Blogin arkisto

Ketä johtajaa ihailet -kilpailun satoa: "Viisas mies ja tekee tulosta"

Share |

Perjantai 26.3.2010 klo 13.35


Johtajakilpailussamme voiton vienyt Jorma Ollila sai monen vastaajan kielenkannat irti. Ollilaa äänestäneet innostuivat kehumaan johtajaidoliaan monin eri tavoin:

”Jos mies onnistuu johtamaan lama-ajoilta pienen puhelimia valmistavan yrityksen maailman huipulle, voi vain nostaa hattua. Nokian nousun ansiosta koko Suomen talous kasvoi eikä maassa olisi vastaavanlaista IT-osaamista ilman Nokiaa. Ollilan vaikutus on siis edelleen nähtävissä.”

”On tehnyt suuren vaikutuksen Nokian johtotehtäviä hoitaessaan. Innovatiivinen, luova, hyvä organisoija. Suomalaisten pitäisi pitää kiinni ko. tyypin johtajista, jotka nauttivat kovaa kansainvälistä kunnioitusta. Tämä henkilö pitäisi ehdottomasti saada kansakunnan johtotehtäviin suurella päätäntävallalla varustettuna. Mikäli vielä pressalla olisi mahdollisuus hallituksen hajottamiseen, olisi sen aika nyt ja Ollila virkamieshallituksen pääministeriksi. Saataisiin nuo olemattomat tuppikaverit takariviin ja asiat hoitumaan ilman mahtavaa politikointia.”

”Hänellä on hieno asenne.”

”Siinä johtaja, joka osaa hoitaa hommansa ja saa ne myös toimimaan oikein.”

”Nokian suuruuden isä. Häntä kannattaa kuunnella, todellakin.”

”Saavutusten takia.”

”Jorma Ollilalla on hommat hanskassa”

”Ihailen, kun hän on tehnyt ihan mukavasti hynää.”

”Hillitty suomalainen, joka loi Nokiasta kansainvälisen suuryrityksen.”

”Johtajan olemus, määrätietoisuus, innovatiivisuus.”

”Suoraselkäinen, ammattitaitoinen, kantaa vastuunsa, työtäpelkäämätön, kuitenkin inhimillinen ja arvostava. Puhuu asiaa ja kuuluu niihin, jonka suuren palkan voi uskoa olevan suhteessa todellisiin ansioihin.”

”Voi kuulostaa kliseeltä, mutta Nokian työntekijänä ihailin Jorma Ollilaa johtajana monen vuoden ajan. Paitsi että hän nosti Nokian konkurssin reunalla roikkuneesta yrityksestä maailman suurimmaksi matkapuhelinten valmistajaksi, hän myös kuunteli työntekijöitä. Hän ei mielistellyt ketään eikä salaillut ikäviäkään toimenpiteitä. Ollila tuli reilusti kertomaan henkilökunnalle ikävät uutiset silloin, kun niitä oli. Tehdasvierailuillaan hän keskusteli myös työntekijöiden kanssa ja hänestä välittyi kuva, että hän oli oikeasti kiinnostunut meidänkin ajatuksistamme. Toisaalta hän oli ylpeä aikaansaannoksistaan eikä yrittänyt olla liian kaveria. Ennen kaikkea Ollilasta jäi mielikuva, että häneen voi luottaa. Ja se on johtajan tärkein ominaisuus.”

”Kyllähän se oli Ollila, joka nosti Nokia-osakkeet huippuunsa silloin aikanaan. Hän oli etevä johtaja, ihailen häntä.”

”Ihailen ehdottomasti ja vain ja ainoastaan Jorma Ollilaa. Tienasi Nokialla todella hyvin, mutta on varmasti ainoa yritysjohtaja Suomessa, joka nosti ANSAITTUJA bonuksia.”

Kommentit ovat koosteita Yrittäjälinjan Ketä johtajaa ihailet -kilpailun vastauksista. Vastauksia saapui 318, joista selväksi johtajasuosikiksi nousi Jorma Ollila. Seuraavaksi eniten ääniä saivat Hjallis Harkimo ja Kirsti Paakkanen. Myös Tarja Halosen ja Jari Sarasvuon johtajaominaisuuksia arvostettiin jaetun neljännen sijan verran.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini