Blogin arkisto

Ketä johtajaa ihailet -kilpailun satoa: "Mikael Jungner - antipönöttäjä"

Share |

Keskiviikko 19.5.2010


Johtajakilpailussamme äänestettiin eniten yritysjohtajia. Osa ääniä saaneista oli kärkisijoille hypänneitä, laajaa kannatusta saaneita johtajia, osa enemmän tai vähemmän tunnettuja joko valtakunnan tason yritysjohtajia tai sitten paikallisen, pienen yrityksen vetäjiä. Moni antoi äänensä omalle, entiselle tai nykyiselle pomolleen, jota arvostaa ja ihailee.

Seuraavassa muutamia perusteluja äänen antamiselle:

”Ihailen Mikael Jungneria. Hän on elänyt täydesti vaikeasta sairaudestaan huolimatta. Hän ei ole niin sanotusti jäänyt tuleen makaamaan, vaikka tilanne näytti varmasti jossakin vaiheessa hyvin huonolta. Perisuomalainen masennus olisi saattanut iskeä. Johtajana hän on ollut oma itsensä, vaikka vastustajat ovat lyöneet ankarasti. Hän on uskaltanut kertoa tunteistaan, mikä ei ole tyypillistä johtajille, mutta osasi myös lopettaa julkiset rakkaudentunnustukset ajoissa. Hän käyttää nykyaikaista sosiaalista mediaa, mikä sopii media-alan johtajalle, mutta ei ole nykyjohtajille ominaista. Hänessä ei näy turhaa tärkeilyä, vaan hän vaikuttaa rennolta. Ylessä näyttää menevän hyvin kovasta kilpailusta huolimatta. Radio on hyvin suosittu ja Ylellä on kilpailukykyisiä TV-kanavia. Erityisen kiitollinen olen Teemasta.”

”Suorapuheinen ja selkeää toiminnallista otetta omaava Toivo Sukari on oikea yrittäjä paikallaan, joka ei pelkää riskejä, vaan toimii!”

Juuso Walden, patruuna joka piti paperitehtaat pyörimässä. Piti työntekijöistä huolta, taisi tuntea kaikki nimeltä. Oli sosiaalinen johtaja. Takasi lainoja, joilla työläiset saivat asunnot. Tehtaalla omat kaupat, taisi olla omat koulutkin. Kulki tehtaissa lattiatasollakin, kyseli ihmisten asioita, kannusti työntekoon. Kansanomainen johtaja, joka tunsi joukkonsa. Ei istunut pelkästään bunkkerissaan, vaan seurasi henkilökohtaisesti yrityksen toimintaa. Sellaisia vanhan ajan patruunoita tarvittaisiin nyt.”

”Honkarakenteen uusi tj Esa Rautalinko. Loistavat tulokset Hartwallilla ja Telia Soneralla. Tämän päivän johtaja, älykäs ja hyvä visio tulevaisuudesta ja sen tekijöistä ja vaatimuksista. Kyky johtaa ihmisiä tekemään entistä parempia tuloksia ja kehittämään itseään. Erittäin hyvät sosiaaliset kyvyt ja yleistieto ja tilannetaju.”

”Ihailen vielä näin vuosien jälkeenkin entistä esimiestäni Tuomas Airistoa Satama Interactiven ajoilta. Tuomas on johtaja, joka antaa selkeät suuntaviivat, oman vapauden toteuttaa tehtävät, mutta samalla tarvittavan tuen. Tuomaksella on aina 5 minuuttia aikaa, vaikka olisi kuinka kiire. Arvostan hänen erittäin laajaa asiantuntijuuttaan eri osa-alueilla. Hienointa on hänen loistava kykynsä johtaa ihmisiä ja nähdä asiat nimenomaan ihmisten näkökulmasta. Tuomas on hyvä puhuja, hän osaa selittää asiat kansantajuisesti ilman turhanpäiväistä bisnesjargonia. Toivon Tuomakselle kaikkea hyvä jatkossakin!”

”Toiminnanjohtaja Anneli Nikolajeff toimi aluenuorisosihteerinä ja esimiehenäni. Hän oli vaativa, huumorintajuinen ja erittäin pätevä esimies. Anneli on älykäs ja taiteellinen ja osaa soveltaa nämä piirteet käytännön esimiestyöhön. Hän loi työpaikalle turvallisen ja työntekijöistä huolehtivan ilmapiirin. Olen työskennellyt useiden esimiesten alaisena, mutta Annelin voittanutta ei ole!”

”Vastaukseni on palvelupäällikkö Juri Franska, koska kyseinen mies on tehnyt minuun vaikutuksen tinkimättömällä uhrautuvaisuudella työntekijän puolesta tilanteessa kuin tilanteessa.”

Kommentit ovat koosteita Yrittäjälinjan Ketä johtajaa ihailet -kilpailun vastauksista. Vastauksia saapui 318, joista selväksi johtajasuosikiksi nousi Jorma Ollila. Seuraavaksi eniten ääniä saivat Hjallis Harkimo ja Kirsti Paakkanen. Myös Tarja Halosen ja Jari Sarasvuon johtajaominaisuuksia arvostettiin jaetun neljännen sijan verran.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini