Blogin arkisto

Hyvä ja huono palvelu -kilpailu: "Hän katsoi meitä päin kuin ilmaa"

Share |

Perjantai 11.6.2010 klo 13.32 - Kirjoituskilpailun satoa


”Olen törmännyt monestikin huonoon palveluun. Mutta kerran asioidessamme huonekaluliikkeessä kohtasimme järkyttävää palvelua...

Olisimme halunneet ostaa sohvan. Paikalla oli kolme myyjää. Yksi jutteli ilmeisesti asiakkaan kanssa niitä näitä, ei ollut myyntitilanne. Tai sitten oli joku muu kuin asiakas. He eivät nähneet meitä.

Odotimme, että meitä oltaisiin tultu palvelemaan. Ei tullut ketään, vaikka myymälässä ei ollut muita asiakkaita sillä hetkellä.

Tiskin takana oli kaksi myyjää. Menimme sinne. Toinen puhui puhelimeen. Vartosimme. Toinen kirjoitti tietokoneeseen. Mainitsimme hänelle, että onko täällä myyjää.. Hän ei nostanut edes katsetta. Oli ilmeisesti kuuro. Ja kun sanoimme ääneen puhelimessa olevan myyjän kuullen, että ei täällä palvella, niin ei tapahtunut mitään. Hän katsoi meitä päin kuin ilmaa.

Lähdimme kävelemään ulos päin, tullen siihen tulokseen että ei meille myydä mitään. Mennessämme sanoimme myös kolmannen myyjän kohdalla, kun hänellä vielä juttu kesken, että täällä ei ole myyjiä olemassakaan. Ei hänkään tehnyt elettäkään mihinkään suuntaan, vaan jatkoi juttelua.

Siis olimme ihan ällikällä lyötyjä. Kuinka voi olla noin ala-arvoisia myyjiä? Sen jälkeen emme ole tuosta liikkeestä tarvinneet mitään... Menettivät hyvät asiakkaat.”

”Ostin käytetyn vaatekaapin, joka oli purettu osiin. Kokoamisohje oli tietysti hävinnyt. Sain selville, että kyseinen kaappi on Askon mallistoa ja soitin Askoon ja kysyin, josko sieltä saisi uudet kokoamisohjeet. Ohjeet tulivat seuraavana päivänä postissa! Erinomaisen hyvää asiakaspalvelua!”

”Hyvä palvelu tapahtuu lähes huomaamattasi ja saa sinut hyvälle tuulelle, kun taas huonon palvelun huomaat heti ja tulet kärttyiseksi.”

Kirjoitukset ovat Yrittäjälinjan kirjoituskilpailusta, jossa osallistujia pyydettiin kertomaan kokemuksiaan niin hyvistä kuin huonoista palvelukokemuksista.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini