä yritysten ongelmissa. Suurempi haaste yrittäjälle on löytää oman yrityksen henkilökunnan kanssa uusia joustavia tapoja ja innovaatioita, joilla luodaan uusi suunta tuottavuuden kehittymiselle ja varmistetaan yrityksen toiminta ja työporukan hyvinvointi jatkossa. Yrittäjän pitää saada kauppa käymään ja raha liikkeelle, jotta saadaan vahvistettua yrityksen kassaa, lisää työtä ja positiivinen ilmapiiri yritykseen. Usein yrittäjän kannattaa hankkia kokenutta apua yrityksen avuksi myynnin ja tuotannon ripeään kehittymiseen. Samalla kokenut ammattilainen tukee yrittäjää henkisesti purettaessa yrityksen ongelmia. Yhteiskunta tukee nykyisin yrittäjää rahallisesti reilusti, kun yrittäjä hakee ulkopuolista apua yrityksensä kehittämiseen ja ongelmien ratkaisemiseen. Kun ongelmia alkaa kerääntyä yrityksen taivaalle, yrittäjän kannattaa reagoida nopeasti ja hakea apua, jolloin ei ajauduta liian vaikeisiin tilanteisiin ja happi riittää yrityksen toiminnassa kriisin yli. Heikki Sjöblom |
Avainsanat: Heikki Sjöblom, yrittäminen, stressi, paineet, taantuma, kriisi, kehitys, kehittäminen |
|
17.9.2009 11:30
Sofii Yrjönen
Konsultteja on joka lähtöön. Niitä on nähty hyviä ja huonoja, ja sitten tosi huonoja. Lama synnyttää uusia konsultteja kuin sieniä sateella, varsinkin näitä maksuvaikeuksissa olevien yrityksen "tuki- ja kummihahmoja", jotka lupaavat asiantuntija-avullaan nostaa yrityksen taas kukoistamaan. |
18.9.2009 17:55
R.R.S.
"...mutta aina se tarkoittaa, että yrityksen täytyy maksaa jotain. Mitään ei saa ilmaiseksi ja aikaakin kuluu." |
18.9.2009 18:21
Hyvä, hyvä!
Hyvä kommentti R.R.S. Erittäin hyvä.Suurenmoinen! |
20.9.2009 17:35
Heikki Sjöblom
R.R.S on monissa asioissa oikeassa! |
30.12.2010 14:11
Äitiysvaatteet
Erityisesti pienten yritysten olisi syytä huomioida perinteisesti kalliiksi ja turhaksi kulueräksi mielletyt konsulttien palvelut. Pienen yrityksen ei usein ole mahdollista palkata varsinkaan pätevää työntekijää, jolloin erilaiset konsulttien palvelut tai alihankinta sopisivat paremmin kuvaan. |
14.1.2011 11:03
Alusasut
Kyllä konsultti itse sen ymmärtää, että busineksen jatkuvuuden kannalta hänen on aidosti tuotava lisäarvoa asiakkaalle. Varsinkin pienten yritysten keskuudessa kokemuksia konsulteissa vaihdetaan hyvinkin tehokkaasti. |
Turhia konsultteja ei kannata ottaa jalkohin pyörimään. On totta, että tukea löytyy, mutta aina se tarkkoittaa, että yrityksen täytyy maksaa jotain. Mitään ei saa ilmaiseksi ja aikaakin kuluu.