Blogin arkisto

Euro vs. USD

Share |

Maanantai 21.6.2010 - Kari Uoti


Euro romahtaa, valuuttaliitto kaatuu, Eurooppa syöksyy kivikauteen. Olen aina ihmetellyt, mistä erilaisille ekonomisteille oikein maksetaan. Paljon turhempaa ammattikuntaa on vaikea kuvitella. Nyt nämä talousviisaat veisaavat loppua eurolle ja Euroopalle, koska valuutta on alkanut uupua suhteessa dollariin.

Euron historia on vielä tuore. Ensimmäisen noteerauksensa valuutta sai vuonna 1999, jolloin sen arvoksi asettui noin 1,17 dollaria. Euro oli siis isompi kuin taala, maailman suurin valuutta. Euron alamäki alkoi pian ensinoteerauksen jälkeen siten, että alhaisimmillaan euro kävi noin 0,82 dollarissa eli dollari muuttui aika nopealla aikataululla euroa suuremmaksi.

Tämä heiluminen jatkui. Euro vahvistui dollarin pudotessa Yhdysvaltojen uupuessa. Euro nousi melkein tuplaksi heikoimmasta hetkestään. Nyt ollaan taas menossa etelään, euro heikkenee. Tämä kaikki on kuitenkin talouksien välisiin suhteisiin liittyvää normaalia kehitystä, normaalia vuoristorataa, jossa oikein arvaajat nostavat itselleen hyviä rahoja.

Euro heikkenee, mikä on erinomainen asia Euroopan vientiteollisuudelle. Kohta rahaa tulee ovista ja ikkunoista euromääräisesti. Yhtiöt kykenevät investoimaan, kuluttamaan ja maksamaan väelleen. Raha alkaa kiertää ja nostaa vanhaa mannerta, mistä seuraa jälleen euron nousu. Valtiot laittavat nyt suun säkkiä myöten, mikä edelleen vakauttaa euroa. Kaikki palaa radalleen.

Pieni perspektiivin otto auttaa, jos ymmärryksen puute vaivaa. Hissuksiin hyvä tulee ja hyvä tulee, kun hyvin elää. Hyvä tulee hyvän luo. Hermostunut heikkopäisyys ei tee hyvää kenellekään, heikkopäisiä ei kenenkään kannattaisi kuunnella.

Kari Uoti
Oikeustieteen tohtori, MBA
Lue lisää Kari Uotin kirjoituksia osoitteessa www.kariuoticonsulting.fi

Avainsanat: Kari Uoti, valuuttakurssit, rahaliitto, talousennusteet, kurssiheilahtelu, taloudellinen vakaus


Kommentit

18.10.2011 12:51  Tommi Mäkelä

Hmm, mielenkiintoista tosiaan nähdä nyt 2011 vuoden loppupuolella, miten Euroopan ja Euron käy. Hirveän valoisalta ei näytä. Toisaalta tämä tilanne koskee yleismaailmallisesti melkein kaikkia valuuttoja. Koko järjestelmä on romahtamassa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini