Blogin arkisto

Positiivinen työtarina: Laihdutuskilpailun musta hevonen

Share |

Keskiviikko 27.1.2010 - Kirjoituskilpailun satoa


Tappioita on tullut enemmän kuin voittoja työelämässäni, siksi onkin helppo muistaa työvoittoja. Yksi sellainen on seuraava:

Yritys jossa työskentelin oli hyvin miesvoittoinen, muuten oikein mukava työpaikka, mutta usein sai tuntea että "sinä olet vain nainen". Erään kerran 5 herran kokous oli päättänyt ryhtyä laihdutuskuurille, ja siitä he tekivät kilpailun. Kun kuulin asiasta uskaltauduin kysymään pääsisinkö mukaan. Ensin sain vastauksen, että ymmärränkö sen, että on maksettava 50 euroa??? Ymmärrän, haluan mukaan vain jotta kannustamalla yhdessä saan myös minä toivottavasti hiukan painoa pois.

Kovan ruinaamisen tuloksena pääsin kuin pääsinkin mukaan. Jokainen punnittiin työpaikalla samalla vaa'alla ja samaan aikaan niissä vaatteissa missä kukin halusi. Painot kirjattiin ylös ja 3 kk kuluttua uusi punnitus, ja voittaja saa 6 x 50 euroa sekä yrityksen puolesta toiset 300 euroa.

Siitä alkoi kiivas taistelu. Toiset kertoivat käyvänsä lenkillä joka ilta, toiset taas hankkivat itselleen ravintoterapeutin apua. Päivittäin kuuli, kuinka kovasti herrat tekivät työtä painonsa pudottamiseen eteen. Minä kävin lenkillä, uin, kävin kuntosalilla, mutta en mitenkään rehkinyt. Ainut suurin muutos oli ruokailussa. Jätin kaiken pois klo 18 jälkeen.

Kun sitten 3 kk oli kulunut ja uusi punnitus odotti, oli ilmassa todella jännitystä havaittavissa. Kukaan ei ollut aamulla syönyt mitään ja vaatteetkin katsottiin kevyemmästä päästä. Minut olisi haluttu ensimmäisenä vaa'alle, mutta annoin herroille vuoron ja jättäydyin viimeiseksi. Kirjaa piti itse toimitusjohtaja.

Kun sitten minä menin viimeisenä vaa'alle kuulin, kun joku sanoi: "Musta hevonen. Sehän voittaa suvereenisesti!!!" Voin sanoa, että olin takuuvarmasti hämmästynyt! Minustako tulikin voittaja?? Tunnelma latistui heti ja yksi herroista tuumas: Pitää mennä soittamaan vaimolle, että rahoja ei tullut! Kukaan ei onnitellut minua, mutta 600 euroa sain, ja ensin tarjosin kaikille pizzat, ja lopulla matkustin ystävättäreni kanssa Roomaan.

Miehet eivät kestä häviötä! Onnitteluja jäin kaipaamaan, mutta niitä ei koskaan tullut. Mutta olin todella ylpeä itsestäni!!! Olin pudottanut painoani 10.8 %, kun seuraava oli 9,2 % omasta lähtöpainostaan. Se oli todellinen työvoitto!

Lerttu

Kirjoitus on Yrittäjälinjan lukijakilpailun satoa. Kilpailun teemana oli kirjoittaa työhön liittyvistä positiivisista asioista, opeista, työvoitoista ja onnistumisista.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini