Blogin arkisto

Menestyksen kivijalka on myönteinen asenne

Share |

Tiistai 10.11.2009 - Juhani Töytäri


Ellei ihmisen sisäinen ja ulkoinen olemus kerro positiivisesta asenteesta, ei onnistumisia ole syytä odotella. Menestystä ei ole ongelmien välttely, vaan niiden hoitaminen... yksi kerrallaan. Mikäli ajattelet, että onnistut tai että et onnistu, olet aina oikeassa.

Saavutusten lähtökohta on aina polttava halu saada elämänsä sellaiseksi kuin itse haluaa... ottaa ohjat omiin kouriin. Hyvin monella tämä halu on, mutta heiltä puuttuu kyky ajatella menestystä itselleen. He puurtavat työssään, mutta eivät työstä ajatuksiaan, jotka tuota työtä johdattavat. On opittava ensin ajattelemaan samalla tavalla kuin menestyvät ihmiset ajattelevat elämän eri tilanteissa.

Luonnollisesti monet epäonnistuvat siinä ensin, mutta toivottominta yritys on heillä, jotka eivät edes halua oppia sitä... joskin he siitä huolimatta valittavat, kun eivät saa elämäänsä haluamiinsa uomiin.

Monet ovat varmoja, ettei ajattelulla ole mitään tekemistä menestymisen kanssa. Riittävän hyvä koulutus hyvillä arvosanoilla ja suhteet oikeisiin ihmisiin - niistä he luulevat saavutusten syntyvän.

Kun tällaisen ajattelutavan omaava henkilö saa eteensä vaikkapa Positiivari+ -klubipostin, hän kokee vastenmielisyyttä sen sisältämää ajattelutapaa kohtaan, koska se on täysin vastakkainen hänen omansa kanssa. He vastustavat, mutta voi kun he tietäisivät, mitä he oikein vastustavatkaan.

Eikö tunnu käsittämättömältä? Ihmiset, jotka ovat eläneet valittaen, huolestuen ja odottaen itselleen toistuvia vaikeuksia, luulevat tietävänsä asiat paremmin kuin he, joiden elämässä on sisältöä ja menestystä joka päivälle.

Maailmalla on merkillinen tapa raivata tietä heille, jotka puheillaan ja teoillaan osoittavat tietävänsä minne ovat menossa.

Juhani Töytäri

Avainsanat: Juhani Töytäri, asenne, menestys, yrittäminen, positiivisuus


Kommentit

10.11.2009 8.45  Kalle Virtanen

Silti terve skeptisyys on aina paikallaan.

Näitä yltiöpositiivisia helpostihöynäytettäviä on yllin kyllin kaiken maailman wincapitojen uhreina tai muiden vastaavien huijareiden ryöstettävänä.

10.11.2009 11.42  Tervetttä skepsisiä

Terve skeptisyys on paikallaan kyllä. Tosin useimmat niistä jotka mieltävät itsensä terveiksi skeptikoiksi ovat pessimistejä. Silloin ollaan juuri siinä, että etsitään itselle syy miksi tullaan epäonnistumaan ja samalla pedataan jo petikin sille valmiiksi.
On eri asia taas rakentaa pilvilinnoja ja uskoa pilvilinnoihin Wincapita tyyliin. Siis heti mulle kaikki tänne ja helposti.

10.11.2009 12.47  Hevimies

No ei se nyt ihan pelkästään riitä että kuvittelee kaikki maailman asiat positiivisiksi. Jos riittäis maailma ois lottovoittajia täys. Eihän se muuta vaatisi kuin yhden rivin ja positiivisen asenteen ja 7 oikein napsahtaa ruutuun.

10.11.2009 13.58  Tekeminen ratkaisee

Tekemisessä se positiivisuus pitää olla haaveilut erikseen, unet nukkuessa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini